Nousu ei pysynyt liigajoukkueen vauhdissa Pasilan parketilla – katso kuva SSV:n mattoterveisistä

Kuva: Olli Laukkanen

Kuva: Olli Laukkanen
Kuva: Olli Laukkanen

Nousu Salibandyn matka Suomen Cupissa päättyi puolivälieriin, SSV oli sunnuntai-iltana parempi lukemin 14-4 (5-2, 4-1, 5-1). Nousu kamppaili hyvin, mutta isäntien liike oli loppujen lopuksi liikaa 2. divisioonajoukkueelle.

Mihin ottelu ratkesi?
Nousu pysyi numeroiden valossa alkuun hyvin mukana, kun Jarno Hirvonen kavensi 15 minuutin kohdalla lukemiksi 3-2. Tämän jälkeen SSV alkoi kuitenkin nakutella maaleja tasaista tahtia, eikä Nousu enää pysynyt kyydissä mukana.

Ottelun hahmo?
SSV:n Harri Forsten työskenteli tehokkaasti ykköskentän keskellä ja keräsi iltapuhteena tehot 0+4. Jarno Hirvonen oli Nousun tehokkain maalilla ja kahdella syötöllään.

Ottelun puheenaihe?
Ennen ottelua Facebookissa ja Twitterissä käytiin vilkasta keskustelua ottelun pelialustana toimineesta parketista. Keskustelu lähti liikkeelle Nousu-pelaaja Lasse Riitesuon Facebook-päivityksestä, jonka ex-liigapelaaja jakoi myös Twitterissä. Nousun joukkue ei ollut kovin ihastunut ajatukseen parketilla pelaamisesta, kun SSV ei suostunut asentamaan mattoa otteluun. SSV:n vastaus ”mattopurnaukseen” löytyy tämän jutun kuvista.

Tilastohuomiot:
SSV: Harri Forsten 0+4, Mikael Lax 2+2, Mikael Järvi 1+2, Saku Lehti 2+0, Tommi Vappula 2+0, Markus Olkkonen 2+0
Nousu: Jarno Hirvonen 1+2, Jussi Toivonen 2+0

Sunnuntain Cup-kierroksen muut tulokset:
Classic-SSRA 15-7, Erä Akatemia-Happee 0-13

Teksti: Kare Westerlund, Helsinki

Kuva: Olli Laukkanen
Kuva: Olli Laukkanen

39 comments

  1. Aika paskaa huumoria hesalaisilta. Oli vastassa ny minkälainen heittopussi tahansa ni ihan pelkästään joukkueen imagon kannalta en suostuis pelaan parketilla.

  2. Maton asentamattomuuden ymmärrän osittain. Se nyt ei ole mikään yhden miehen 35min homma kuitenkaan, vaan kyllä siinä joutuu monta miestä tekemään hommia, sekä ennen että jälkeen ottelun.

    Toki sitä toivoisi kotijoukkueelta sitä vieraanvaraisuutta, ja halua näyttää ammattimaisuutta…

    Haluttomuus tarjota liput viidelle fanille taas on naurettavaa. Siinä olisi hyvin pienellä eleellä saatu jo vähän hyvää aikaiseksi.

  3. Minusta se SSV:n nihkeys olla antamatta lippua viidelle Nousun mukana Jyväskylästä matkanneelle fanille on myös aika ihmeellistä. Pikkujuttuja ja kyse on myös toisten seurojen arvostuksesta. Toki kukin menee tyylillään.

  4. Nyt sitten keskustelemaan kuka lystin maksaa.. Emmal voi vajota maanrakoon jos ei tullut paikalle tai ei maksanut senttiäkään ottelun kuluista. SSV varaa pitkiksi ajoiksi hallin koska maton asentamisessa menee todellisuudessa noin tunti. Riitesuolla ilmeisesti joku pika-asennus!? Niin sitä varten pitää silti varata aikaa kaksi tuntia. Mutta hei Nousu sai ikioman maton jossa oli niitä varten nuoli jonka voi kääntää vaikka ulos päin hallista jotta Nousun jengi osaisi pois. Hei on taas puheenaiheesta nostettu liian suuri melu.

  5. Nyt sitten keskustelemaan kuka lystin maksaa.. Emmal voi vajota maanrakoon jos ei tullut paikalle tai ei maksanut senttiäkään ottelun kuluista. SSV varaa pitkiksi ajoiksi hallin koska maton asentamisessa menee todellisuudessa noin tunti Se jo maksaa. Riitesuolla ilmeisesti joku pika-asennus!? Niin sitä varten pitää silti varata aikaa kaksi tuntia. Mutta hei Nousu sai ikioman maton jossa oli niitä varten nuoli jonka voi kääntää vaikka ulos päin hallista jotta Nousun jengi osaisi pois. Hei on taas puheenaiheesta nostettu liian suuri melu!!

  6. Classic kyllä asensi maton Rankkoja Ankkoja vastaan ja keräsivät sen pois ottelun päätyttyä. Ja asentajina ja kerääjinä olivat Classicin pelaajat. Iso respect Classicille, class act!

  7. Jälleen ala-arvoinen SSV… 🙁 Sääli kun yksi soutaa väärään suuntaan kun yhteistä lajia pitäisi saada eteenpäin. Se on kiva että sössösvee on voittanut paljon vuosien varrella. Kenelle? Rahalla saatu joukkue, mutta ei faneja. Niitä kun ei rahalla voi ostaa..

  8. Lasselle iso RESPECT taas siitä, että Äijä puhuu omalla nimellä tuskaista asiaa. Kaikki asiathan tossa julkilausumassa on Säbä väelle ihan tuttua ja ”turvallista” SSV:tä…HÄVETKÄÄ ja HÄVETTÄÄ

  9. Tuo mattoterveinen on lapsellisuuden ja mauttomuuden huippu.
    Pystyykö tuollaiseen vain SSV…
    Riitesuo vei tämän 6-0!

  10. Sitten vielä jaksetaan ihmetellä, miksi alasarjaseuroja ei saada osallistumaan Cupiin. Säälittävää, SSV – seuratoimijana hävettää teidän puolestanne.

  11. Oonko mä tyhmä vai miksi en ymmärrä yhtään jos tuon pitäisi olla jotenkin hauska? Tai edes yhtään pointtia? Classicille pisteet täältäkin. Tyyli näissä tausta-asioissa on asia jota joko on tai ei ole. Mutta en ehkä voi odottaa muuta.

  12. Taitaa olla tyypillistä kohtuu suorasukaista Riitesuota. Itse nyt tuskin jaksaisin vetää parketista herneitä nenään kun faktahan on että kyseessä ei ole liigapeli. Siinämielessä tuo paska-jokavuotinenpaska-hävettää-avautuminen kuulostaa vähän itkuraivoomiselta.

    Mutta… toisaalta on tossa tottakin vähintään toinen puoli. Ei anna Cupille, Liigan kärkiseuralle eikä varsinkaan tälle näiden alasarjapelaajien kuolaamalle tapahtumalle kovin hohdokasta leimaa. Ei mikään lajikulttuuriteko ainakaan, meinaa.

    Ja sitten yksinomaan spedeilyn piikkiin menee tuo ovimattohassuttelu sekä joku ilmaislippujen pihtaaminen. Ei näin.

    Kuten mainittua, Classic hoitikin homman kyllä Tampereella himaan hienosti ja fiksusti.

  13. Sä olet Viking1 itse tehnyt tuon maton! Se tässä ihmetyttää miten SSV:n organisaatio kehtaa julkaista tälläisen kuvan.

  14. Viking1, vaikka rakastat SSV:ta enemmän kuin kauniimman sukupuolen edustajia, niin kannattasko miettiä, että mitkä on realiteetit asiaan, salibandy kuuluu matolle eikä Pasilan parkettiviidakkoon ja vaikka 2 tuntia saliaikaa lisää joutuisikin ottamaan, niin onko se lopulta niin iso tappio Kurren lompsassa?

    Toki SSV on ylivoimainen jengi Nousua vastaan, mutta Classic omalla esimerkillään on näyttänyt tietä. Classic on todellakin family, SSV on noh, en tiedä mitä.

  15. Mistä tämä ihmeellinen ITKU parketista johtuu? Jos pelaaja osaa pelata parketilla, niin se osaa pelama missä vain. Katsokaa esim. Ruotsin pääsarjoja, siellä kyllä kelpaa parketti pelaamiseen!!!! Onko tässä syy Ruotsalaisten taito ylivoimaan?

  16. Takaisin se sääntö, että ylempenä pelaava joukkue reissaa. Nyt puolivälieräpelissä alle 200 katsojaa (128 SSV-Nousu pelissä. Varmasti ois katsojaluvut olleet isommat, jos oltais menty vanhalla säännöllä. Nytkin kaikki pelit pelattiin Helgingissä tai Tampereella.

  17. Kuka täällä viitsii puhua rahasta ja siitä paljonko joku maton asentaminen maksaa? Yks ylimääräinen 50-100€:n lisätunti hallivuoroon on aika pieni hinta siihen verrattuna, että seura maksaa täysaikaselle hierojalle ja valkulle palkkaa.

  18. Matto ei maksa, jos sen itse asentaa koko porukalla. Itse niitä tehneinä tiedän et ei mene pitkään, laiskoilla kylläkin menee… Ja en itse ymmärrä lajin suurinta joukkuetta, jolta nyt respektiä pitäs tulla pienillekkin jotka samaa haluaisivat tai edes vähän klooriaa ja klamouria..

  19. Olis kiva tietää, onko (Cupin) säännöissä määritelty pelialusta tarkemmin?
    Jos siellä ei ole vaatimusta, niin kotijoukkue sen sitten ilmeisesti saa päättää eikä siihen kenenkään itkut auta. Toki kyseinen asia olisi voitu hoitaa fiksummin esim. keskustelemalla vierasjoukkueen kanssa etukäteen.

  20. Ehkä SSV halusi pelata pelin virkistyksen vuoksi pelata erilaisella alustalla, kun siihen oli sääntöjen antaman mahdollisuus. Eivät ottaneet vain huomioon, että kakkosdivarijoukkueessa on niin isoja egoja että herne menee nopeammin nenään kuin hämäläinen sanoo kissa.

  21. En olisi itekkään jonkun helvetin nousun takia jaksanut edes kalsareita vaihtaa.

  22. Pisteet tosiaan Lasselle, että uskaltaa/jaksaa viedä asioita eteenpäin omalla nimellä julkisesti. Alustalla ei olis tuohon peliin varmaan saatu yhtään lisäkatsojaa paikalle, mutta pitkässä juoksussa nämä jutut osaltaan ratkaisee sen, miten lajia tullaan arvostamaan ja miten ottelutapahtumat saadaan kiinnostaviksi. Ja jos parempaa laatua ei vaadita, se jää usein saamatta.

    Se, että Lasse olis vetänyt herneen nenään ei ainakaan pelipaikalla näkynyt mitenkään. Huumorilla käsittääkseni otti ton kuvan mattokuittailun.

  23. Parketillakin on mukava pelata jos on hyvin hiottu ja lakattu. Ja alusta siivotaan kunnolla. Oulun urheilutalolla taitaa olla paras parketti edelleen missä olen pelannut. Turun Caribiallakin on hyvä alusta. Onhan se matolla mukava pelata. Mutta kyllä pelimies pellaa alustalla kuin alustalla…

  24. Juttu on myös niin että SSV lupasi ensin maton nousulle mutta teki edeltävänä päivänä oharit.

  25. Nyt on mattokissa pöydällä. Terv: Lasse ” eilen puolet pelistä rotsi päällä penkin takana ” Karkkipistooli

  26. Onnittelut SSV:lle voitosta ja kiitokset hauskoista mattokuittailuista 🙂

    Avautumiseni oli tarkoituksella hieman ylimitoitettu ja siinä purkautui monen vuoden pettymykset ja karseat fiilikset koko Pasilan atmosfääristä. Itse olen aina suhtautunut peliin intohimoisesti. Pihapeleissä kenttä aurattiin viimeisen päälle ja maaleihin laitettiin kunnon verkot. Rakennettiin hienot jäähyaitiot ja hommattiin jopa joku mankka josta saatiin maalibiisit soimaan.

    Jonkin aikaa salibandytouhussa mukana olleena itselleni on ollut tärkeää, että puitteet on parhaassa mahdollisessa tikissä ja hommaan panostetaan. Jos ei itse arvosta sitä mitä tekee niin ei voi odottaa sitä keltään muutakaan.

    Peli onnistui kyllä parketilla yhtä hyvin kuin aina ennenkin, mutta tuskan paikka tässä oli se, että asioita ei hoidettu niin hyvin kuin ne olisi pienellä vaivalla voinut hoitaa lajia ja vastustajaa kunnioittaen.

    Nyt monelle Nousun pelaajalle ei jäänyt uran kohokohdastaan kovinkaan mahtavaa fiilistä koska vastustajaa tuo ottelu ei selkeästi kiinnostanut. Pelaajista ei tietenkään mitään pahaa sanottavaa. Herrasmiehiä kaikki ja varsinkin Mikael Järvi poseerasi kaverikuvissa meidän pelaajien kanssa pelin jälkeen hyvillä fiiliksillä. ”Mattokin” oli tuttujen SSV-pelaajien askartelema ja vitsinä mielestäni helkkarin hauska 🙂

    Jatkossa Täytyy vaan jaksaa tehdä itse oma osansa lajin kehittämisen eteen siellä missä asioihin voi vaikuttaa. Tämän avautumisen olisi voinut jättää väliinkin, mutta mielestäni SSV:llä on jonkinlainen velvollisuus viedä lajia eteenpäin hitusen isommalla intohimolla kuin tähän saakka on nähty. Parhaassa tapauksessa se intohimo voi jopa tarttua ja se yksi reipas fani voi saada itselleen muutaman kaverin katsomoon.

    Paljon on vielä tekemättä Jyväskylässäkin, mutta tähän astisella intohimolla ja yhdessä tekemisen meinigillä olemme saaneet paljon uusia katsojia, faneja, seuraihmisiä, junioreita ja vaikuttajia mukaan säbätouhuun. Eiköhän me sitä duunia jatketa vaikka nämä Pasilan keikat uskoa välillä koettelevatkin.

    Lasse Riitesuo

  27. Ja pelistä sen verran vielä, että selkä oli siinä kunnossa, että pelaaminen edes puolen pelin verran oli tämän päiväisen kondiksen perusteella erittäin typerä ratkaisu.

    Lasse

  28. Toivottavasti nähdään Classic ja Happee finaalissa. Olis ainakin joukkueen taustojen asenne kohdallaan.

  29. Happeella systeemi kunnossa kun matolla pelasivat keskiviikkona divarijoukkuetta vastaan cup pelinsä.

    Jokainen vetää tyylillään ja SSV saa toki valita tyylinsä ja muut voi sitten inhota tai pitää siitä.

    Tai sitten SSV on tullut köyhäksi kun ei ole joka pelissä mattoon varaa. Minkäs muut sille voi.

  30. Kurre laskee autotkin x katsojat kolmasti joka erässä 😉 SSV on mätä organisaatio!

  31. SSV keskittyy pelaamiseen, enkä usko että organisaatio voi kovin mätä olla kerran valtakunnan ykköskaliiberin pelimiehet siellä viihtyvät pelistä toiseen. Sikäli poikkeuksellinen joukkue, että legendaarinen maine on ansaittu puhtaasti pelillisesti ilman sen kummempia sirkustemppuja.

    IMO muualta turha tulla kertomaan miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Tehkää itse, ja tehkää myös niin hyvää duunia askin sisäpuolella että paikka parrasvaloissa on ansaittu. Seinäjoella tässä on onnistuttu.

    Todellisena lajin ystävänä on mielestäni hieno juttu, että SSV:ssä keskitytään ensisijaisesti olennaisiin — pelaajiin ja pelini — ja ilmeisen rajallisilla resursseilla muusta sitten joudutaan tinkimään. Ennemmin näin, jos kaikkeen ei paukut riitä.

  32. Ja hyvinhän toi SSV:n keskittyminen olennaiseen on toiminut. Katsomot tyhjinä, palkka-armeija askissa ja rahaa palaa.

  33. Nokiallakin kuulemma katsomot tyhjinä, palkka-armeija askissa ja rahaa palaa, muttei menestystä. Joten on SSV:ssä tehty jotain hyvin, kun menestystä tulee noista rajoittavista tekijöistä huolimatta. Olisi aika tylsä sarja jos SSV:ssä tehtäisiin kaikki täydellisesti, kun nytkin keikkuu vuodesta toiseen finaalissa.

  34. SSVn asenteessa on jotain tosi epäurheilijamaista. Nyt hävettää enemmän kuin Kurren toilailut.SSVllä on niin paljon turhia vaihtomiehiä,että olisi niillekin ollut jotain tekemistä, jos olisivat maton laittaneet.
    SSV on aina ylimielinen jengi,joka ei herätä edes täällä Stadissa sympatioita.En yhtään ihmettele tyhjiä katsomoita.