Josba maalintekokisassa etevämpi – Erän 16-vuotias iski taas neljä maalia

Lauantai-illan ainoaa Salibandyliigan kamppailua Josban ja Tapanilan Erän välillä pystyi jo ennakkoon arvioimaan suurinumeroiseksi. Maaleja joensuulaisyleisölle myös tarjoiltiin, aaltoilevan pelin päättyessä lopulta Josban niukkaan 10-9-voittoon.

Josba palasi Erältä saadun kahden pisteen myötä jälleen sarjan viidenneksi. Keskiviikon Krp-pelissä voittojen tielle palannut Erä ei jatkanut pisteiden merkeissä, mutta jatkaa silti sarjan kahdeksantena.

Mihin ottelu ratkesi?
Josba näytti menevän menojaan toisen erän puolessa välissä Aapo Mutasen siirtäessä joensuulaiset jo 7-3-johtoon. Erä kuitenkin heräsi tästä ja tuli ensin kahden maalin päähän toisen erän loppuun mennessä, jonka jatkumona lopulta tasoihin kolmannen alussa. Josba ryhdistyi sittemmin, nousi pinteestä ja meni jälleen kahden maalin johtoon Aapio Mutasen ja Tatu Erosen iskiessä illan toiset maalinsa. Tästä Erä ei enää kyennyt kampeamaan tasoihin kavennuksesta huolimatta.

Ottelun hahmo?
Vaikka Erälle tappio tulikin, on nuoresta joukkueesta pakko nostaa esiin jäätäviä otteita esittävä Eero Nuutinen. Vasta 16-vuotias hyökkääjälupaus iski neljä maalia jo toisessa pelissä peräjälkeen ja nosti joukkueensa vielä taistelemaan voitosta.

Ottelun puheenaihe?
Kummankaan joukkueen maalivahtipeli ei häikäissyt ottelun aikana. Molemmat joukkueet vaihtoivatkin vahtinsa kesken pelin. Erä vaihtoi Markus Laakson Santtu Strandbergin tilalle ottelun puolessa välissä Josban 6-3-maalin jälkeen. Vastapuolen kollega Jarmo Väyrynen ei sen sijaan tullut kotijoukkueen maalille enää kolmannessa erässä, vaan hänet korvasi hyvää kautta pelaava Jesse Huurrekorpi. Josban vaihdon takana oli ilmeisesti jonkinasteinen loukkaantuminen.

Tilastohuomiot
Josba: Perttu Puska 2+1, Tatu Eronen 2+0, Tomi Lautanen 2+0, Aapo Mutanen 2+0, Tommi Puustinen 1+1, Mikko Hallikainen 0+2

Erä: Eero Nuutinen 4+0, Sami Lehtinen 2+0, Tuomas Iiskola 0+2, Tom Strömsten 0+2