
Suomalaisilla riitti sekä ilon että surun aiheita Ruotsin Superliigan seitsemännellä kierroksella. Suurimmaksi ilonaiheeksi nousi Mika Kohosen paluu maanantaisessa kärkikamppailussa AIK:ta vastaan. Vähemmän mairittelevaa oli se, että yksikään suomalaisten edustama joukkue ei voittanut omia otteluitaan kierroksella.
Kohonen pelasi AIK:ta vastaan kauden ensimmäisen ottelunsa ja sai vastuuta samantien Storvretan ykkösnyrkissä. Itse ottelu ei mennyt toivotusti, sillä sarjakärki AIK oli lopulta vahvempi lukemin 8-4.
Ruotsista kantautuneiden tietojen mukaan Kohonen penkitettiin toisessa erässä, mutta pelasi viimeisessä, joten kyse oli joukkueen harjoittamasta rotaatiosta. Kohonen syötti Rickie Hyvärisen viimeistelemän osuman ja kolmas suomalainen Hannes Öhman tehtaili tehot 1+1. Storvreta on sarjassa kolmantena AIK:n ja Falunin perässä.
Tero Tiitun edustama Warberg on pelannut kelvollisen alkukauden ailahtelevista tuloksista huolimatta ja varsinkin joukkueen uusittua pelitapaa on kehuttu. Warberg kärsi kuitenkin sunnuntaina 7-6-tappion vieraskentällä Granloa vastaan. Tiitu osui ottelussa verkkoon kertaalleen ja on tehnyt seisemässä ottelussa tehot 11+4. Warberg sijaitsee sarjataulukossa sijalla viisi.
Jani Kukkolan, Mika Moilasen ja Jukka Kinnusen edustaman Helsingborgin alkukausi on ollut harvinaisen vaikea. Joukkue hävisi sunnuntaina Dalenille 7-6. Helsingborg on kerännyt seitsemältä kierrokselta ainoastaan viisi pistettä, mikä oikeuttaa sarjassa sijalle 13. Moilasen tehtailema hattutemppu Dalenin verkkoon oli laiha lohtu tappioputkessa sinnittelevälle joukkueelle.
Suomalaisvalmentaja Arto Riihimäen luotsaama Jönköpings IK kyntää tällä hetkellä syvällä. Joukkue aloitti sarjan kohtalaisesti kahdella jatkoaikatappiolla, mutta sen jälkeen on tullut pelkkiä tappioita varsinaisella peliajalla. Joukkue onkin sarjassa viimeisenä kahdella pisteelläään. Sunnuntai oli joukkueelle erityisen murheellinen pelipäivä, sillä se hävisi Caperiotäbylle peräti 15-3. Caperiotäbyn Christian Mattson tykitti ottelussa hirmutehot 3+5.
Maalikoosteita:
Växjö-Pixbo
Sirius-Mullsjö
Dalen-Helsingborg
AIK–Storvreta
Tulokset
26.10
Linköping-Falun 2-6
27.10.
Växjö-Pixbo 7-8
Siritus-Mullsjö 3-6
Granlo-Warberg 7-6 (W. Tiitu 1+0)
Dalen-Helsingborg 7-6 (H. Moilanen 3+0)
Caperiotäby-Jönköpings IK 15-3
28.10.
AIK-Storvreta 8-4 (S. Öhman 1+1, Hyvärinen 1+0, Kohonen 0+1)
Suomalaisten alkukauden tehopisteet:
1. Rickie Hyvärinen 6+10=16
2. Tero Tiitu 11+4=15
3. Mika Moilanen 8+4=12
4. Jani Kukkola 5+5=10
5. Hannes Öhman 5+2=7
6. Mika Kohonen 0+1=1
7. Jukka Kinnunen 0+0=0