![Kuva: perwiklund.se](https://paakallo.fi/app/uploads/2013/12/Karo-Kuussaari1.jpg)
Suomen naisten salibandymaajoukkue valmistautui MM-turnaukseen viime viikolla pidetyllä Eerikkilän viimeistelyleirillä. Päävalmentaja Karo Kuussaari nosti leirillä esille vielä muutamia epäkohtia joukkueen pelistä. Vajaa viikko myöhemmin Kuussaari vastasi puhelimitse lentokentältä Pääkallo.fi:n uteluihin ja kertoili joukkueen viimeisimmät kuulumiset..
Karo Kuussarii, mikä on meininki joukkueessa juuri nyt?
– Ei tässä ihmeitä, kaikki tuntuisi olevan reilassa. Joukkue on valmis ja leiri saatiin onnistuneesti päätökseen. Saatiin korjattua niitä juttuja, jotka eivät toimineet Göteborgin EFT:ssä. Joukkue otti loppuleirillä selkeästi itseään niskasta kiinni. Pieniä loukkeja on, mutta mitään poissaloja ei näillä näkymin.
Suomen joukkueen vahvuutena pidetään puolustuspeliä. Sen suhteen Kuussaari onkin ollut luottavainen tähän asti. Hyökkäyspelin kanssa on riittänyt työsarkaa.
Sanoit viikko sitten Eerikkilässä, että hyökkäyspelin kanssa on vielä tekemistä. Mikä sen osa-alueen tilanne on nyt?
– Eihän ne asiat tietenkään tuosta noin vain parane. Viime lauantaina pelattiin harjoituspeli FoSun poikajunioreita vastaan, joka päättyi tasatulokseen 4-4. Luotiin siinä 33 maalipaikkaa, joten kaverin veskari pelasi hyvin, mutta tärkeää, että paikkoja saatiin luotua. Tästä lähdetään sitten parantamaan kohti turnauksen neljättä, viidettä ja kuudetta peliä, Kuussaari kommentoi MM-kisojen jatkopeleihin viitaten.
Naisten maajoukkueen leiritysten vähentäminen on puhuttanut ja puhuttaa varmasti kisojen jälkeenkin, jos tulosta ei synny. Sen taakse tuskin mennään, jos kisat menevät penkin alle, mutta pudotus leiripäivissä on ollut sen verran raju, että se on vähintäänkin huomionarvoinen seikka joukkuedynamiikan kannalta.
Kahden vuoden leirijakson aikana käytettiin kaikkiaan 67 pelaajaa ja leiripäiviä oli vain 12. Riittääkö se aika joukkueen kasaamiseen ja mittaamiseen?
– No, mittaaminen tapahtuu tietysti otteluissa. Niitä meillä on ollut aivan riittävästi tämän periodin aikana. Leireillä mennään toki pitkälti taktisten kuvioiden ehdoilla. Jos tämä olisi ollut minulle eka kaksivuotisperiodi, niin tilanne olisi paljon huonompi, eikä olisi varmasti selvitty samalla tavalla. Nyt suoriudutaan tällä minimimäärällä ja ollaan valmiita joukkueena.
Kuussaareen kaksoisrooli OLS:n naisten ja naisten maajoukkueen valmentajana on herättänyt keskustelua objektiivisuudesta pelaajavalintojen suhteen. Naisten kisajoukkueessa on OLS:sta neljä pelaajaa. Myös Classicista ja SB-Prosta on neljä pelaajaa kisaryhmässä.
Miten näet tämän asian itse?
– En näe, että siinä olisi ongelmaa. Olen todella kriittinen ja eniten varsinkin omiani kohtaan. Se on sekä etu, että haaste pelaajille. Tietysti se auttaa, että seurajoukkueessa pelataan samalla tavalla kuin maajoukkueessa, mutta siihen suuntaan minut alunperin pestattiin viemään tätä joukkuetta. Olen oikeastaan liiankin ankara omiani kohtaan, varsinkin muiden valmentajien mielestä. En näe tässä ongelmaa. Ihanne olisi tietenkin, jos pystyisin valmentamaan pelkästään maajoukkuetta.
Kuussaari on puhunut ”polttoaineen säästämisestä” joissakin otteluissa, koska kisaviikko on raskas, jos pääsee finaaliin asti.
Keitä vastaan tätä voidaan soveltaa konkreettisesti?
– Lähdetään siitä, että meidän täytyy pystyä pelaamaan järkevästi läpi turnauksen. Tärkeimmät pelit ovat tietysti sitten ne puolivälierät, välierät ja finaali. Ruotsia vastaan pitää saadaan niin sanottu MM-meininki päälle ja alkusarjan lopuissa peleissä voidaan vähän himmailla, mutta ei aliarvioida ketään. Puolivälierä ja välierä ovat ne tärkeimmät ja niissä olisi tarkoitus ratkaista peli ensimmäisen puolituntisen aikana ja pyrkiä pystyä säästelemään sitten loppumatsit.
Leiripäivien vähennys näkyy myös pelaajatarkkailussa. Päävalmentajan rooli OLS:n valmentajana ei myöskään helpota tätä tilannetta mitenkään.
Kuinka tämä leiripäivien vähennys näkyy pelaajatarkkailussa ja kuinka siitä suoriudutaan tällaisessa tilanteessa?
– Liigan videopalvelu auttaa. Katselen niitä videoita tarkasti yötä päivää ja uskon, että tästä maasta ei löydy toista, joka niitä katselisi yhtä paljon kuin minä. Ulkomailla olevat pelaajat lähettävät mahdollisuuksien mukaan videoita otteluistaan. Myös ulkomailla olevat suomalaiset valmentajat auttavat tarkkailussa.
Ruotsi on tällä hetkellä hallitseva mestari ja mestaruutta hamuavan Suomen selkein päävastus. Kisat alkavat lauantaina ja Ruotsi tulee vastaan heti ensimmäisessä ottelussa.
Millä eväillä Ruotsi on kaadettavissa?
– Oletettavasti tärkein peli vasta turnauksen loppupuolella ja finaalissa. Oma ajatusmalli on, että pitää pelata agressiivisesti ja tilaa ei saa antaa ollenkaan. Avauspelissä sävel on hiukan toinen, kun pelillä ei ole niin suurta merkitystä. Siihen lähdetään hiukan eri tavalla ja tuossa vaiheessa ei ole tarkoitus näyttää vielä kaikkia jippoja, joita meillä on käytössä.