Yksi hieno pala suomalaista salibandyhistoriaa katoaa 4. joulukuuta, kun Salibandy-lehden viimeinen printtinumero ilmestyy. Lehti ehti ilmestyä peräti 25 vuotta, mutta nykyisen trendin mukaisesti sen mediasisältöä siirretään jatkossa verkkoon. Pääkallo.fi haastatteli lehden pitkäaikaista päätoimittajaa Markku Huoposta.

Markku Huoponen, sinulla on pitkä historia Salibandy-lehden parissa. Minkälaisia ajatuksia lehden lopettaminen herättää?
– Tietysti henkilökohtaisesti se aiheuttaa hiukan haikeutta, kun on monta vuotta ollut lehden toimituksessa mukana. Katse kuitenkin tulevaan. Ajan hengessä on pysyttävä mukana ja uudistuksia tehtävä sen mukaisesti. Itse olen ollut mukana toimituksessa vuodesta 1996. Pitkään toimitussihteerin roolissa ja 2007 lähtien päätoimittajana.

Suomalaisen salibandyn ja Salibandy-lehden historia on kulkenut pitkälti käsi kädessä. Neljännesvuosisadassa on ehtinyt tapahtua valtavaa kehitystä sekä yhteiskunnallisesti että itse lajin suhteen. Huoponen ehti itse olla printtilehdessä mukana kaikkiaan 17 vuotta.

– Mieleen tulee varsinkin alkuaikojen toimituksen ja toimittamisen ero nykyaikaan. Alkuaikojen lehdentekoa ei voi verrata nykypäivään. Ei ollut edes sähköposteja. Se näkyi varsinkin lehteen toimitettujen juttujen trafiikissa. Juttuja tuotiin silloin 90-luvulla levykkeillä, joko suoraan käteen Olympiastadionin toimistolle tai sitten lähetettiin postitse. Jutut koottiin ja käsiteltiin toimituksen päässä ja materiaali lähetettiin kootusti taittoon perinteisellä postilla. Alkuvuodet taitto tehtiin yhden viikonlopun aikana ja siinä se viikonloppu hurahtikin taittajan kanssa, joka päätyönsä vuoksi ei voinut taittaa lehteä arkipäivinä.

Kuvaliikenne oli sitten vielä täysin oma tarinansa.

– Kuvaliikenne oli myös hyvin erilaista. Pintakuvista skannattiin kuvia tai katsottiin negatiiveista valopöydän läpi otoksia. Kuvat sai kehityksestä nopeimmillaan tunnissa ja niistä valikoitiin sitten sopivimmat taittoon. Alkuaikoina käytettiin vielä painofilmejä, joita tulosteltiin reprossa ja kiikutettiin sitten painoon. Digikuvat tulivat käyttöön vasta 2002. Nykyisin kuvat liikkuvat kätevästi sähköpostitse tai vielä helpommin erilaisten kuvapankkien avulla. Tämä tekninen toteuttaminen on tosiaan muuttunut kaikkein eniten vuosien varrella.

Mikä Salibandy-lehden juttu tai tapaus on erityisesti jäänyt henkilökohtaisella tasolla mieleen?
– Mitään todella ”kovaa” juttua ei ole ollut. Painokoneita ei ole pysäytetty, eikä etusivua ole laitettu viime hetkellä uusiksi. Yksi tarina toki muistuu mieleen. Kerran minua vedätettiin Ahvenanmaalta tulleella faksilla, jossa Salibandy-lehteä oltiin muistaakseni haastamassa oikeuteen vai olikohan se joku sakkovaade ”ikävästi” kirjoittamani jutun osalta. Mutta sitten paljastui, että se oli kollegani Kyyhkysen Eskon toimesta masinoitu vedätys, joka liittyi polttareihini vuonna 1997.

Huoponen muistelee lämmöllä monia Salibandy-lehden tekijöitä. Moni ei muistakaan keitä kaikkia nykyään eri yhteyksistä tunnettuja kirjoittajia on ollut tekemässä lehteä.

– Pysyvyyttä Salibandy-lehden avustajakunnassa edustaa Mika Hilska, joka on varmaan eniten tässä maassa salibandysta kirjoittanut. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös vuodesta 1999 saakka lehteä ansiokkaasti taittanut Juha Pöllänen. Matti Hannula liittyi mukaan kolmisen vuotta sitten toimitussihteeriksi. Yhteistyö on toiminut myös tämän sivuston tekijöiden Timo Mäkysen, Jussi Ojalan ja Joel Siltasen kanssa, Huoponen kertoo ja jatkaa:

– Salibandy-lehdelle panoksensa uransa alkuaikoina ovat antaneet muutamat kovan luokan nimet, jotka vaikuttavat nykyään suurilevikkisissä lehdissä. Ilta-Sanomien puolelta Tomi Auremaa ja Petri Seppä. Muuan Vesa Rantanen väläytti terävää kynäänsä liiton lehdessä 1990-luvun puolivälissä Jukka Tervon päätoimittaja-aikana. Iltalehden puolelta trio Tomi Salomaa, Riku Korkki, Santtu Silvennoinen. Eikä maakuntamedioissa toimivia ei ole syytä unohtaa. Krediitit kuuluvat myös seuraaville: Jarmo Pesonen (Itä-Savo), Marko Enberg (Uusimaa), Antti-Pekka Sonninen (Aamulehti/Helsingin Sanomat), Hanna Knaappila (Länsi-Savo), Armi Niemelä (Satakunnan Kansa) ja Kimmo Siira (Kaleva).

– Paksumpia teoksia rustailleista ja tv:n kautta tutuksi tulleista lisätään joukkoon vielä Oskari Saari, Mika Wickström ja Antti O. Arponen, Huoponen lisää.

Suomalainen salibandy on kehittynyt maailman huipulle alkuaikojen letkumailasählystä ja sen luonne on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi monessa mielessä. Huoponen on itse ehtinyt olla Salibandy-lehden teossa mukana sen verran kauan, että ihan jokainen liigapelaajakaan ei ollut vielä syntynyt miehen aloittaessa pestissä.

Miten arvioit Salibandy-lehden merkitystä suomalaiselle salibandylle?
– Lehden merkitys on ollut suuri ja varsinkin lajin alkuaikoina, jolloin netti ei vielä ollut vaihtoehto. Silloin lehti oli myös olennainen kontakti liiton ja seurojen välillä, kun tietoa oli vähemmän tarjolla. Alkuaikojen tiedonlähteenä sen merkitys oli hyvin suuri ja lehden välissä julkaistu tulosliite erityisen suosittu. Tulospalvelun tarpeellisuuden huomaa nytkin kun se ei ole kuosissa.

Nykypäivänä haasteet ovat erilaisia.

– Nykyisin tarjontaa löytyy jo eri suunnista. Lehti on yrittänyt pysyä mukana, eikä ole yrittänytkään olla mikään uutislehti enää vuosiin. Nykyisin on ollut tarkoitus tehdä makasiinityyppistä lehteä, jossa on pidempiäkin henkilöjuttuja hyvin taustoitettuna. Lehden merkitys on muuttunut vuosien varrella.

Kuinka arvioisit itse lajin kehitystä näin pitkään mukana olleena ja lajia tarkkaan seuranneena?
– Tosiaan 1990-luvun loppua jos vertaa nykypäivään, niin silloin lisenssipelaajia taisi olla noin 25 000 ja nykyään massaa on yli 50 000. Valtava kehitys on tapahtunut varsinkin olosuhteiden suhteen. Ensimmäisenä tulee mieleen hallit. Kun ensimmäiset pelkästään salibandyyn tarkoitetut tilat saatiin vanhoihin teollisuusrakennuksiin, niin olihan se mahtavaa. Ja sitten alkoi tulla uudisrakenteisia halleja. Olosuhteiden osalta on toki vieläkin tekemistä, mutta eteenpäin on menty valtavasti.

Infrastruktuurin lisäksi kehitystä on tapahtunut varustepuolella ja taustatoiminnassa.

– Toisena tulee mieleen mailamerkit. Niitä ei juuri ollut tarjolla aikoinaan, mutta nykyisin löytyy jo kymmeniä, ellei satoja vaihtoehtoja. Tietysti myös itse peli on kehittynyt paljon. Samoin seurat, jotka ovat myös ammattimaistuneet vuosien varrella.

Salibandy-lehden luonne on ulkoisten paineiden myötä muuttunut vuosien varrella ja paluuta entiseen printtiversioon voidaan pitää epätodennäköisenä.

Mitä jäät erityisesti kaipaamaan painetusta Salibandy-lehdestä?
– Toki tähän pyritään panostamaan jatkossakin verkkotoimituksessa, mutta tällaiset isommat ja hyvin taustoitetut jutut ovat olleet omasta mielestäni tärkeitä. Verkossa jutut ovat usein lyhyempiä ja syvempiä juttuja jään kyllä kaipaamaan. Vaikea sanoa kuinka 8 000–9 000 merkin jutut saadaan toimimaan netissä.

Tähän mennessä on puhuttu pitkälti menneestä, mutta monia kiinnostaa
varmasti myös se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan printtiversion lopetuksen jälkeen?
– Kärkihankkeeksi on määritelty liiton ja liigan nettisivujen ja koko verkkopalvelun uudistus. Netissä sisältöä parannetaan muun muassa lisäämällä liikkuvan kuvan tarjontaa. Sivu-uudistus on tarkoitus tehdä seuraavan vuoden aikana. Tarkoitus on luoda kotipesä, josta pääsee helposti tavoittamaan tilastopalvelun, sosiaalisen median kanavat, kirjoitetut jutut ja lajin perustiedot. Tarkoitus on haastaa myös koko salibandy-yhteisö mukaan sisällöntuotantoon sosiaalisen median ratkaisujen kautta.