Kuvat: SPV-pelaajalle aivotärähdys ja sairaalareissu – ”Täysin harkitsematon kontakti päähän”

Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

Sunnuntain Salibandyliiga-kierroksella Classicin ja SPV välisessä ottelussa nähtiin ikävä tapaus, kun Classic-pelaaja Mika Savolaisen taklaamaksi jäänyt Tuukka Kiviranta jouduttiin viemään sairaalaan aivotärähdyksen takia.

Taklaus tapahtui ottelun alkupuolella, kun Kiviranta oli valmistautunut pelaamaan korkeana tullutta palloa. Samassa Mika Savolaisen olkapää osui suoraan Kivirannan kasvoihin, jonka seurauksena SPV-pelaaja kaatui kentän pintaan. Pintahaavojen lisäksi Kivirannalla todettiin aivotärähdys.

– Hän ei päässyt omin avuin kentältä pois, ja hänen muistinsa meni heti. Lääkäri oli paikalla, mutta Kiviranta vaikutti niin sekavanoloiselta, ettei missään nimessä voinut jatkaa ottelua. Hänet lähdettiin viemään kesken ensimmäisen erän sairaalaan, kertoi Pääkallo.fi:lle tapahtuneesta SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen.

Viimeisimpien tietojen mukaan Kivirannan muisti ei ollut vielä sairaalassakaan kokonaan palautunut.

Koposen mukaan otteluvalvoja ottaa tilanteen heti tutkintaan. Hän on myös varma siitä, että asian tiimoilta tullaan näkemään jatkotoimenpiteitä.

– Se oli Savolaiselta täysin harkitsematon kontakti päähän, ja voisin lyödä melkein pääni pölkylle siitä, että tästä tulee vielä jatkoseuraamuksia, Koponen lopettaa.

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

52 comments

  1. Kun näin otsikon olisin voinut lyödä pääni pantiksi, että herra Savolainen on ollut taas asialla. Yllätys oli suuri jutun luettuani.

  2. Tilannetta en ole nähnyt, mutta voin vain kuvitella. Tämän tyyppiset tilanteet on valitettavasti lisääntyneet paljon. Haetaan kontakti jo ennen palloa. Toivottavasti ei käynyt pahemmin. Tahallisuuten en ota kantaa, mutta Koponen on harvoin noin ehdoton… Että että..

  3. Eikö sitä Savolaista saada kuriin? Loppukausi pelirangaistusta tälläsistä hengenvaarallisista tempauksista! Samalta kaverilta nähnyt niin monta samankaltaista temppua. Mikään muutaman pelin pelikielto ei riitä! Vai katsotaanko taas läpi sormien kun päättäjillä ei olee pallia mätkäyttää kunnon penaltya? Tulee mieleen Savolaisen isku mailalla Hulmia päähän tuossa pari kautta sitten ja monta muuta sikamaista törttöilyä. Ymmärtääköhän Herra Savolainen edes pyytää anteeksi?

  4. Eikös Savolainen ajanut Forsteniakin päähän kunnon avojään pommilla pari kautta sitten. Ilman rangaistusta/ pelikieltoja

  5. Jääkiekossa sentään nyt on otettu koventamisperuste käyttöön jos on aikaisempaa törttöilyä. Olen samaa mieltä, että jos videotarkistuksen jälkeen on osoitettavissa tahallisuus niin pitkä kakku vaan. Loppukausi kuulostaahyvältä, eli loppu ura tässä tapauksessa. Hyvä pelaaja, mutta valitettavia ja aivan käsittämättömiä ylilyöntejä. Heh, perhetapahtuma…

  6. Onneksi pelit videoidaan. Aina voi tarkastaa tilanteen. Sama pelaaja käyttäytyi todella törkeästi jo lauantain pelissä. Nyt vaan taisi läikähtää yli ja reilusti. Lauantaina tilanteen jälkeen löi mailalla vastustajia takaapäin. Myös nilkoille ja akillesjänteen suuntaan huitominen ja potkiminen maalilla ovat kuvottavaa katsottavaa. On vain ihme että tuomarit antaa tällaisen tapahtua. Lauantaina pari katsomossa ollutta tuomaria ihmetteli tätä ihan ääneen ja tuomitsi kaverin tekemiset todella raukkamaisiksi.

  7. Ja Tuukka Kiviranta on varmaan ihan syytön. Harmi että loukkaantu, mutta jotenkin en oo yllättynyt Kiviranta ja savolainen parista.

  8. Eihän kukaan parista ole yllättynyt, mutta valitettavasti kukaan ei ole yllättynyt siitä, kummalla läikkyi yli.

  9. myös Mika-pojalle. Jotenkin pitää yrittää kovuus iskälle todistaa, kun lätkäkaukalossa ei pärjännyt. Ja tämän maailman Rantalat kyllä aina osaa manipuloida heikompiaan tekemään melkein mitä vain. Tsemppiä Mika, yritä jaksaa taakkasi kantaa.

  10. Lopettakaa se jääkiekkotermeillä puhuminen. Sabatermejäkin on, rangaistus vs jäähy, keskikenttä vs avojää jne

  11. En tiiä miksi pittää pelata tuolla lailla??? Kentän ulkopuolella mukava ja rauhallinen kaveri. Harmittaisiko jotkut siviilipuolen asiat? Joka sitten heijastuu peli kentälle? Tietä häntä…

  12. Ei näyttäny haetulta kontaktilta päähän mutta paha sanoa suht kaukaa katsomosta. Olkapäällä myös vaikeempi hakea kuin kyyner… Tuutsi pelas itekkin kovaa tilanteen mutta jäi kakkoseks. Pallo kuitenkin tuli ylhäältä molempien rinnuksia kohti, joten tavallaan ymmärtää että kontakti tulee.

    Savo kävi erätauolla pyytämässä anteeksi.

    Sen sijaan Asseri haki törkeää kostoa pommilla vastapalloon, joka onneks meni ohi. Kakkoserässä C-koutsi lähti mukaan yleisön huuteluun ja kävi hauskasti erään katsojan kättelemässä. Asseri huuteli samalle hepulle penkiltä rumia sanoja käskien pitää päänsä kiinni…

  13. Sattuiko ”Juhaa” nyt leukaan? En nähnyt tilannetta, en ole nähnyt siitä esim videota enkä kuullut paikalla olleiden kommentteja, mutta kommenteista päätellen ei kovin moni muukaan.

    Ja kyllähän tämmöinen lopputulos on ollut ilmassa jo pitkään. Jossain vaiheessa nämä Kivirannat, Hulmit, Pylsyt jne joutuvat maksamaan kikkailustaan. En sano, että tämä tapa on oikein, mutta jos rottailua ei kitketä muuten, niin joku kyllä sen lopuksi vielä tekee.

    Ja mitä tulee Koposen suojattien ”viattomuuteen” niin on muuten Ihme homma että jos siellä jotain tehdään niin siinä ei ole koskaan mitään pahaa. Sanotaan nyt vaikkapa nimet Väänänen ja Kivilehto ja mietitään sitten millaisia otteita on sielläkin esiintynyt. ”Junnun” töötti tuli tosin Loviisan aikaan ..

  14. ”Savo kävi erätauolla pyytämässä anteeksi.”

    Keneltähän lienee anteeksi pyydellyt, kun Tuutsi (ylläolevan kirjoituksen mukaan) viety jo ekan erän aikana sairaalaan ja peliin ei enää palannut…

  15. ihmettelijälle: Väänänen taisi viime kaudella jonkun ylilyönnin tehdä, mutta muuten kyllä häntä on pidetty hyvinkin herrasmiesmäisenä pelaajana. Samoin Kivilehtoa, ja aika montaa muutakin SPV:n rosterissa olevaa. Jos on tapahtunnut jotain isompaa, ei sitä olla selitelty.

    Mites Savolainen?

  16. Siellähän se Tuutsi istui katsomon puolella vaihtopenkin takana aika pitkään, ainakin erän loppuun saakka. Ei palannut askiin todellakaan, mutta ei suorilta lanssiinkaan kannettu. Mutta mihin katosi kolmoserästä Nupi? ja vikan maalinkin teki kai Hulmi, vaikka tekstissä lukeekin Koski… Niin ja istukos Kohosen rikkeen jäähyn Koski? 😉

  17. En ole nähnyt tapausta, enkä puolustele sitä edes sanan puolikkaalla. Toivon mukaan Kivirannalla on kaikki kunnossa. Tämä laji ei todellakaan kaipaa tällaisia loukkaantumisia.

    Mutta.

    Tälläkin palstalla on Savolainen heitetty susille arvatenkin myös niiden toimesta, jotka eivät ole tapausta nähneet. Ehkä olisi syytä hetki malttaa ja odottaa videota. Kait sellainen muuten tulee? Jos video osoittaa, että teko oli törkeä ja lääkärin diagnoosi on aivotärähdys, rangaistuksen pitää olla todella tuntuva.

    Lienee kuitenkin syytä vähän vielä odottaa.

    Sivuhuomiona todettakoon, että mediaa muuten käytetään varsinkin hokissa tällaisissa tapauksissa lähes joka viikko. Nyt Koponen sai viestinsä perille heti, eikä se voi olla vaikuttamatta mielikuvaan, joka tästä syntyy. Missä Savon kommentit? Tai Rantalan?

    Vielä painotan: toivon mukaan Kiviranta toipuu.

    Terveisin Henkilö, joka ei nähnyt tapausta, eikä videota.

  18. Kuules 47, kerro nyt asiantuntijana että monestikko olet nähnyt Hulmia kikkailemassa? Jos vertaat Pylsyyn ja Savoon… Tuutsi pelaa kovaa ja on kyseenalaisessa maineessa, aiheestakin. Kuitenkaan en yhtäkkiä muista Kivirannan KOSKAAN TAHALLAAN VAHINGOITTAMEEN vastustajaa. V-mäinen varmasti on, mutta ihan on omaa luokkaansa pylsy, savo tai vaikka lasse. Jotka tahallaan vahingoittavat. Ei kasetti kestä kuumentamista.

  19. Täysin samaa mieltä Lobon kanssa. Katotaan nyt se video ensin ennen kuin tuomitaan Savolaista.

  20. Keneltähän lienee anteeksi pyydellyt, kun Tuutsi (ylläolevan kirjoituksen mukaan) viety jo ekan erän aikana sairaalaan ja peliin ei enää palannut…

    Katsomossa Kiviranta oli vielä ensimmäisellä erätauolla. Tekstissä siis virhe.

    Itse tilanne ei tahalliselta vaikuttanut, joten jätetäänkö Savo vielä toistaiseksi tuomitsematta. Liigassa kai on joku jonka työ on määrätä tai olla määräämättä rangaistusta.

    5 minuuttinen kuitenkin pelissä ansaittu, onhan pelaaja raajoistaan vastuussa. Kivirannalle paranemisia.

  21. Kovaa saa pelata ja pitääkin, siitä nauttii sekä pelaajat että yleisö. On sitten tahallista tai ei, jos on kyseessä päähän kohdistuva taklaus, rangaistus pitää olla aina kova. Hallisarjahöntsäilyssä ehkä vielä käy selitykseksi, että ”osu vahingossa, mitäs tuli eteen”, ei pääsarjasssa. Päähänkohdistuvasta voisi antaa aina pelirangaistuksen + jatkotoimet päälle.

  22. Video nähty.

    On tahallinen ja törkeä teko. Tulee puun takaa ja kokeneena pelaajana tietää sen.

    Liiga ja liitto voivat määrätä omat – yleensä lapsellisen vähäiset – rangaistukset pelaajalle.

    Tavallinen katsoja ei paljon voi asioihin vaikuttaa, mutta omalta osaltani päätökseni on tämä: En osta enää yhtään pääsylippua Classicilta. Toivottavasti muutkin SPV:n fanit pistää Classicin toistaiseksi jäähylle. Käytetään Tampereen reissuihin kuluneet rahat vaikka SPV:n fanikaupassa.

  23. Eräässä kiekkoseurassa näitä tehdään ihan käskytyksinä. Videon nähneenä päähän osuu ja tahalliselta vaikuttaa. Mutta löytyykö äänitallennetta penkin takaa? 😉

  24. Video tuli katsottua. Löytyy siis Classicin youtube-tililtä. Todellakin täytyy tulla lisää pelirangaistusta Savolaiselle. Katse pelkästään Kivirannassa, pallosta ei tietoakaan.

  25. Eri videota katson vissiin ihmisten kanssa. Mielestäni kova kontakti, joka myös selkeä rike, mutta itse taklaus ei osu päähän vaan pää kolahtaa lattiaan.

    Joka tapauksessa toivottavasti Kiviranta mahdollisimman pian kunnossa!

  26. Mitenköhän tuota Savolaisena selittelis?
    Aivan törkeä jyräys!
    Tajuttomuus ja muistinmenetys – toipuminen voi olla pitkäkin.
    Voimia Tuutsi!

  27. Voimia Tuutsille! Toivottavasti pian pääset hyppimään vastustajien selkään, ajelemaan kuolleesta kulmasta puolustajia ja hakkaamaan mailalla kaikkea mikä liikkuu.

    Miten tuollainen voikaan sattua kaltaisellesi herrasmiespelaajalle, joka vaan keskittyy peliin ja jättää muille turhat provosoinnit ja sääntöjen rajamailla kekkuloinnin?

  28. Katsot todellakin eri videota. ”.. itse taklaus ei osu päähän vaan pää kolahtaa lattiaan.”
    Joo, takaraivo kolahtaa lattiaan mutta mites sä näkisit ton että Kivirannalla on silmäkulma auki?
    Huonoa tekee katsoa tota videota. Kivirantaan sattu ja pahasti.

  29. Videosta näkyy selvästi että Savolasen kyynerpää osuu Kivirantaa päähän.
    Pidempi pelikielto koska tahalliisesta vahingoittamisesta on kysymys.

  30. Kun on Isot miehet vastakkain niin jälkeäkin syntyy.
    Hyvä matsi, jossa oli pitkästä aikaa tunnetta.

  31. Sanoisin että hyvä puuntakaa tullut taklaus jossa savolainen ei palloa tavoittele yhtään, vaan pelkkää miestä. Osuu kohteeseen hyvin. Veikkaisin 3 peliä pelikieltoa.

  32. Pohjustuksena – en pidä kummastakaan pelaajasta, tässä tapauksessa molemmat kuitenkin menivät kohti kukkupalloa, en itse tuota nyt tulkinnut tahalliseksi ajoksi, valitettavasti vaan Kiviranta kaatuu ja lyö päänsä pahasti. Myöskään päätä tuossa ei mielestäni haettu. vaan kolari josta se joka jää pystyyn-sitä rangaistaan.

    Sanoisin että savolaiselle kakkonen.

  33. Onhan tuo videolta nähtynä aika oksettava taklaus. Savolaisen katse ja vartalon asento kertoo, että kyse ei ole hänen osaltaan pallontavoittelutilanteesta. Taklaus osuu lujaa päähän, koska Kiviranta on kokonaan veltto jo ilmassa ennen laskeutumista. Tajuissaan oleva urheilija ei retkahda maahan tuolla tavalla. Päähän iskeytyy ensin Savolaisen olkapää, ja veltto vartalo ”piiskaa” pään vielä uudestaan voimalla lattiaan.

  34. Videolta nähtynä todella törkeä mälli, johon taklattava ei pysty mitenkään valmistautumaan. Pitkä pelikielto kehiin, varsinkin Savolaisen taustan tuntien. Tätä emme missään nimessä kaipaa lajiin. Olkapää olkapääta vastaan tapahtuva vääntö on sitten ihan erikseen, tämä oli täysin raukkamainen ja tahallinen teko Savolaiselta.

  35. Niin törkeää Savolta!! Taisi mennä Tamperelaisilla hieman tunteisiin, kun hävisi Erälle ja sitten vielä tämä..

    Tuutsille isot tsempit!

  36. Vaikka tämä ei nyt itse tapahtunutta muutakaan niin lainaus Iltasanomien jutusta:

    ”Savolainen oli käynyt pyytämässä Kivirannalta anteeksi kesken pelin. Sitä SPV:n pelimies ei kuitenkaan muista.

    – Näin minulle kerrottiin, mutta muistikuvaa ei tosiaan ole. Tiedän, että Mika ei yrittäisi tahallaan tuolla tavalla ketään vahingoittaa, ei tällä tavalla ainakaan.”

  37. Pää alhaalla kuin härkä lähteä puskemaan isompaa kaveria. Siinähän menee nokka lyttyyn jopa pohjaalaiselta? Nyt tais napsahtaa Tuukkaa kuuppaan? Pikaista paranemista, kyllä se siitä (ja enskerralla kypärä päähän ja legosuojat suuhun, pelitapa kun on hivenen ”tilanteita hakeva”).

    Tsemppiä Tuukka ja Mika! Muistelette sitten MM-kisastudiossa näitä joskus vuonna 2025.

  38. Aina kun taklataan päähän, siitä pitää antaa tuntuva rangaistus, on vastapuoli sitten rottailija tai ei. Asiantuntevat varmasti tietävät ettei salibandyssä minkään sortin taklaaminen ole sallittua. Se kuuluu jääkiekkoon. Rehti kontakti, kovakin sellainen, on erittäin hienoa, mutta ei taklaaminen.

    Vaikka Tsemppiä-miestäkin paras kaveri taklaa päähän, niin siitä tulee penaltia asiaan kuuluva määrä.

  39. Kukaan ei ole puhunut ko. pelin tuomareista jotka olivat illan suurimmat möhlijät. Savolaisen tekoa en puolustele mutta väärin on se että tuomarit vihelsivät loppupelin jäähyt (joita oli todella paljon) Classicille niinsanottuna Kiviranta velkana. Näiden kahden tumpelon olisi pitänyt kohdistaa rangaistus pelkästään Savolaiselle (vaikka suihkuun) ei loppupelin ajan koko joukkueelle. Tämän huomasi varmaan kaikki paikalla olijat. Classic äijiä runnottiin teräviin mainos telineisiin vähintään kolme kertaa ilman jäähyjä. On syytä käsitellä myös tämän dynamatic duon möhläykset ja laittaa poitsut hyllylle tai ottamaan vauhtia junnupelistä piirisarjoissa.Porsastelijoiden nimiä on heitetty ja siihen voi lisätä myös Tampereelta poisheitetyn Petri Hakosen.

  40. Videon nähtyäni ja melkoisesti kummankin herran aiempia otteita livenäkin seuranneena en voi kuin vaipua äärimmäisen syvään myötähäpeään Savolaisen puolesta.

    Ellen ihan väärin muista, taisi sama herra lyödä Seinäjoella pelatussa ottelussa joltain speveläiseltä pään auki ihan mailalla.

    Tässä tilanteessa ei edes katso palloa ja ajaa suoraan päähän tarkoitushakuisesti. Jääkiekossa, jossa sentään saa taklata, tulisi tuosta 5+20 ja sen jälkeen tsekkailtaisiin kurinpitoryhmässä, pistetäänkö kuinka pitkä huili rotalle.

    Ellei Salibandyliiga/liitto nyt ryhdistäydy ja tarjoile tarpeeksi pitkää pelikieltoa savolaiselle, menettää se totaalisesti vähätkin kasvonsa.

    Respectiä on kuulutettu muissa urheilulajeissa paljon. Ei näemmä kuulu Savolaisen arvomaailmaan millään tavalla, eikä ilmeisesti koko Classicin. Onnea valitsemallenne tielle.

    Kivirannalle pikaista paranemista.

  41. Saisko lehtimiehet kysyttyä Passon näkemystä asiassa?

    Yleisesti tiedetään, että Classicissa ei tapahdu mitään ilman Passon lupaa tai käskyä, ei kentällä eikä sen ulkopuolella. Mitä tämä Hämeenlinnan kiakkovieras sopi ottelun kulusta Passon kanssa ennen matsia?

  42. Savolainen, miten ei yllättänyt… Jo Trackersin aikaan jäähykuningas…

  43. Nyt rupee oleen klo: 14.35 kommentit sitä luokkaa et kiinni koko sivut:)
    Ja nyt tiedän ettei teidänTatu( entinen) saanut mitään Raikamon kolaamisesta viimevuonna. Mennään samoilla,

  44. Speveä kannatan, mut kyllä tuolta kaksikolta oon jo kauan odottanutki vähä vakavempaa ylilyöntiä! Rapatessa roiskuu.. kaks isoa miestä vetää moshbittia nii väkistekki jossain vaihees kolisee!! Mut suosikki pelaajani toi Kiviranta ja toivotaan et kovaluu paranee pian:) savolainen ei ihan tiedosta kuinka isoo mies onkaan

  45. Classic äijätkin kynti joo laidan yli ja tuomarit meni paniikkiin tästä ekasta, mutta kyllä siellä Asseri haki toista samanlaista jytkyä ja Vänttinen survo kaikkea mikä liikku. Tolla tyylillä jäähyjä ansaitaan, vaikka tuomareilta jäiskin pari vastustajalta viheltämättä.

  46. On vain ajan kysymys milloin näitä(aivotärähdyksiä) ja muitakin vammoja tulee kontaktien takia lisää jos salibandyn kontaktisäännössä ei palata pikkaisen taaksepäin.

    Minkäänlaista ”vauhdinottoa” kontaktia hakiessa ei pitäisi sallia eikä myöskään kontaktia ennen pallon kosketusta!

  47. Mun mielestä kyllä saisi jokin peli kielto tulla tuollaisesta taklauksesta ja en löytänyt sen kommentin käyttäjä nimeä kuka väitti että muka kiviranta itseään löi savolainenhan ihan selvästi kyynerpäällä kivirantaan naaman tökkäili mutta tuukalle nopeita paranemisia

  48. Salibandyssa tarkoituksena on saada pieni pyöreä muovinpala pinta-alaltaan ennalta määrätyn kehikon läpi. Voittanut joukkue tekee sen useammin kuin vastustaja.

    Mestaruuden voittaminen on varmasti hienoa, mutta ei sen takia kannata kenenkään henkeä ja terveyttä vaarantaa. Ei vaikka mestaruus olisi pelaajan, valmentajan ja seuran ensimmäinen.