
Ruotsalainen IBF Falun vei nimiinsä miesten Champions Cupin. Sunnuntaina Tampere Areenalla pelatussa loppuottelussa joukkue voitti Seinäjoen Peliveljet lukemin 5-7 (1-2, 3-3, 1-2).
IBF Falun pääsi näin ollen juhlimaan sen seurahistorian ensimmäistä Champions Cup -mestaruutta.
Mihin ottelu ratkesi?
Tulostaululla ottelu pysyi koko 60-minuuttisen ajan enimmillään kahden maalin erossa, mutta ensimmäisen erän lopussa johtoon siirtynyt Falun piti johtoaseman ryhdikkäästi hallussaan. Peliveljien ongelmiksi muodostuivat omassa päässä sattuneet merkkausvirheet, joista Falunin tähdet pääsivät rokottamaan. Ruotsalaisjoukkue pääsi käytännössä jokaisen SPV:n tekemän kavennusmaalin jälkeen kasvattamaan johtoa lyhyen ajan sisään, eivätkä näin ollen seinäjokiset saaneet peliotetta kunnolla itselleen. Ylivoimapelaaminen ei myöskään ollut SPV:n vahvin osa-alue sunnuntai-iltana, eikä kunnollisia vetoja saatu aikaan pallon liikuttelun jälkeen.
Ottelun hahmo?
Falunin ykkösketju Alexander Galante Carlström – Alexander Rudd – Rasmus Enström oli alati vaarallinen SPV:n hyökkäyspäässä, josta osoituksena kolmikon järjestelemät neljä maalia. Erityisesti turnauksen pistepörssin voittaneelle Galante Carlströmille avautui liian usein tilaa virittää kova laukauksensa. Lisäksi edukseen erottui kakkosketjun laitahyökkääjä Emil Johansson, jonka saldoksi jäi kolme tehopistettä. Peliveljiltä puhtaat paperit saa kahden maalin mies, Mikko Kohonen, joka jaksoi raataa ylimpänä karvaajana läpi ottelun.
Ottelun puheenaihe?
Turnauksen voittoa tavoitellut ja finaaliin hienoisena ennakkosuosikkina lähtenyt SPV oli ottelussa joukkueena iso pettymys. Omassa kenttäpäädyssä sattui todella pahoja virheitä, eikä esimerkiksi kaksinkamppailuihin menty sata lasissa. Myös useat yksilöt SPV:stä alisuorittivat ottelussa pahasti, vaikka heiltä on totuttu yleensä näkemään selkeästi parempia peliesityksiä.
Tilastohuomiot:
SPV: Mikko Kohonen 2+0
Falun: Alexander Galante Carlström 2+1, Emil Johansson 1+2, Rasmus Enström 1+2, Alexander Rudd 1+1