Steelers kasvatti voittoputkeaan Wirmon kustannuksella – ”Sarja-avauksesta otettiin opiksi”

Kuva: Juha Kauppinen

Kuva: Juha Kauppinen
Kuva: Juha Kauppinen

Hämeenlinnan Steelers jatkoi vahvoja otteitaan salibandyn Divarissa sunnuntai-iltana. Kolmesti kahden maalin takaa-ajoasemassa käyneet Teräsmiehet pudottivat SBS Wirmon kyydistä kolmannen erän kirivaihteellaan ja korjasivat täyden pistepotin lukemin 5-4 (0-0, 3-4, 2-0).

Voitolla Steelers nousi putoamisviivan yläpuolelle ja ilmoittautui keskikastin taisteluun mukaan. Nyt putoamisviivaan on matkaa kaksi pistettä. SBS Wirmo on tappiosta huolimatta edelleen viidentenä sarjassa. Matkaa sarjan kärkeen on vain kaksi pistettä.

Mihin ottelu ratkesi?
Mynämäkeläisillä oli lauantaina ottelu ÅIF:ää vastaan, ja se näkyi ottelun edetessä. Kolmannessa erässä Steelers hallitsi kenttätapahtumia suvereenisti, eikä SBS Wirmo pystynyt enää vastaamaan hämeenlinnalaisten fyysisyyteen ja nopeaan pelitempoon. Lopulta väistämätön tapahtui, kun Teräsmiehet iskivät pöytään voittoon tarvittavat osumat vajaassa kahdessa minuutissa.

Ottelun hahmo?
Hämeenlinnalaisten joukkue oli sunnuntai-illassa täynnä onnistujia, mutta pirteiden otteiden ilmentymä oli kaksi maalia tuikannut Janne Ijäs. Nuori taskuraketti repi, raastoi ja taisteli läpi ottelun sekä täräytti osumansa juuri silloin, kun isännät niitä kipeimmin kaipasivat. Maalien jälkeen Steelersin pelaaminen vapautui silminnähden.

Ottelun puheenaihe?
Edelleenkin täytyy ihmetellä tämän kauden Divarin tasaisuutta. Yhden maalin trillereitä pelataan jatkuvasti jokaisella paikkakunnalla, eikä selkeää nousijajoukkuetta voi vieläkään arvailla. Sarjan kärjen ja kuudennen välillä on eroa ainoastaan kolme pistettä. Pekkaa pahemmaksi ei jää häntäpääkään, sillä sarjan seitsemänneltä sijalta putoamisviivan alle on matkaa kaksi pistettä. Kolme putoavaa joukkuetta on yksinkertaisesti oikeusmurha.

Kommentit:
– Sarja-avauksesta otettiin opiksi ja tänään osattiin pelata Wirmoa vastaan. Ei jääty kulmiin, pysyttiin liikkeessä ja pyrittiin olemaan aktiivisia. Tasakentällisin voitettiin tänään 5-2. Se osa-alue meillä on edelleen hyvässä balanssissa. Pelillisesti oltiin tänään niskan päällä. Oli mukava taas huomata, että me kyllä osaamme, jos vain haluamme, Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen kommentoi.
– Toinen peli tähän viikonloppuun ja pelattiin mielestäni hyvä ottelu tänään kaikesta huolimatta. Steelers oli tänään fyysisempi ja nopeampi. Me tehtiin pallollisena tänään tyhmiä virheitä ja kolmannessa erässä kaveri piti meidät pois pallosta. Oltaisiin voitu voittaakin tämä matsi, mutta ei ansaittu enempää, Wirmon luotsi Petri Seppinen sanaili.

Tilastohuomiot:
Steelers: Janne Ijäs 2+0
SBS Wirmo: Juho Lehtonen 2+0, Hannes Kari 0+2
Yleisöä: 241

Teksti: Miika Peltonen, Hämeenlinna