
Tampereen Classic ei jättänyt paljon arvailujen varaan torstai-illan Suomen Cup -ottelussa SPV:tä vastaan. Tasaväkisistä ennakkoasetelmista huolimatta ottelu päättyi selvin lukemin 10-5 (3-0, 5-1, 2-4).
Voitolla Classic pelasi itsensä Suomen Cupin puolivälieriin, jossa vastaan asettuu kakkosdivarijoukkue Rankat Ankat tai RSB Team.
Mihin ottelu ratkesi?
Kahden erän jälkeen taululla olivat tylyt lukemat 8-1. SPV oli täysin unessa 40 minuuttia, kun taas kotijoukkue oli erittäin vakuuttava. Pelin loppullisena käännekohtana olivat toisen erän jäähyt. Classic kesti kaksi seinäjokisten hyvin toiminutta, joskin tuloksetonta ylivoimaa. Sitten jäähyistä toipunut Classic iski neljästi viiden minuutin sisään ja pääsi seitsemän maalin johtoon. Kolmas erä oli SPV:n virkein, mutta Classic hoiti jatkopaikan varmoin ottein.
Ottelun hahmo?
Classicin Mikko Leikkanen nakutti tänään tehot 3+1. Veli-Matti Luukon johtama Classicin ykkösketju esitti ajoittain huikeita syöttöyhdistelmiä. Kuvaavaa on se, että syöttäjänä kaikkiin Leikkasen maaleihin oli Lassi Vänttinen, joka tavallisesti tunnetaan maalintekijänä.
Ottelun puheenaihe?
Vaikka kotijoukkue oli erittäin vakuutta, niin suurempi ihmetys oli kokovartalokipsissä ollut SPV. Hallitseva Suomen mestari heräsi viimeiseen erään, mutta ihmeellisen pitkään joukkue näytti luottavan rutiinisuoritukseen ja siihen, että se riittää. SPV hävisi viime vuonna Classicille Cupin välierävaiheessa, mutta ilmeisesti hampaankolossa ei ollut riittävästi tavaraa – niin valju oli eteläpohjalaisten suoritus tänään.
Kommentit:
– Vänttinen nykyään syöttelee. Kyllä se löytää lavan, kun vaan jaksaa hakea paikkaa, ottelun TEHO-pelaajaksi valittu Leikkanen totesi ytimekkäästi.
– Kyllä tämä meni niin reisille kuin voi. Ei tarvitse miettiä paljon kokoonpanomuutoksia, kun kahdessa ensimmäisessä erässä ei oltu käytänössä ollenkaan pallossa. Lämmittelyssä näin pieniä huolestuttavia merkkejä, mutta ei sekään aina kerro, miten ottelussa käy. Toinen lupa herätä tuli toisen erän aikalisällä, mutta herääminen tapahtui lopulta vasta kolmannella erätauolla, kertoi ottelun jälkeen pettynyt SPV-luotsi Tommy Koponen.
Tilastohuomiot:
Classic: Mikko Leikkanen 3+1, Peter Kotilainen 3+1, Lassi Vänttinen 0+3
SPV: Kohonen 2+0, Koski 2+0
Linkit:
Ottelutilasto
Otteluraportti Classicin sivuilla
Teksti: Riina Pulkkinen, Tampere