Suomen U19-tytöt jälleen vakuuttavaan voittoon – Sveitsi kaatui kolmessa ja puolessa minuutissa

Suomen U19-tyttöjen salibandymaajoukkue nappasi Göteborgin EuroFloorball Tour -turnauksessa iltapäivällä jo toisen murskavoittonsa. Viime MM-kisojen finaalivastustaja Sveitsi taipui lukemin 11-1 (6-0, 2-0, 3-1).

Tämän päivän ottelu ratkesi kolmessa ja puolessa minuutissa kun Veera Kauppi iski kaksi maalia ja Juulia Peura sekä Oona Kauppi yhden kumpikin siirtäen Suomen jo neljän maalin johtoon. Sveitsin merkkauspeli oli todella väljää, ja Suomi sai latoa maaleja varsin vapaista laukaisupaikoista. Sveitsi pääsi pilaamaan Suomen maalivahti Tiia Mustosen nollapelin vasta päätöserän toisella puoliskolla Julia Rindisbacherin osuessa maalin edestä puolustajan nenän edestä.

Suomen tehokkaimpia olivat jälleen kaksoset Oona Kauppi ja Veera Kauppi, joista joukkueen parhaana palkittu Oona merkkautti 3+2 ja Veera 2+3. Suomen yhdeksäs osuma oli Sanna Salosen ensimmäinen maaottelumaali.

EuroFloorball Tour 1.-3.11., Göteborg, Ruotsi

Alle 19-vuotiaat tytöt
Sveitsi – Suomi 1-11 (0-6, 0-2, 1-3)

1. erä: 0.35 Oona Kauppi 0-1, 1.26 Juulia Peura (Sofia Leino) 0-2, 1.55 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 0-3, 3.41 Veera Kauppi (Oona Kauppi) 0-4, 10.47 Ella Holmberg (Ella Sundström) 0-5, 18.07 Peura (Leino) 0-6.
2. erä: 20.47 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-7, 30.35 My Kippilä (Sara Piispa) 0-8.
3. erä: 41.30 Sanna Salonen (Veera Kauppi) 0-9, 43.12 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 0-10, 47.56 Emma Hartwall (Kristiina Järvinen) 0-11, 51.25 Julia Rindisbacher (Vera Ambuhl) 1-11.

Torjunnat:
Janina Limacher, Sveitsi 11+15+9=35,
Tiia Mustonen, Suomi 3+2+5=10.
Jäähyt: Sveitsi 2 min, Suomi 2 min.
Erotuomarit: Roland Brändle, Sveitsi ja Annu Tyyskänen, Suomi.

Suomen parhaana palkittiin Oona Kauppi.

One comment