Coach Team ja LeBa-96 jyräävät Savo-Karjalan kakkosdivarissa

Savo-Karjalan kakkosdivaria on pelattu seitsemän kierrosta, ja Juuan Coach Team on jaetulla kärkipaikalla yhdessä kestomenestyjä LeBa-96:n kanssa. Lehmolaisten selkeä tavoite on ollut nousta Divariin jo usean kauden ajan.

Coach Team aloitti kuuden voiton putkella, mutta edellisellä kierroksella se taipui kotonaan Pieksämäen Pisaballe. Coach Teamin hahmona on häärinyt Josbasta siirtynyt Pauno Kajoksinen, joka kirjautti muun muassa yhdessä ottelussa tehot 0+8. Coach Teamin kanssa 12 pisteessä on LeBa-96, jonka ainoa pisteetön kamppailu oli kotiottelu pieksämäkeläisiä vastaan.

Liigajoukkue Josban kanssa farmiyhteistyötä tekevä LeBa on ahkeroinut määrätietoisesti divaripaikan eteen jo usean vuoden ajan, mutta sarjanousun muodossa se ei ole vielä kantanut hedelmää. Joukkue sai tälle kaudelle kentällisen verran vahvistuksia liigasta Josban puolelta. Kärkijoukkueet kohtaavat tänään perjantaina 29.11. Juuassa.

Kärkikaksikon takana kahdeksassa pisteessä ovat SB Welhot Nilsiä, OuPa Outokummusta sekä Pisaba. Heistä etenkin Nilsiän materiaalilla pitäisi pystyä haastamaan kärkikaksikko vahvemmin. Tasaisessa keskikastissa kuudessa pisteessä ovat Josba Akatemia, Cremasters Kontiolahdelta sekä Vehmersalmen Vesa. Häntäpäässä ovat VarTa Varkaudesta neljällä sekä kuopiolainen SB Jaws kahdella pisteellä.

Savo-Karjalan kakkosen päätöskierros tahkotaan 7.3.2014, ja kaksi parasta jatkavat kohti karsintoja.

Savo-Karjalan 2. divarin tilanne 28.11.2013:

Savo-Karjala

Edit: Cremastersin kotipaikka korjattu.

3 comments

  1. Sb Welhot Nilsiä ei voi päästä nousukarsintoihin, koska kuuluu samaan seuraan Sb Welhot Kuopion kanssa.