Jumbofinaalissa tasapeli – ”Otto Moilanen harjoittelematta puolustajaksi”

Loviisan Torin Antti Sihlman taiteili ilmaveivillä rankkarista maalin. Kuva: Jouko Kylmäoja

Loviisan Torin Antti Sihlman taiteili ilmaveivillä rankkarista maalin. Kuva: Jouko Kylmäoja
Loviisan Torin Antti Sihlman taiteili ilmaveivillä rankkarista maalin. Kuva: Jouko Kylmäoja

Oulun Luistinseura tasasi pisteet perjantai-iltana Loviisan Torin kanssa lukemin 6-6 JA. (1-2, 2-1, 3-3, 0-0).

Sarjataulukon pohjilla olevat OLS ja Loviisan Tor pysyivät omilla paikoillansa, OLS yhden sijan Loviisaa ylempänä. Tiukka taistelu suoran putoamisen välttämisestä jatkuu edelleen kiivaana, eikä Nokian KrP toisella karsintapaikallakaan ole turvassa monta peliä enemmän pelanneena.

Mihin ottelu ratkesi?
Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus karata, vierailla alussa ja kotijoukkueella lopussa. Kahden maalin johtoasemat eivät kuitenkaan riittäneet kummallekaan. Viimeisellä kympillä tuli jatkuvalla syötöllä vaarallisia paikkoja molempiin päihin ja ottelun tempo kasvoi huomattavasti. Jatkoajalla maalipaikkoja ei siunaantunut enää samalla tahdilla. Pistejako oli kerrankin täysin ansaittu päätös pelille, vaikka kumpikaan joukkue ei voi olla siihen tyytyväinen.

Ottelun hahmo?
Hattutempun tykittänyt Valtteri Parviainen oli isossa roolissa OLS:n noustessa 1-3 tappiolta ylöspäin. Maalivahdit OLS:n Erkki Pasanen ja Torin Niko Nordström olivat myös oikein mainiossa iskussa tänään.

Ottelun puheenaihe?
Hieman yli viisi minuuttia peliaikaa jäljellä ja Tor teki seitsemännen maalin, jota ei kuitenkaan hyväksytty. OLS:n maalivahti saa huitaistua pallon verkosta nopeasti ennen kuin tuomari näkee. Tilanteen voi katsoa videolta Pääkallo.fi:n tästä artikkelista.

Kommentit:
– Meillä on ollut ankea kausi, mutta koko ajan otetaan askelta eteenpäin. Iso piste meille, kommentoi Loviisan kapteeni Peik Salminen.
– Mitään hätää ei ollut, mutta annettiin liikaa helppoja maaleja kuten koko kauden ollaan annettu. Liikaa keskialueen menetyksiä, harmittelee OLS:n Valtteri Parviainen.
– Välillä nuhjattiin ja välillä pelattiin kunnon palokuntasählyä, Loviisan valmentaja Ray Backman kommentoi.
– Otto Moilanen tuli harjoittelematta puolustajaksi ja teki kiitettävän suorituksen, kehuu Backman Loviisan uuden hankinnan suoritusta illan pelissä.
– Kaksi kertaa menetetty kahden maalin johto kolmannessa erässä, onhan se anteeksiantamatonta varsinkin näin tärkeässä pelissä. Kokonaisuutena kuitenkin yksi piste hyvä suoritus, kommentoi OLS:n valmentaja Jarmo Härmä.

Tilastohuomiot:
OLS: Valtteri Parviainen 3+0, Mikko Saarnio 2+0, Ville Turula 1+1, Petri Rantala 0+2, Petro Rautio 0+2, Erkki Pasanen 25 torjuntaa.
Loviisan Tor: Joni Niiranen 1+2, Petri Mäki 1+1, Peik Salminen 1+1, Niko Nordström 32 torjuntaa.

Sunnuntain liigakierroksen muut tulokset:
SSV-Indians 2-6, Happee-Oilers 9-7, TPS-Classic 6-7, SPV-NST 9-4, Koovee-Nokian KrP 7-4

Linkit:
Jouko Kylmäojan kuvat ottelusta
OLS:n raportti
Torin raportti

Twiittejä ottelusta:

Teksti: Henri Keränen, Oulu

4 comments

  1. Sihlo tehnyt maalin samalla kikalla ainakin kolmen peli kauden otteluissa. Välillä eri variaatioilla. Maalivahdille haastava harhutus. Runnestig tekkee tuolla kikalla maaleja Ruotsin Super liigassa. Aina tuntuu uppoavan jostain syystä:D

  2. Uskomaton suoritus Moilaselta, aika kylmäävän päätös Sorjoselta, että ei taso riittänyt Josbaan. Voi mieli muuttua kun tarvittaisiin se ratkaisevan kassin tekijä, oltiin sitten pleijareissa tai karsinnoissa keväällä. Vain Josbassa voidaan kohdella tällä tavoin paikallista lajilegendaa..!!!

  3. Kai ollut chuck norris nyöri päässä, vaikka onhan se jo muisto kultaiselta ysäriltä:-). Varmasti hyvä vahvistus Loviisalle, toivotaan että he nyt sen verta petraavat että pysyvät liigassa…