Welhoille taas kotitappio – PSS avasi pistetilinsä toisen erän rynnistyksellään

Yhdeksällä kotiottelulla kautensa avaava SB Welhot kärsi jo toisen tappion putkeen miesten Divarissa, kun ennen ottelua nollakerhossa ollut PSS vei pisteet Kuopiohallista. Welhot olivat viimeiseen erään mentäessä tappiolla lukemin 4-9, mutta kolmannen erän kiri toi lukemiksi lopulta 9-11(3-2,1-7,5-2).

PSS avasi voittonsa myötä tämän kauden pistetilin, mutta se on edelleen häntäpäässä sarjataulukossa. Welhot putosi tappion myötä toiselle sijalle tasapistein sarjakärki SB Vaasan kanssa.

Mihin ottelu ratkesi?
Ottelu ratkesi toisessa erässä PSS:n tehokkaaseen hyökkäämiseen, ja Welhojen löperöön puolustuspeliin. Toisessa erässä PSS tulitti peräti 7 maalia, joista 4 ensimmäistä syntyi 4 minuutin sisään. Welhot johtivat ensimmäisen erän jälkeen peliä 3-2, mutta toisen erän jälkeen lukemat olivat kotijoukkueelle murheelliset 4-9. Tätä eroa ei enää Welhot saanut kolmannen erän kiristä huolimatta kurottua kiinni.

Ottelun hahmo?
Ottelun hahmosta ei ole liene kenelläkään epäselvyyttä, sillä PSS:n Markku Hänninen tehtaili hattutempun jo toisen erän alussa ja iski vielä neljännen häkin kolmannessa erässä.

Ottelun puheenaihe?
Suurta närkästystä yleisössä herätti Welhojen toisen erän erittäin heikko puolustuspeli, johon koko ottelu ratkesi. Yleisöstä kuului mm. huutoja ”Yrittäkää edes, alkaa hävettää”, kun porvoolaiset tekivät lähes jokaisesta mahdollisesta paikasta maalin. Yleisö ei kuitenkaan äänestänyt jaloillaan, ja Welhojen kolmannen erän peli-ilme sai kiitosta.

Kommentit:
– Täällä oli hauska pelata. Kaverit jakeli hyviä passeja, ja niistä oli sitten mukava laittaa palloja sisään, PSS:n maalitykki Markku Hänninen kommentoi.
– Peli ratkesi toisessa erässä. Omissa soi aivan liikaa eikä oma peli toiminut, mutta tästä jatketaan eteenpäin ja keskitytään huomiseen, Welhojen hyökkääjä Josse Korhonen harmitteli.

Tilastohuomiot:
SB Welhot: Jonni Koskinen 1+3, Niko Mäkinen 2+0, Olli Taskinen 1+1, Riku Tuononen 1+1
PSS: Markku Hänninen 4+0, Artis Raitums 3+0, Kevin Nylund 2+2, Niklas Nurmela 1+1, Miro Anttila 0+2, Joakim Ervast 0+2

Divaripäivän muut ottelut:
LaSB-FBC Turku 4-4, ÅIF-Steelers 7-7, Blackbirds-Blue Fox 7-8, SBS Wirmo-SB Vaasa 4-7

Teksti: Aleksi Taiponen, Kuopio

3 comments

  1. Taitaa Welhot-saaga olla tiensä päässä. Toinen perättäinen KOTItappio keski/alakastiin povatuille jengeille. Ja varsin selviä lukemia jo (3-7 häviöllä Turkua vastaan ja 4-9 PSS:ää vastaan).

    Toivottavasti suunta kääntyy, mutta tällä hetkellä tulokset eivät mairittele. Tuskin kumminkaan tippuvat kakkoseen, mutta karsintoihin ei ole mitään asiaa tällä menolla.

  2. Tiihosella tutisee… Ja otsikko ihan ok, kun toinen kotitappio putkeen. Kuopion nuoret pojat makselee oppirahoja vielä.