Video: Superliigan suomalaiskatsaus – Riihimäen Jönköpings vaikeuksissa

Arto Riihimäki ei ole ainakaan toistaiseksi saanut luotsattua Jönköpingsiä lentoon. Kuva: perwiklund.se
Arto Riihimäki ei ole ainakaan toistaiseksi saanut luotsattua Jönköpingsiä lentoon. Kuva: perwiklund.se

Arto Riihimäen luotsaaman Jönköpings IK:n alkukausi on ollut todella hankala, eikä joukkue ole toistaiseksi voittanut yhtäkään ottelua. Jani Kukkolan, Mika Moilasen ja Jukka Kinnusen edustaman Helsinborgin aloitus on ollut lähes yhtä tuskainen ja tähän mennessä joukkueen kasaamat viisi pistettä oikeuttavat sarjan toiseksi viimeiselle sijalle.

Jönköpingsin kaudessa on mennyt moni asia pieleen, mutta kauden alun kaksi jatkoaikatappiota näyttäisivät vaikuttaneen varsinkin henkisellä puolella. Viime sunnuntaina joukkue oli jo ottamassa kauden ensimmäistä voittoa, mutta Dalenin Johan Eriksson oli eri mieltä. Ensin hän tasoitti ottelun ajassa 59.46 ja sivalsi vielä ratkaisumaalin jatkoajalla ajassa 60.11. Kolmannen jatkoaikatappion myötä Jönköpingsillä on kasassa kolme pistettä.

Helsingborgin kausi on ollut mollivoittoinen ja Ruotsissa on jo käännetty syyttäviä sormia suomalaisvahvistuksia Jani Kukkolaa ja Mika Moilasta kohti. Moilanen osui kertaalleen, kun joukkue hävisi sunnuntaina Caperiotäbylle luvuin 6-7. Ratkaisumaali nähtiin ajassa 59.48.

Kaksi viikkoa sitten kentille palannut Mika Kohonen esiintyi sunnuntaina pitkästä aikaa myös kotiyleisönsä edessä. Itse maestro ei päässyt pisteille, mutta Storvreta voitti Växjön lukemin 9-4. Suomalaisista Rickie Hyvärinen nakutti tehot 1+2 ja Hannes Öhman 1+1. Storvreta on nyt sarjassa kolmantena kaksi pistettä sarjakärki AIK:ta jäljessä.

Tero Tiitun Warberg pelasi vähämaalisen tasapelin nousijajoukkue Siriusta vastaan sunnuntaina. Tiitulle kirjattiin yksi syöttöpiste 3-3 päättynessä ottelussa. Warberg on 13 pisteellä sarjassa seitsemäntenä.

Viikon erikoisuudeksi voidaan nostaa AIK:n tutkaparin Kim Nilssonin ja Kevin Björkströmin esiintyminen sunnuntaina Pixbon vieraana. Kotijoukkue voitti ottelun 6-5 jatkoajan jälkeen, vaikka Nilsson tehoili ottelussa 3+2 ja Björkström taasen 2+3. Tappio oli AIK:lle kauden toinen jatkoajalla ja joukkue johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Faluniin ja Storvretaan. Nilsson johtaa sarjan pistepörssiä tehoin 13+13, jotka ovat syntyneet kahdeksassa pelatussa ottelussa.

Videot:

Hide-a-lite Mullsjö AIS-IBF Falun

Pixbo Wallenstam IBK-AIK IBF

Linköping IBK-Granlo BK

Storvreta IBK-Växjö IBK

Tulokset:
9.11.
Hide-a-lite Mullsjö AIS-IBF Falun 5-6

10.11.
Linköping IBK-Granlo BK 4-8
Warberg IC-IK Sirius IBK 3-3 W: Tiitu 0+1
Pixbo Wallenstam IBK-AIK IBF 6-5 ja.
Jönköpings IK-IBK Dalen 6-7 ja.
FC Helsingborg-Caperiotäby FC 6-7 H: Moilanen 1+0
Storvreta IBK-Växjö IBK 9-4 S: Hyvärinen 1+2, Öhman 1+1

3 comments

  1. Ei Laakaa enää kai oo, vaan on RSS Panthers ja siellä on kova koutsi!!