Video: Tästä tilanteesta punainen kortti – löikö porilainen kaulaan?

Porin Karhujen hyökkääjä Kristian Krannila sai punaisen kortin lauantaina divariottelussa Wirmoa vastaan. Asia etenee jatkokäsittelyyn, sillä erotuomarit laativat tilanteesta raportin.

Niin tuomarit tekevät aina, kun arvioivat teon törkeän ottelurangaistuksen arvoiseksi. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan tuomaristo kertoi raportissaan, että Krannilan Valtterin Suvalaan kohdistama isku olisi osunut kaulaan, ja että se olisi ollut kohtalaisen kova. Lyöntejä oli tuomarien mukaan yksi.

Pelin jälkeen Karhujen valmentaja Jukka Leino tuomitsi pelaajansa teon, mutta ei ollut varma mahdollisesta lyönnistä.

– Hölmö temppuhan se oli, vaikka en ihan varma olekaan, löikö Krannila vai ei, Leino sanoi Pääkallo.fi:lle.

Tilanne näkyy Soile Timosen kuvaamalta videolta. Siitä voi jokainen itse arvioida Krannilan teon vakavuuden.

26 comments

  1. Löi, mutta ei tuosta lääpäisystä olisi tarvinnut kuin kakkonen antaa. Yksi peli huilia, se riittää rangaistukseksi. Kaikki siitä yli on liioittelua.

  2. Mielestäni ei tosiaankaan mikään ihan tajuton lyönti. Mutta antaisin 2-3 peliä minimissään. Ei saa antaa singnaalia että voi lyödä, tiukka linja niin ei varmaan toista kertaa lyö 🙂

  3. Pelkästään videon perusteella aika vaikea sanoa mutta sekä videon että erotuomarin raportin perusteella kyllä tuossa jonkin asteen lyönti taisi tapahtua.

  4. Sääntökirja ei tunne kohtaa jolla tosta voisi antaa kakkosen. Löi -> suihkun puolelle vaan.

  5. Lyönti on lyönti eikä kuulu millään tavalla peliin. Sen takia aina suihkuun ja ainakin pari peliä pitäis antaa miettiä tekosiaan.

  6. Mitäs tarjotaan keltaiselle, joka tuuppaa ensin kaulasta.. pääsee provosoija pälkähästä..

  7. Tuomari näyttäis olevan aivan vieressä, joten näki varmaankin aika hyvin mitä tapahtui ja reagoi myös heti.

  8. No huh huh,täysin naurettava tuomio!
    Toi tuomari pitäs hyllyttää välittömästi.
    Kolme peliä riittäis ja sit käynti optikolla!

  9. Keltaiselle kakkonen kun kävi päälle,Krannilalle kehut kun piti puolensa!
    Ja kun tämä pillipiipari katsoo peiliin niin näkee ämmän hame päällä!

  10. Tämä ei tarvitse muuta kuin kaiken kattavan kommentin, ”porilainen hulluus”.

  11. Krannilan pää ei kestänyt tappiota. Luulisi kuitenkin olevan tottunut jo häviämiseen, hyvää oppia häviämisestä mies on saanut Porin riveissä liigasta ja nyt divarissa sama meno jatkuu.

  12. Ei tule ole porilaista hulluutta, se oli ylilyönti, josta sitten saa jos saa rangaistuksen. Eiköhän Krannila kuitenkin Salbaa vastaan pelaa, joten älkää raumalaiset sitä jännittäkö.

  13. Tilannehan lähti siitä liikkeelle, kun turhautunut Krannila huitaisi Wirmon maalivahtia sääreen pallon ollessa jo jalkojen alla, joten pallo ei ollut enää pelattavissa. Suvala repi niin kuin tuossa tilanteessa pitääkin Krannilan pois suojellakseen maalivahtiaan lisälyönneiltä. Tämä oli jo kakkosen arvoinen huitaisu. Olin itse peliä katsomassa Wirmon maalista katsottuna suoraan vasemmalla lähellä päätyä ja silloin tulkitsin tilanteen niin, että Krannila yritti ottaa niskalenkkiä jonka Suvala väisti laskemalla päänsä alemmaksi ja peruuttamalla kauemmaksi Krannilasta. Video on kuvattu kaukaa ja siinä taas näyttäisi käsi tekevän lyöntiliikkeen, vaikkei sitä mielestäni tapahtunut. Tilanne oli mielestäni enemmänkin uhkaava eikä varsinaista väkivaltaa tapahtunut missään vaiheessa, kaveri punaisella ulos ja PR pöytäkirjaan olisi ollut riittävä. Tämä siis on täysin yksittäisen peliä katsomassa olleen kotijoukkueen kannattajan mielipide, enkä edes väitä olleeni oikeassa (vaikka luultavasti olen, kuten aina). Wirmolaisena Krannilaa jopa puolustaakseni täytyy ihmetellä miten nykypäivän salibandyssa, jossa sallitaan välillä kohtuuttoman kovia kontakteja, pelaajat pystyvät pitämään hermonsa jatkuvasti kurissa ja välttääkseen ylilyöntejä juuri tämän kaltaisissa tilanteissa. Ja en väitä, että tässä edes mitään ylilyöntejä tapahtui.

  14. Sorry Zetor, et ole tällä kertaa oikeassa. Uhkaavasta niskalenkin yrityksestä ei voi antaa PR. (ks. sääntökirja)

  15. En kyllä ihmettele yhtään että tuo kaveri saanu 5+20 :DD jäbä ei ees näytä sählynpelaajalta :DDDD

  16. Edelliseen kommenttiin viitaten, ihan hyvä ettei sählynpelaajalta näytä, laji on kuitenkin salibandy.

  17. Joku muukin on näemmä käyttänyt ET nimerkkiä.

    Alta voi valita sopivan rangaistuksen. Lyönti menee aina törkeän puolelle.

    613 Pelirangaistuksen aiheuttavia rikkeitä

    6) Pelaaja syyllistyy vaaralliseen fyysiseen peliin. (909)
    Tähän kuuluvat vaaralliset, väkivaltaiset tai epäurheilijamaiset rikkomukset, jotka voidaan tulkita tarkoituksellisiksi tai provosoimattomiksi.

    615 Ottelurangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
    1) Pelaaja tai toimihenkilö on osallisena kahakkaan. (909)
    Kahakka tarkoittaa lievempää muotoa tappelusta ilman nyrkiniskuja ja potkuja, jossa osanottajat kunnioittavat yritystä erottaa heidät toisistaan.

    617 Törkeän ottelurangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
    1) Pelaaja tai toimihenkilö osallistuu tappeluun. (909)
    Pelaajan katsotaan osallistuvan tappeluun, mikäli hän käyttää nyrkiniskuja ja potkuja.

    2) Pelaaja tai toimihenkilö syyllistyy raakaan rikkomukseen. (909)
    Tähän kuuluu myös, kun heitetään mailalla tai muulla varusteella vastustajaa.
    4) Kun pelaaja tai toimihenkilö syyllistyy väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
    Väkivaltaisella käyttäytymisellä tarkoitetaan tahallista vaikuttamista henkilön fyysiseen koskemattomuuteen aiheuttamatta loukkaantumista.

  18. Kiitos Zetor hyvästä analyysista!Krannila yritti ottaa niskalenkkiä ei lyödä!
    Kakkonen olisi riittänyt tuosta molken tökkäämisestä.
    Ja onnea Wirmolle hienosta pelistä,hienoja maaleja..Parempi voitti!
    Ja arvostelijoille—-laskekaas Krannilan tehopisteet peliaikaan nähden,aika hyvin noin kulmikkaalta kaverilta,osaa muutakin kuin huitoa 😀

  19. Jotain kai lajin kulttuurista kertoo se, että täällä kisataan oliko huitaisu vai vähäinen lyönti tai millä sitä nyt voisi vähätellä. Verrataanpa vaikka jalkapalloon tai koripalloon. Tuonntyyppinen käyttäytyminen vastustajaa kohtaan tuomitaan ihan kyselemättä ja sitten keskitytään palloon ja peliin.

    Vaikuttaa ihan siltä että monet näkevät mielellään kentällä lyömistä?

  20. Mielestäni kyseessä oli selkeä vahingoittamisyritys, josta pitää rankaista kunnolla. Ja mikä on kunnon rangaistus? Mielestäni Karhuille pahin mahdollinen rangaistus olisi se, että Krannila saa pelata heti seuraavassa pelissä! Ja jos oikein hakemalla haettaisiin Karhuille katastrofia tulevaisuuteen, niin liitto vois määrätä loppukaudeksi Krannilan pelaamaan joka ikiseen peliin vähintään joka toista vaihtoa.

    Krannila pelaamaan yv:t ja av:t olisi jo liian kova rangaistus, jota en edes pahimmalle kilpakumppanille haluaisi.

  21. Lajille väkivalta on yksiselitteisesti huono asia. Massat kääntää selkänsä. Toki aina on niitäkin jotka lyömisestä innostuu mutta esim. sponsorit ovat herkkiä väkivallalle. Eli halutaanko pysyä edelleen lupaavana lajina vai kasvaa oikeasti massojen, isoksi lajiksi?

  22. Krannila on hurjassa kunnossa!
    Nää nörtit kuten nimim.ongelma voisivat nyt laittaa sen hiuspannan päähän ja mennä pelaamaan sählyään tai sitten ottaa hameen pois ja tulla treenaamaan Karhujen kanssa!

  23. Katsoin stazzista blue fox-welhot peliä ja siinä aivan viime sekunneilla tapahtui mielestäni todella selkeä vahingoittamisyritys, jossa welhojen pelaaja lyö tahallisesti blue foxin pelaajaa päähän nyrkillä. Tuomari näkee tilanteen ja puhuttelee pelaajaa tilanteen jälkeen mutta ei anna jäähyä. Tarkka kohta videolla ajassa 2:24:10. Kyseessä mielestäni täysin vastaavat tilanteet, joissa toisessa pelaaja on saamassa pelikieltoa ja toista ei edes tutkita.

  24. Juuri näin ana!
    Karhujen on pakko valittaa liittoon jos tuosta pelikieltoa tulee.
    Tosin itse valmentajakin on niin munaton,ettei voi puolustaa pelaajaan,vaikka varmasti näki ettei kyseessä ollut tahallinen lyönti!
    Ja kun Karhujen peliä katsoo,niin valmentajan potkutkaan ei ole kaukana.
    Vähän Leino munaa nyt siihen touhuun!