ÅIF kaatui Mynämäessä – ”Pääkoppa ei kestänyt”

Kuva: Jarmo Jokila

Kuva: Jarmo Jokila
Kuva: Jarmo Jokila

SBS Wirmo kaatoi HaNi-hallissa vieraisilla käyneen ÅIF:n 4-3 (1-1,1-1,2-1) miesten Divarissa. Mynämäkeläiset nousivat sarjassa vitospaikalle. Samoissa pisteissä olevat Blue Fox ja Blackbirds miehittävät paremmalla maalierolla liigakarsijapaikat. Myös Salba on 16 pisteessä, Wirmon edellä. ÅIF on nelikkoa kolme pinnaa perässä kahdeksantena.

Mihin ottelu ratkesi?
Peli olisi voinut kääntyä ihan kummalle tahansa. Päätöserässä ÅIF meni heti alussa Miro Herlinin maalilla 3-2-johtoon, mutta Wirmon ykköspakkipari Valtteri Suvala-Hannes Kari käänsi pelin kotijoukkueelle. Ensin Suvala tykitti Karin antamasta vaparista tasoituksen, ja voittomaalin niittasi Kari itse ylivoimalla. Lopussa pallo pomppi Wirmon maaliviivalla parikin kertaa, mutta Wirmo kesti. Maalivahti Tomi Aaltosta palkintoraati ei jostain syystä huomioinut, mutta Wirmon kassari torjui jälleen erinomaisesti. Vielä pari sekuntia ennen summeria Aaltonen joutui torjumaan laidasta lähteneen ÅIFin pelaajan ”jääpallolyönnin”.

Ottelun hahmo?
Wirmon Hannes Kari on tehnyt pakin tontilta kahdessa edellisessä pelissä tehot 3+4. Lauantaina Kari nousi jälleen esiin, kun voittajaa ratkottiin. Saldoksi tuli ÅIFia vastaan lopulta 1+2.
– Tärkeä voitto, joskin meille jäi paljon parannettavaa sunnuntain Steelers-matsiin. Koko viisikolla puolustetaan illasta toiseen niin hyvin, että meillä on aina mahdollisuus voittaa. Lisäksi veskaripeli toimii. Hyökkäyksiin pitää saada lisää tehoja niin hyvä tulee, Kari kommentoi pelin jälkeen.

Ottelun puheenaihe?
Wirmoon viime kauden jälkeen SBS Maskusta siirtynyt Valtteri Suvala on pelannut erinomaisen ja ennen kaikkea tasaisen syyskierroksen. Suvalan pelaaminen varsinkin puolustussuuntaan antaa vapauksia Wirmon ykkösviisikon neljälle muulle pelaajalle. Lauantaina Suvala onnistui itsekin hyökkäyspäässä. Tiukka lämäri painui verkkoon päätöserässä ”vaparikuvion” jälkeen. Kari leukailikin The Cassun jälkipelihaastattelussa, ettei olisi syöttänyt, jos olisi huomannut palloa pyytäneen olleen Suvala…

Kommentit:
– Kaksi todella heikkoa erää, ja kolmannessa tehtiin sitten tarvittava. Onneksi se riitti tänään. Vastustajan pelaamiselle toki kaikki kunnia, ei me oikein saatu omaa pallollista peliä missään vaiheessa toimimaan. Puolustaminen oli hyvää. Kolme omiin on ihan ok tässä sarjassa, sanoi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.
– Todella tasainen peli. Meillä ei vaan pääkoppa kestänyt, itse tehtiin vaikeaksi tuo loppu. Tuollaiset jäähyt ovat sellaisia, joista pitää päästä eroon, viittasi ÅIF:n valmentaja Marko Paju joukkueensa saamiin jäähyihin ottelun päätöserässä.

Tilastohuomiot:
Wirmo: Hannes Kari 1+2, Juho Lehtonen 1+1
ÅIF: Miro Herlin 1+2, Atte Huovinen 1+1
Tomi Aaltonen, Wirmo 17 torjuntaa (6+7+4)
Fredrik Hollsten, ÅIF 14 torjuntaa (10+2+2)
Yleisöä: 368

Divarin muut tulokset lauantaina:
SalBa–SB Vaasa 6–5