Terveisiä Forssasta: Aaltonen muurasi Wirmon veräjän

SBS Wirmo pelasi viime kaudella kakkosdivisioonassa. Nyt kolme kierrosta ennen sarjan loppumista, se johtaa Divaria. Arkistokuva: Jarmo Jokila

Kuva: Jarno Jokila
Kuva: Jarmo Jokila

Mynämäen Wirmon rutiinipeli riitti lopulta 6-2-kotivoittoon (2-0, 1-1, 3-1) Tampereen Ilveksestä.

Viime kaudella liigassa pelanneen Ilveksen asema miesten Divarin hännillä on tukala: kuusi peliä ja nolla pistettä. Sarjanousija Wirmolla on kasassa kolme voittoa seitsemästä ottelusta. Tasaisessa sarjassa se oikeuttaa sijaan yhdeksän. Matkaa kärkipaikkaa hallitsevaan SB Vaasaan on neljä pinnaa, mutta putoamisviivakin kummittelee kolmen pisteen päässä.

Mihin ottelu ratkesi?
Wirmo oli avauserässä suvereeni pallollisena, eikä Ilves juuri saanut aikaan laadukkaita hyökkäyksiä. Ensimmäisen erätatauon jälkeen peli tasoittui selvästi ja tupsukorvat tappelivat loppuun asti voitosta. Kaksi viimeistä maalia kotijoukkue teki tyhjiin. Ratkaisuhetkillä Wirmolta nousi esiin maaliruisku Matti Alivuotila, joka niittasi 4-2-maalin. 5-2-osuman sama mies lakaisi tyhjään rysään.

Ottelun hahmo?
Loppukesällä Wirmon rosteriin kiinnitetty maalivahti Tomi Aaltonen palkittiin kultaisella K-Raudan mitalilla ja SEO-Mynämäen erikoispalkinnolla. Forssassa aikaisemmin pelannut Aaltonen oli todella varma ja piti Wirmoa pystyssä usealla paraatitorjunnalla toisessa ja kolmannessa erässä. Yhteensä Aaltoselle laskettiin 21 koppia. Ilveksen veskari Aki Hänninen oli hänkin vireessä: hopeinen K-Raudan lätkä ja 31 torjuntaa.

Ottelun puheenaihe?
Toisen erätauon makkarajonossa katsojat pohtivat, miksi Wirmon hyvä ote katosi erinomaisen avauserän jälkeen. Siinä oli vain puolet totuutta. Ilves paransi reippaasti ja piti ajoittain kotijoukkuetta pihdeissä. Melko kapealla rosterilla liikkeellä olleet tupsukorvat törmäsivät kuitenkin lopulta väsymykseen ja Aaltoseen.

Kommentit:
– Avauserä oli meiltä kauden parasta pallollisena. Sitten tapahtui jotain, mikä pitää analysoida nopeasti. Huomenna sunnuntaina pelataan kuitenkin Suomen Cupia Blackbirdsiä vastaan. Voitto vaatii ehjää 60 minuutin pelaamista. Ilves-pelin tärkein anti oli kaksi pistettä, eikä millään muulla ole oikein mitään väliä, sanoi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.
– Junnut täyttävät meillä erinomaisesti paikkansa. Välillä saadaan kokeneempia kavereita kolmosdivarin farmijoukkueesta avuksi, mutta näillä mennään, kommentoi Ilveksen valmentaja Jarkko Hyytiäinen.
– Forssassa opettivat, että laita vaan ne kädet pallon eteen, sitä neuvoa olen koittanut noudattaa. Pojat kertoivat kesällä saunaillassa, että täällä on hieno kotiyleisö. Totta puhuivat, tänäänkin se oli uskomaton ja tärkeä tuki vaikeilla hetkillä, kiitteli pelin ykkösmies Tomi Aaltonen.

Tilastot:
Wirmo: Matti Alivuotila 2+0, Mikael Santanen 1+1, Juho Lehtonen 1+0, Niko Vahtera 1+0, Hannes Kari 1+0.
Ilves: Kimi Rantamäki 1+1, Joonas Lahti 1+0.

Lauantain Divari-kierrokset muut tulokset:
Salba-Blue Fox 0-6, ÅIF-M-Team 5-4

10 comments

  1. Onkohan Ilves mahdollisesti vahvistumassa kauden aikana vai vetävätkö junnuilla? Onko Classicissa, Kooveessa tai KrP:ssä vähän peliaikaa saaneita, joita Dirre ja iso vastuu kiinnostaisi?

  2. Olen katsonut Ipan matseja ja harjoituksia tällä kaudella todella läheltä. Voin vakuuttaa, että Ilves todellakin nousee tällä kaudella vielä vähintään karsijan paikalle nykyisestä jumbopaikasta. Perustelut: Uskomaton meininki/syke treeneissä, Konkarit nostavat kauden aikana tasoaan huomattavasti/ todella nälkäinen oma juniorikaarti helmenä mv Moisander (A-SM pronssi) ja sokerina pohjalla valmentaja Koljonen joka todellakin tietää mitä tekee. Ei tämä porukka todellakaan säkällä noussut viime kaudeksi pääsarjaan.

  3. ^ Jos yhdelläkään vedonlyöntivälittäjällä olisi tälläistä vetoa tarjolla. Iskisin kaiken mahdollisen kiinni vaihtoehtoon 2.

  4. vielä itseasiaan! mukavaa että sielä maaseudulla on nostettu päät pois per…..stä ja huomattu että tosiaan meiltähän löytyy oikeakin maalivahti! :)well done

  5. Tallaaja: Tässä sarjassa ei karsita kuin ylöspäin. Melkoisen hevosenloikan Ilves tekee, jos sijoille 2./3, yltää.

  6. Tolla Ilveksen puuhastelulla ollaan äkkiä kakkosdivarin keskikastissa. Ilveksen kolmosdivarijengi > divarijengi ?