TPS voitti ”kalpamiekkailun SM-kisat” Turussa – Hautaniemen vitonen puhutti

Vahvan kauden pelannut TPS:n Mikko Hautaniemi (kesk.) on ollu merkattu mies viime kierroksilla. Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen
Kuva: Anssi Koskinen

TPS palasi Miesten Salibandyliigassa voittokantaan lyömällä maanantai-iltana Kooveen luvuin 9-5 (3-2, 2-1, 4-2).

Voitolla positiivisesti kauden aloittanut TPS nousi sarjan kolmanneksi ohi ottelun vähemmän pelanneen Happeen. Kooveen asema pisteen päässä karsintaviivasta säilyi ennallaan ja kolme ottelua vähemmän pelannut Josba hengittää tamperelaisjoukkueen niskaan.

Mihin ottelu ratkesi?
Koovee aloitti ottelun erinomaisesti ja siirtyi nopeasti kahden maalin johtoon halliten äärimmäisen vauhdikasta ottelua ensimmäisen erän alkupuolen. Pelin edetessä TPS pääsi peliin kasvavissa määrin mukaan ja tuli ensin tasoihin ja vielä ohi ennen ensimmäistä erätaukoa. Koovee roikkui hyvin mukana toisen erän, mutta kolmannen alussa turkulaisryhmä rankaisi nopeassa tahdissa ja pudotti vierailijat kyydistä. Erän lopussa Koovee sai vielä yrittää pitkään 6-4-ylivoimaa ilman maalivahtia, mutta ei kuitenkaan enää pystynyt nousemaan voittokamppailuun.

Ottelun hahmo?
Kooveen Joni Järviö otti pyöreät parikymmentä huipputorjuntaa ja piti joukkueensa pitkään mukana pelissä. Nuori maalivahti tulee kauden edetessä olemaan joukkueensa puolustuksen ehdoton avainhahmo.

Ottelun puheenaihe?
Tämä ottelu lienee hyvä esimerkki erotuomarikurssille siitä, mihin suuntaan salibandya ei olisi syytä tulevaisuudessa kehittää. Erityisesti toinen erä muistutti enemmän kalpamiekkailun SM-kilpailuja kuin salibandya. Molemmilta joukkueilta jäi viheltämättä sanalla sanottuna mauton määrä mailarikkeitä. Kumpikin joukkue keskittyy yleensä pallollisen pelin kehittämiseen, mutta tänä iltana ottelu degeneroitui mailasodaksi, jossa lisäksi oltiin jatkuvasti ylilyöntien rajapinnalla. Kirsikkana kakun päällä ottelun lopussa Mikko Hautaniemen pallontavoittelutilanne maalin edessä, josta taululle lyötiin viiden minuutin rangaistus. Tämä oli käsittämätön ratkaisu ottelussa, jossa erotuomariparin kädet pysyivät säännönmukaisesti alhaalla vaarallisissakin tilanteissa.

Koovee-vahti Joni Järviö myönsi pelin jälkeen Twitterissä ettei Mikko Hautaniemi osunut häneen tilaanteessa, jossa Hautaniemelle tuomittiin viiden minuutin jäähy. Kuva: Anssi Koskinen
Koovee-vahti Joni Järviö myönsi pelin jälkeen Twitterissä ettei Mikko Hautaniemi osunut häneen tilaanteessa, jossa Hautaniemelle tuomittiin viiden minuutin jäähy. Kuva: Anssi Koskinen

Kommentit:
– Tänään oli hankala lähtö peliin. Paransimme omaa tekemistä ottelun edetessä ja kolmannessa erässä onnistuimme ratkaisemaan pelin hyväksemme, TPS:n valmentaja Aki Vilander kommentoi huojentuneena.
– Joukkueella on paljon opittavaa ja tekemistä on vielä paljon. Emme valitettavasti tänään pystyneet pelaamaan samalla tasolla koko ottelua ja kotijoukkue paransi otteitaan pelin edetessä, Kooveen valmentaja Hannu Santanen pohti pelin jälkeen.
– Olihan siinä paikkoja. Aina ei onneksi itse tarvitse tehdä kolmea-neljää maalia, totesi yhden maalin viimeistellyt TPS-Tuplapelaaja Miikka Läntinen.

Tilastohuomiot:
TPS: Mikko Hautaniemi 1+1, Lauri Liikanen 1+1, Toni Läntinen 1+1, Miikka Sokka 1+1, Joonas Föhr 0+2, Janne Nurminen 0+2
Koovee: Eemeli Salin 2+0, Mikko Immonen 1+1, Jaakko Jyrkkä 0+2

Linkit:
Anssi Koskinen kuvat ottelusta
Ilta-Sanomat: ”Lyöty” maalivahti myönsi: Ei osunut minuun!

Twiittejä ottelusta:

Teksti: Jonne Lehtimäki, Turku

One comment