Wirmo laittoi Welhot ahtaalle – ”Tämä syö miestä”

Wirmon Juho Lehtonen (vas.) ja Mikko Virtanen antoivat kaikkensa, mutta eivät saaneet pitkälle kotimatkalle kotiinviemisiä. Kuva: Tomi Auremaa

Wirmon Juho Lehtonen (vas.) ja Mikko Virtanen antoivat kaikkensa, mutta eivät saaneet pitkälle kotimatkalle kotiinviemisiä. Kuva: Tomi Auremaa
Wirmon Juho Lehtonen (vas.) ja Mikko Virtanen antoivat kaikkensa, mutta eivät saaneet pitkälle kotimatkalle kotiinviemisiä. Kuva: Tomi Auremaa

Salibandyliigaan tähyävä kuopiolainen SB Welhot käväisi sarjanousija Wirmoa vastaan jo kanveesissa. Kun mynämäkeläiset eivät pystyneet antamaan lopullista tyrmäysiskua, savolaiset nousivat ensin rinnalle ja lopulta niukkaan 6-5-voittoon. Päätöserä oli Wirmolle synkkä: neljä omiin ja omaan sarakkeeseen pyöreä nolla.

Welhot jatkaa sarjan kärjessä: kolme peliä, kolme voittoa. Wirmon saldo neljästä matsista on yksi voitto, yksi totaalinen mahalasku Raumalla ja kaksi kirvelevää maalin tappiota sarjan kovimmille suosikeille. Maaseudun poikia, ennakkoluulottomasti pelaavaa sarjanousijaa koetellaan nyt raskaalla rukkasella.

Mihin ottelu ratkesi:
Kaksi erää nöyrästi ja kurinalaisesti pelannut Wirmo sai rankan opetuksen päätöserässä. Kun keskittyminen karkasi, omissa alkoi ropista. Kolmen maalin johto suli neljässä minuutissa 5-5:een. Vajaa kolme minuuttia ennen loppua Aku Taira suti reboundista voittomaalin Welhoille ylivoimalla.

Ottelun hahmo:
Aku Taira teki voittomaalin, tarjoili kavereille kolme osumaa ja keräsi palkinnot päätösseremonioissa. Wirmon parhaita olivat kolme maalia tehnyt Joni Peltola sekä maalivahti Mikael Aromaa.

Kuvassa Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen (vas.) ja Welhojen päävalmentaja Mikko Tiihonen. Kuva: Tomi Auremaa
Kuvassa Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen (vas.) ja Welhojen päävalmentaja Mikko Tiihonen. Kuva: Tomi Auremaa

Ottelun puheenaihe:
Wirmon johtoaseman menetys puhutti sekä kotijoukkuetta että varsinkin vieraita. Welhojen päävalmentaja Mikko Tiihonen antoi Wirmolle tunnustusta ja muisteli oman joukkueensa kauden alkua vuosi sitten.
– Jos Wirmo pelaa noin, se nousee varmasti. Me hävisimme nousijajoukkueena viime kaudella monta peliä maalilla sarjan alussa. Kyllä se teillä kääntyy, Tiihonen lohdutti apeaa Wirmo-koutsi Petri Seppistä.

Erikoista:
Wirmo sai kaksi rankkaria. Toisen Juho Lehtonen leipoi sisään, mutta toisen Joonas Kristiansson torjui hienosti.

Kommentit:
– Ei mitkään kaksiset fiilikset. Hyvää pelaamista kaksi erää ja nolla pojoa. Kolmannessa erässä annoimme itse pelin vastustajalle ja tulos on tämä. Tämä syö miestä, mutta meillä on henkisesti vahvoja jätkiä, jotka kääntävät nämä niukat tappiot vielä voitoiksi”, kommentoi Petri Seppinen.
– Ottelu oli meiltä iso kasvutarina. Videoita oltiin katsottu ja tiedettiin, että vastassa on kova porukka. Onneksi löysimme kolmannessa erässä keinot voittaa. Meidän pojat ovat vuoden vanhempia ja se näkyy.”

Tilastot:
Aku Taira, Welhot 1+3. Joni Peltola, Wirmo 3+0. Joonas Kristiansson, Welhot 24 torjuntaa. Mikael Aromaa, Wirmo 25 torjuntaa.

3 comments

  1. Seppinen jos yhtään lohduttaa…niin ensviikon lauantaina on sama homma,eli tappio teille!Vaasa vie ja traktorikuskit ottaa kuokkaan.

  2. Pelataan nyt ensin ja katsotaan tulos sitten taululta.