Happee katkaisi Oilersin putken – ”Lahjoitimme liikaa maaleja”

Jyväskylän Monitoimitalon Hirviteatterissa nähtiin perjantai-iltana vauhdikas, viihdyttävä ja jännittävä kärkipään kamppailu Salibandyliigan pisteistä Happeen ja Oilersin välillä. Keski-Suomen ylpeys oli lopussa väkevämpi, ja pisteet jäivät Happeelle lukemin 9-7(3-0,3-4,3-3).

Happee otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja nousi 20 pisteeseen pitäen paikkansa taulukon kolmantena. Esport Oilersin viiden ottelun tappioton putki napsahti poikki, mutta sijoitus on yhä neljäs.

Ottelun ratkaisu?
Kaksi ensimmäistä erää olivat todella tasaisia. Avauserässä Happee käytti maalipaikkansa kovalla prosentilla, mutta toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti kavennusmaalista virtaa valtavasti saanut Oilers. Espoolaiset nukahtivat keskikolmanneksen viimeisellä minuutilla, ja Happee pääsi kuin varkain iskemään kaksi melko halpaa maalia. Päätöskympille lähdettäessä peli oli täysin auki, mutta Happee käytti Oilersille vihelletyt rangaistukset hyväkseen karaten ylivoimalla voittoon Oilersin hyvästä loppukiristä huolimatta.

Ottelun hahmo?
Maajoukkuemaalivahdit Eero Kosonen ja Tomi Ikonen olivat huippuiskussa, eikä maalivahteja isohkoista lukemista voi syyttää pätkääkään. Huipputorjunnat seurasivat toisiaan, ja Ikonen nollasi muun muassa Happeen Joonas Kaasalaisen kaksi kertaa todella näyttävästi. Pääkallo.fin haastattelussa viikolla ollut Happeen Jami Manninen jatkaa huippuiskussa, tänään pistepussi karttui viidellä (2+3) paunalla. Hirvistä myös Toni Kuosmanen (1+2) onnistui hienosti kakkoskentässä, ja Oilersilta erottui erityisesti kapteeni Oliver Wardi (2+0).

Kommentit:
– Hyvä matsi, nämä kärkipään ottelut sytyttävät pelaamaan. Meiltä hyvä alku, mutta toisessa erässä Oilers vei meitä huolella ja kahden erän lukemat olivat meitä mairittelevat. Kolmannessa taisteltiin homma kotiin, Happeen pörssikärki Jami Manninen tuumi.
– Toisessa erässä notkahdimme, mutta saimme viimeisellä minuutilla tehtyä pelin kannalta todella tärkeät kaksi maalia. Pystyimme pitämään hermokontrollimme kurissa ja puolustuspeliin olen tyytyväinen, vaikka 7 omiin menikin. Taisteluvoitto haalarit päällä ja kaksi pistettä, Happeen valmentaja Seppo Pulkkinen mietiskeli.
– Alkuun ei voi olla tyytyväinen, mutta nostimme hienosti tasoamme pelin edetessä. Oman pään pelaaminen ei ollut riittävän terävää, ja sattui liikaa nukahduksia. Pettynyt fiilis, Oilersin kahdesti osunut Oliver Wardi kertasi.
– Kosonen piti kaveria avauserässä pystyssä, mutta toisessa erässä oli meidän vuoromme saada maalit. Nukahduksia tuli ja lahjoitimme liikaa maaleja omilla virheillä, mutta täytyy myös se todeta, että tuomarit konttasivat tänään todella pahasti. Ei näin tasaisessa pelissä voi vain toinen joukkue pelata alivoimaa, Oilersin pääkäskijä Mika Heinonen näki.

Tilastohuomiot:
Happee: Jami Manninen 2+3, Toni Kuosmanen 1+2, Otto Tikka 1+2, Veli-Matti Hynynen 2+0, Petri Kauko 1+1
Oilers: Oliver Wardi 2+0, Casper Pfitzner 2+0, Niko Raunio 2+0, Lauri Huusko 1+1, Matias Kaartinen 0+2

Perjantain muut liigakamppailut:
SPV-NST 9-4, Koovee-Nokian KrP 7-4, TPS-Classic 6-7, OLS-Loviisan Tor 6-6, SSV-Indians 2-6

2 comments

  1. ”eikä ylilyönneiltäkään vältytty, mistä oivana esimerkkinä Oilersin Antti-Jaakko
    Alangon enemmänkin jalkapalloareenoilta tuttu kuoleva joutsen Jaska Kuneliuksen vihaisen vilkaisun jälkeen.”

    Happeen otteluraportista. HYVÄ ALANKO!!! Hienon hypyn otit siihen. Harmi, ettei tuomari rankaissut 2+10min. Ja Kuneliusta 2min.

  2. ei nuo jäähyt ihan epätasaisesti jakautuneet. Happee 4 min, Oilers 6min. Mitä alivoimapelaamiseen tulee niin oilers pelasi alivoimalla 2 min 59 sek, Happee 2 min 46 sek.