Kaakkois-Suomen kakkosessa mennään Hatsinan johdolla

Valkopaitainen Hatsina voitti viime viikolla kärkikamppailussa PoNoVon 8-9. Kuva: Mikko Markkanen
Valkopaitainen Hatsina voitti viime viikolla kärkikamppailussa PoNoVon 8-9. Kuva: Mikko Markkanen

Kaakkois-Suomen kakkosdivari on alkanut kärjen osalta melko tasaisissa merkeissä. Kärjessä olevan Mikkelin Hatsinan perässä on tukku joukkueita, jotka mielivät kevään karsintapeleihin.

Hatsinan saldo on toistaiseksi kuusi voittoa ja yksi tappio, jonka se koki alkukaudesta kotonaan SB Heinolaa vastaan. Etelä-Savon ylpeyden kanssa tasapisteissä on yhden ottelun enemmän pelannut PoNoVo Lappeenrannasta sekä kahden pisteen päässä Voima Imatralta, jonka pussiin on kertynyt viiden voiton myötä 10 pistettä.

Hatsina vei nimiinsä viime viikon kärkiottelun PoNoVoa vastaan niukasti 9-8. PoNoVo näytti ottelussa kakkosdivarin arvaamattomuuden noustuaan 0-6-tappiolta tasoihin. Vierasjoukkue Hatsinan sarnkariksi nousi Ville Valjakka vain reilut kaksi minuuttia ennen loppua tekemällään maalilla.

Kolmikon takana kahdeksassa pisteessä ovat sarjanousija Kosken Dynamo Hämeenkoskelta sekä SB Heinola, joka oli viime kaudella mukana divarikarsinnoissa. Toinen viime kauden divarikarsija Kotkan Reipas on kuudessa pisteessä edellään Kouvolan Sudet, joka viime kaudella säilytti paikkansa kakkosessa vasta karsintojen kautta.

Karsintaviivan alapuolella majailee viiden pisteen Top Team Savonlinnasta, joka tippui Divarista viime kauden päätteeksi. Kovaan pyöritykseen ylemmällä sarjatasolla joutuneen Top Teamin joukkue on nuortunut entisestään, joten siinä mielessä sarjasijoitusta voi pitää melko odotettuna.

Hännillä kahdessa pisteessä ovat BB-88 Sysmästä sekä HU-46 Hollolasta ja näyttää siltä, että nämä kaksi joukkuetta ratkaisevat suoran putoajan.

Runkosarjan päätöskierros pelataan 8.3.2014, ja kaksi parasta joukkuetta jatkavat taistelemaan paikasta ensi kauden Divariin.

Kaakkois-Suomen 2. divisioonan tilanne 28.11.2013:

Kaakkois-Suomi

5 comments

  1. Hatsina pysyy kärjessä, KoRe hivuttautuu viime vuotiseen tapaan alun konttauksen jälkeen mikkeliläisten seuraksi väkisin karsintoihin.

  2. Imatran Voiman nuori joukkue nousee divariin puolentoista vuoden kuluttua, ei vielä tulevana keväänä. Edellyttää kyllä sen, että Lasse Heiskanen haluaa jatkaa vielä pari talvea. Hatsinalla on nyt uusi komea sali, se on antanut intoa. PoNoVolla on yritystä, mutta nousu vaatisi farmisopimuksen NST:n kanssa eli apua sieltä.

  3. SB Heinola nousee kärkitaisteluun muutaman uinahduksen jälkeen, ei mitään kysyttävää. Joukkueella kaksi kenttää lohkon kovimpia hyökkääjiä ja kolme kovinta puolustuspään pelaajaa (Loponen, Enqvist, Kostamo).

  4. Pitkään sarjaa seuranneena voin sanoa, että Heinolan ongelmat ovat juuri tuolla puolustuspäässä. Maaleja osaavat tehdä ja kotihalli antaa kauhean edun, jopa kovemman kuin entinen pahamainen tulitikkuaski Rantakeidas, mutta puolustuksen taso on sarjan keskikastin alapuolella.

  5. No Heinola, hävisi kotonaan Dynamolle ja otti käkättimeen KoRelta 4-12. Se kertoo joukkueestaa omaa, korutonta kertomaa.