Savolaiselle neljän ottelun pelikielto – ”Erityinen intressi suojata liigapelaajien terveyttä”

Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

Salibandyliigan kilpailu- ja kurinpitoryhmä on tänään määrännyt Tampereen Classicin puolustaja Mika Savolaisen neljän ottelun pelikieltoon. Pelikielto määrättiin Savolaisen 8.12. ottelussa Classic – SPV Tuukka Kivirantaan kohdistamasta taklauksesta, jonka tuloksena Kiviranta sai aivotärähdyksen. Asiasta kertoo Salibandyliiton tiedote.

Asiaa perustellaan muun muassa seuraavasti kilpailu- ja kurinpitoryhmän päätöksessä:

”Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoi Mika Savolaisen käyttäytyneen ottelussa väkivaltaisesti kun hän tönäisi pelitilanteessa Tuukka Kivirantaa niin, että tämä kaatui selälleen ja löi päänsä lattiaan saaden aivotärähdyksen. Ryhmä katsoi Savolaisen hakeneen tilanteessa ainoastaan vartalokontaktia vastustajaan sen sijaan, että olisi tavoitellut palloa.”

”Kilpailu- ja kurinptoryhmä katsoi, että Savolaisella ei ollut tilanteessa sinänsä tahallista vastapelaajan vahingoittamistarkoitusta. Savolaisen oli kuitenkin täytynyt monivuotiseen pelikokemukseensa nähden mieltää, että vastapelaajan torppaaminen pois vartalokontaktilla voi johtaa voimakkaaseenkin yhteentörmäykseen, jonka seurauksena vastapelaaja voi myös menettää tasapainonsa ja kaatua. Kivirannan kaatuminen törmäyksen seurauksena ja pään lyöminen lattiaan ei siten ollut Savolaiselle täysin yllättävä ja ennalta-arvaamaton seuraamus, vaan hänen oli täytynyt mieltää myös tämänkaltaisen seuraamuksen syntymisen mahdollisuus. Tästä syystä kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoi, että Kivirannan saamien vammojen vakavuus tulee tässä tapauksessa ottaa huomioon rangaistusta koventavana tekijänä.”

”Lisäksi kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoi, että salibandyliigalla on yleisemminkin ottaen erityinen intressi suojata liigapelaajien terveyttä esimerkiksi päähän kohdistuvilta vammoilta kuten aivotärähdyksiltä. Kilpailu- ja kurinpitoryhmä toteuttaa omalta osaltaan tätä tehtävää kurinpitopäätöksillään, joilla on myös yleisempi, vaarallista pelitapaa ennaltaehkäisevä merkitys.”

Mika Savolaisen pelikielto kohdistuu Classicin seuraaviin neljään liigaotteluun. Savolaisella on mahdollisuus valittaa päätöksestä viikon kuluessa Salibandyliiton valituslautakunnalle.

Tuomio kokonaisuudessaan:
Vastineet ja perustelut – katso kohutaklauksen tuomio kokonaisuudessaan

47 comments

  1. Mikke Järveä ei voi verrata Savolaiseen, Mikke rikkoo melkein koko ajan puolustaessaan, mutta ei pelaa väkivaltaisesti.

  2. Penaltti tuli seuraamuksesta!Toivottavasti tästä eteenpäin KAIKILLA on samat säännöt ja taklaaminen siten todellakin kiellettäisiin tästä lajista….ja etenkin noissa vaarallisissa halleissa,missä lähestulkoon surutta saa ajella seiniin tai katsomorakenteisiin!Elikkä tuolla linjauksella on tulossa viikoittain pelikieltoja….lyhyempiä tosin,mutta kuitenkin!

    Muutoin yhdyn tuohon päätökseen.

  3. elikkä, päättömästi ryntäilevä pelaaja on aina kentällä vahvoilla. Toivottavasti rangaistus oli ennakkotapaus, ja koskee tulevaisuudessa moitakin kun Savoa. Jokainen liigatason, ehkä alemmallakin tasolla pelaava, pelaaja tietää kyllä että toinen voi kaatua törmäyksen voimasta, toiset helpommin ja useammin kuin toiset. Rangaistus annettu ja suurin osa on tyytyväisiä.

  4. Ihmettelen suuresti, että miksi Classic johto ja valmennus ei saanut rangaistusta, vaikka selkeästi tilanne oli käskytetty, ottaa Kiviranta pois pelistä, näpäyttää Koposta,kuten aiemmasta ketjusta kävi hyvin selville. Tässä meni kurinpitäjältä meni pupu pöksyyn, näin ei saada näitä sikailuja pois pelistä.

  5. Voivoi.. Tää on täys farssi! Eli tästä eteenpäin kun pelaaja kontaktista kaatuu, tulee kontaktin antajalle määrätä pelikieltoa. Eikö niin? Vai tuleeko ainoastaan niistä tilanteista, jossa pelaaja loukkaantuu ja joista lehdet kirjoittaa? Eikai nyt vaan siellä kurinpitoryhmässä tullut ne kuuluisat löysät housuun kun tuli vähän media painetta?

  6. Perustelut ja tuomio selkeästi ristiriidassa. Noilla perusteilla ois odottanut pidempää pelikieltoa. Nyt kuitenkin linjaus saatu ja eteenpäin. Kunpa toi linja vain sitten pitäisi. Ettei käy kuin usein tuomareilla matseissa. Linja muuttuu erästä toiseen.

  7. Kyllä oli niin munaton tuomio. Siis tuomio tuli vain ja ainoastaan seurauksesta. Osut kaveriin joka on huonoissa asennossa ja jatkossa tulee 4 peliä penalttia. Hyvä isä sentään.
    Taas tuli nähtyä että on kyllä niin höpö höpö laji koko sähly. Joutais romukoppaan koko laji, eihän sitä pelaakkaan enää muut kun lätkän jämäjunnut.

  8. No niin, tässä oma tuomioni tähän päätökseen. Tärkeimmät faktat poimittuna:

    – tuomareiden lausunnot oletetun mukaiset, kun ollaan kuutamolla niin kumpikaan ei näe tilannetta kunnolla
    – SPV:n vastine todella oksettava, mm. itkua Savolaisen taustasta
    – varsinaisessa päätöstekstissä ei mainita kertaakaan sanaa ”taklaus”
    – rangaistusta koventavina seikkoina lähinnä Savolaisen kokemus ja vammojen vakavuus
    – rangaistusta keventävinä seikkoina etupäässä Kivirannan oma vastuuton toiminta
    – yhteenvedossa maininta siitä, että kyseessä ei ollut mitenkään erityisen poikkeuksellinen kontaktitilanne

    Päätös on siinä valitussa näkökulmassa hyvin perusteltu ja johdonmukainen. Varsinaisesti se ei ota kantaa sallittuihin kontakteihin, vaan ainoastaan toteaa kyseessä olevan sääntöjen vastainen väkivaltaisuus.

    Itse luen tässä rivien välistä, että vastaava kontakti olisi ilman Kivirannalle sattunutta loukkaantumista ollut ”ok”. Jäähy siitä olisi toki todennäköisesti tullut kuitenkin. Loppujen lopuksi ikävintä tässä lienee kuitenkin se, että Kiviranta osittain itse aiheuttaa tapahtuneen.

    Kun twitterissä Auremaa vertasi asiaa ja sen eri tahallisuusasteita suojatiellä päälle ajamiseen, niin täytyy sanoa että omasta mielestään oikeassa oleminen ei auta yhtään siinä tilanteessa että on itse sairaalassa.

  9. Et tainnut lukea koko päätöstä. Tai sitten et ymmärtänyt lukemaasi.

    Molemmat erotuomarit näkivät tapauksen. Toinen paremmin kuin toinen. Otteluvalvoja näki tapauksen selvästi. Kaikki kolme pitävät raporteissaan Savolaisen tekoa selvästi sääntöjen vastaisena. Kaikki kolme myös mainitsevat sanan taklaus, tuomareitten ja otteluvalvojan kertomukset ovat osa päätöstä.

    Otteluvalvojan mukaan tilanteesta olisi pitänyt tuomita törkeä ottelurangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. Siis kolme (!) puolueetonta erotuomaria näki sääntöjen vastaisen taklauksen. Miten voit väittää heidän olevan ”kuutamolla”?

    Harvinaisen törkeästä teosta olisi pitänyt tuomita pidempi pelikielto. Nyt tuomittu taitaa tulla kentälle ennen uhria.

    Seurojen lausumia kun vertailit, niin huomasitko miten Classic on lausumansa mukaan nähnyt Kivirannan tilanteessa lyövän mailalla Savolaista. Olisikohan tämä Passon lausunto raukkamaisuuden huipentuma?

  10. Se pitikin vielä sanoa että ihmettelin kun niinkin kokenut kaveri kuin Miikka Myllykangas sortuu puhumaan päähän kohdistuneesta taklauksesta. Osoittakaapa minulle se sääntökohta jossa tämä mainitaan.

    Tästä myös sen verran, että KKR ei katsonut tätä toteen osoitetuksi. Se siis mainitaan erikseen rangaistusta alentavana seikkana.

    Lisäksi, toisin kuin tuomarit, KKR ei mainitse mitään taklaamisesta, koska sellaisesta ei tässä tilanteessa ole sääntöjen tarkoittamalla tavalla kysymys.

    Ja kerrotaan nyt vielä, jos et sitä itse ymmärtänyt, että erotuomareiden vastineet eivät ole varsinaista KKR:n päätöstekstiä. Osa koko julkaistua päätöstä ne tietysti ovat.

  11. Ei sääntökirja tunne myöskään mailalla päähän lyöntiäkään. Kakkonenko vai vitonenko siitä pitäisi antaa?

  12. Oikea tuomio.

    Classicin lausunto aika heppoisan oloinen. Näkee, että on hätäpäissään kirjoiteltu. Tuo Kivirannan lyöminen oli aika hassu kekkaus. En olisi itsekään noin hyvää keksinyt, vaikka kuinka videota kelailin. Pohjois-Koreassa tällainen urheilu-uutisointi. Pinnat tästä Tampereelle!!

    SPV:n lausunto vaikutti olevan pelkkää faktaa. Savolaisen historian esille ottaminen on mielestäni aiheellista, jos sääntöjen ja linjausten tarkoituksena on edistää pelaajien turvallisuutta. Toistuva väkivaltainen pelaaminen ei aja asiaa eteen päin.

    Mitä tulee Kivirannan pelaamiseen tilanteessa, väitän edelleen miehen yrittäneen kääntymällä läpiajoa. Terävän spurtin kun ottaa, niin juoksuasento luonnollisesti on etukumarassa. Tätähän ei täällä kirjoittelevat alasarjajyrät ymmärrä, kun omasta pelaamisesta nuo terävät lähdöt puuttuu. Silloin onkin oma pelitapa lähdettävä rakentamaan rumien taklauksien pohjalle. Näillä pelikokemuksolla onkin sitten kiva viljellä noita ”pää pystyyn” ja ”kiviä taskuun” -mantroja. Siellä ne firman puulakisählyssä toimii. Nyt on kiva huudella netissäkin, kun kohteena oli oman joukkueen suosikkivihollinen. Hienoa!

  13. Se siitä ja eteenpäin!

    Oikea tuomio.

    Joutavia sarjapelejä 4 edessä, ja Classic-puolustus voi ajaa sisään jo uusia kavereita kevättä ja ensi kautta varten.

    Toivottavasti kaikki osapuolet ovat tapauksesta jotain oppineet. Myös tänne kirjoittelijat ja puskistahuutelijat.

    Tässä sen näki, miten videotakin voi katsoa monesta kulmasta. Oma ennakkoasenne ratkaisee, mitä haluaa nähdä, mitä ei.

  14. 6 peliä olisi ollut oma tuomioni. Mutta hyvä näinkin. Tuomarinäkökulmasta sanoisin, että kyseinen tilanne on kentällä todella vaikea tuomita. Ollaan kuitenkin ihan sekuntien päässä vain normaaliestämisjäähystä (2min). Nyt kuitenkaan hyökkääjä ei voinut olla valmis tilanteeseen ja tultiin puun takaa. Sen takia tämä oli erityisen tuomittava.

  15. Voisiko liitto samalla kertoa miksei Raikamoa päähän taklannutta SPVkaveria sittten sanktioitu?

    Teko oli varmasti törkeämpi ja selkeämpi, kohde ei kuitenkaan joutunut sairaalaan vaikka verenvuoto oli kohtalaista. Ilmeisesti seurausten mukaan tuomitaan – se on sitten arpapeliä. Asiallista on aina tuomita teon mukaan, jos onni onnittomuudessa niin se ei voi olla rikkeen tekijän etu.

  16. Tällä nykylinjauksella Väänäsen olisi kuulunut saada noin 10 pelin pelikielto. Miksei reagoitu? Oliko otteluvalvojan ja tuomarien mielestä ihan ok tilanne? Jos oli niin mitä ihmettä? Aika puuhastelua ja naurettavaa toimintaahan tämä on..

  17. Tällä nykylinjauksella savolaisen olisi kuulunut saada hulmin hakkaamisesta 24,5 pelin pelikielto.. Miksei liitto reagoinut, miksei se reagoi, eikö liitto voisi palkata jonkun katsomaan vanhoja videoita. Aika puuhastelua.

  18. Näitä kun lueskelee niin ei noissa peleissä satuteta kun näitä
    kyseisijä herroja. Kaiken takana on savolainen ja niiden pojat ei tee mitään,paitsi näyttelee.Toivottavasti kivirannalle ei mitään
    kammoo jää, sitten se vasta alkaakin! Oskari ollut jo muutenkin lähellä.

  19. löytyi youtubesta haulla Väänänen knocks Raikamo out, pahaa jälkeä sai Väänänen aikaan. Ei mitään jälkiseuraamuksia, toivottavasti nyt oppivat kun rangaistu, tällä tarkoitan myös muita vahoja konkareita..

  20. Taisi olla viisi vuotta sitten kun Tampereella Sainio tyrmäsi pelin vikalla minuutilla Josbassa silloin pelanneen Bobi Arposen sairaalakuntoon. Selvisi kahdella minuutilla, muistaakseni. Arponen kannettiin kentältä yhtä huonossa kunnossa kuin nyt Kiviranta ja lääkäri vahvisti aivotärähdyksen. Tästäkin oli silloin Pääkallossa video, jota kovasti katseltiin, ei taida olla enää tallessa?

    Vahinkohan se varmaan oli, mutta pahaa jälkeä. Onhan näitä ollut.

  21. Se on kyllä totta, että vanhoja tapauksia löytyy miljoonia ja niitä on sinäänsä turha lähteä miettimään. Se vaan laittaa miettimään MIKSI juuri tämä tilanne johti pelikieltoon? Miksei niitä aikaisempia tilanteita ole tuomittu? Se tästä päätöksestä tekee mielestäni naurettavan. JOS Kiviranta ei olisi lyönyt päätään lattiaan ja saanut aivotärähdystä, ei tilanteesta olisi montaa sataa kommenttia kommentoitu pääkalloon, iltapäivälehdet eivät olisi kirjoittaneet riviäkään, eikä Savolainen huilaisi peliäkään. Miksi näitä rangaistuksia jaetaan seurauksien eikä tekojen perusteella?

  22. Olihan se arvattavissa, että SPV vihaajat jälleen liikkeellä… Aivan oikeutettu tuomio

  23. SPV vihaajat? ei kai täällä muuta vihata kuin kurinpitoa joka ei tee töitään. Omana mielipiteenäni väitän että Väänäsen ajelu on törkein salibandyliigan teko tähän mennessä ja siksi myös viime vuoden teko jää kummittelemaan kunnes liiga vastaa tähän. Ymmärrän että esim. Oilers ei tuota ajanut mitenkään, se olisi varmasti käsitelty, mutta antaa kuitenkin perspektiiviä tähän Savolaisen julkiseen teilaamiseen eri luokan teosta – vain seuraukset ikävä kyllä olivat ikävämmätä tällä kertaa.

  24. Jos jotain kiinnostaa viime kauden tapahtumat, niin kysykää viime kauden kurinpitoelimiltä niistä. Miten ihmeessä ne tähän Savolaisen juttuun liittyvät? Peli kehittyy ja sanktiotoiminto tekee pelin vieressä toivottavasti samoin. Mennään jo eteenpäin. Tuutsinkin saikkuloma saattaa loppua jo reippaan vkon päästä.

  25. Jos otetaan ottelumäärät huomioon niin verrokkina jääkiekkoon tuomion suuruus n. 8 ottelun pelikielto, toki laji on eri mutta suhteutettuna pelimäärään (salibandy 28, kiekko 60) on tuo kova tuomio ja vaikutus on merkittävä. En koe että pääsi ainakaan liian pienellä tuomiolla.

  26. Hyvä tuomio! Itse olisin antanut 5 peliä ja ”ehdonalaisen”. Mikäli sama teko toistuu tämän kauden aikana, rangaistuksessa otetaan huomioon aiemmat tuomiot. Jälkikäteen ei pelaajan tekemisiä voi mielestäni ottaa huomioon rangaistuksessa, jollei sitä ole erikseen mainittu jossain. Savolla oli tätä ennen 5 x 2 min rankaistusta (pojot.fi mukaan), joten mitenkään ”erityisen” väkivaltaiseksi Savoa ei voi syyttää.

  27. Koko uralla savolla yli 500 minuuttia. Mielestäni on turha huudella vanhojen tapausten perään, vaikka Väänänen olisikin rangaistuksensa kiemtämättä ansainnutkin. Niillä puitteilla mennään jotka sillä hetkellä menee läpi. Vielä 80-luvulla veritankkaus oli sallittua. Nykyään vakava dopingrike. Mutta ei sitä enää voi tuomita kun silloi sallittiinkin. Tai jos Räikkösen maailmanmestaruus kumottaisiin kun autossa oli V12 kone, nykyään sallittu vain V8 ja ensikaudeksi tippuu kutoseen.

  28. Tästä eteenpäin onkin helppo hakea vastustajalle penalttia. Juokset vain isompaa kaveria päin. Ihan varmasti tämän casen jälkeen jokaista törmäilyä tutkitaan jälkeenpäin.

  29. Api: itse tulkitsen näitä viittauksia aiempiin tapahtumiin niin, että linjaa ei ole ollut eikä ilmeisesti ole eikä tule vieläkään. Tuskin tässä kukaan on kuvitellut että edes tälläkään kaudella jo kertaalleen ratkaistuille asioille tapahtuisi jälkikäteen enää mitään. Enkä nyt siis mieti, oliko tämän tilanteen ratkaisu sopiva tai oikein, vaan sitä että verrattuna muutamiin aiempiin tapauksiin lopputulos on erilainen. Itselle kelpaisi edes jonkinlainen johdonmukaisuus joka muodostaisi odotusarvon ja asteikon keskenään verrattavissa oleville tapahtumille.

  30. Tuossa yllähän se tuli. Kukaan tuskin on niin kujalla että vaatisi vuoden takaisista tilanteista nyt pelikieltoa. Mutta miksi juuri tämä tilanne on se ”The” tilanne josta sakkoa alkoi ropisemaan. Mikä tästä tekee niin muka erikoisen. Omasta mielestäni media sekä loukkaantuminen. Väitän edelleen että peliäkään ei olisi tullut kakkua jos Kiviranta ei olisi päätään lyönyt lattiaan ja saanut aivotärähdystä, vaan noussut heti töötin jälkeen ylös ja jatkanut peliä. Eikä iltapäivälehtia myöten olisi jutusta kirjoiteltu.

    Vai?

  31. Matikainen taklasi Hulmin n. vuosi sitten vähän samaan tyyliin. Silloin 3 ottelua huilia ilman iltasanomat-efektiä. Nyt 4 peliä. Hulmin tapauksessa siitä ei olisi seurannut mitään ilman SPV:n tekemää ilmoitusta. Kai tuomioissa nyt jotain linjaa on.

  32. Alakare – Vilkki pari jatkoi ainakin linjaa SPV-NST pelissä. Ja se on aivan oikein. Toivottavasti linja tiukentuu nyt kaikilla.

  33. Ei Väänäsen ja Savolaisen taklausta voi saman veroisina pitää kuin veren vuodon määrässä.

    Pikkaisen liikemäärien ja suuntien fysiikkaan perehtymällä voi todeta että Savolaisen taklauksen voima on törkeydessään aivan eriluokassa – pään hidastuvuus voi olla myös aivotärähdyksen luokkaa vaikkei olkaluu suoraan ohimolle kolahtaisikaan.

    Vertailkaa ihmeessä myös pelaajien reaktioita tilanteiden jälkeen:
    Väänänen http://www.youtube.com/watch?v=JQ3F8UUNpvw
    Savolainen http://www.youtube.com/watch?v=huyqGQcyMDI