Vastineet ja perustelut – katso kohutaklauksen tuomio kokonaisuudessaan

Mika Savolaisen Tuukka Kivirantaan kohdistama taklaus on ollut salibandypiirien ylivoimaisesti kuumin peruna reilun viikon ajan. Nyt tilanteesta on saatu tuomio puristettua kasaan. Savolaiselle langetettiin neljän ottelun pelikieltoa.

Ohessa on tapauksen vastineet ja perustelut kokonaisuudessaan.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmän päätöksen koko teksti:

2§ Otteluvalvojan rikkomusilmoitus miesten salibandyliigan ottelusta SC Classic – SPV 8.12.2013 Tampereella

Asian vireilletulo

Otteluvalvoja Miikka Myllykangas on toimittanut sarjajärjestäjälle 9.12.2013 raportin, jossa on tehty ilmoitus rikkomuksesta.
Pääsarjojen kurinpitäjä Tommi Koponen on 9.12.2012 siirtänyt asian kilpailu- ja kurinpitoryhmän (KKR) päätettäväksi todettuaan, että tilanne saattaa johtaa sellaisiin kurinpitoseuraamuksiin, joiden määräämiseen kurinpitäjällä ei ole toimivaltaa. Sarjamääräysten 44 §:n mukaan kurinpitäjän toimivaltaan kuuluu määrätä enintään kolmen ottelun mittainen peli-/kilpailukielto.

Rikkomusilmoituksen sisältö

Otteluvalvoja Miikka Myllykangas pyytää raportissaan kurinpitoelimiä tutkimaan otteluajassa 3.50 tapahtuneen ja myös videotallenteessa näkyvän rikkeen. Otteluvalvojan mukaan SPV:n pelaaja on ottamassa keskialueella vastaan puolustajan syöttöä, niin kutsuttua kukkupalloa, kun Classicin puolustaja tulee tilanteeseen takaviistosta kovalla vauhdilla. SPV:n pelaaja ei ole varautunut kontaktiin koska on hetkeä aiemmin ollut selin kenttään ottaen syöttöä vastaan. Rikkeen tekijän Classicin Mika Savolaisen kontakti olkapäällä osuu etupuolelta SPV:n Tuukka Kivirantaa päähän Kivirannan ollessa osumahetkellä normaalissa peliasennossa. Kontaktin seurauksena Kiviranta kaatuu suoraan selälleen lyöden päänsä lattiaan eikä pelaa enää ottelussa. Rikkeestä tuomittiin viiden minuutin rangaistus väkivaltaisuudesta. Otteluvalvoja katsoo, että tilanteesta olisi pitänyt tuomita törkeä ottelurangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Erotuomarien lausumat

Erotuomari Henri Heinolan lausunto

Erotuomari Henri Heinola kertoo lausunnossaan, että hänen mielikuvansa tapahtuneesta on valitettavasti hämärä, koska hän oli tapahtuneen havaitessaan juuri astumassa päätylaidan yli. Heinola pystyi varmasti sanomaan, että taklaajan voimankäyttö tilanteessa oli salibandyn sääntöjen vastaista ja että hän näki kaatumisen, joka oli erittäin vaarallinen. Heinola ei pysty sanomaan, millä taklaaja osui tai mihin kohtaan kontakti osui.

Erotuomari Manu Marttisen lausunto

Erotuomari Manu Marttinen kertoo lausunnossaan, että Tuukka Kiviranta oli syötön lähtöhetkellä takaperin liikkeessä keskikentällä kohti Classicin päätyä Mika Savolainen oli syötön lähtöhetkellä keskikentällä Classicin puolustusalueen puolella, lähempänä Classicin päätyä kuin Kiviranta.

Marttisen mukaan Kiviranta näytti olevan ottamassa palloa ensin liikkeessä alas rinnallaan rintamasuunta kohti SPV päätyä. Savolainen taas oli liikkeessä kohti Kivirantaa. Ennen pallon tuloa Kivirannalle Kiviranta kääntyi nopeasti 180 astetta oikean kautta ympäri tarkoituksenaan Marttisen kokemuksen mukaan päästää pallo ilmassa ohitseen ja pyrkiä siten kohti Classicin päätyä ja maalia. Kivirannan käännöksen aikana Savolainen jatkoi omaa liikettään kohti Kivirantaa ja osui häntä juuri kääntymisen aikana. Kontaktihetkellä Kiviranta oli siis kääntymässä takaperin juoksusta etuperin juoksuun kohti Classicin päätyä, ja hänen rintamasuuntansa oli keskiviivan suuntaisesti lähes Savolaiseen päin. Savolainen taas oli juuri ennen kontaktia liikkeessä lähes keskiviivan suuntaisesti kohti Kivirantaa ja hänen rintamasuuntansa oli kohti Kivirantaa. Savolainen käänsi vasemman kylkensä kohti Kivirantaa juuri ennen kontaktia.

Erotuomari Marttisen kokemus oli, että Savolainen taklasi tilanteessa Kivirantaa. Marttinen oli itse tapahtumahetkellä sijoittuneena lähellä kaukalon vastakkaista pitkää sivua yli 10 metrin päässä tilanteesta lähes suoraan Savolaisen selän takana. Marttisen katsontakulma oli tilanteeseen nähden pieni. Kyseisestä kulmasta oli hankala varmuudella havaita sekä käytettyä voimaa että sitä, millä Savolainen osui Kivirantaan ja mihin kohtaan Kivirantaa osuma tuli. Marttisen kokemuksen mukaan Savolaisen olkapää tai olkavarsi osui taklaushetkellä Kivirantaa rintakehään.

Marttinen tuomitsi Savolaiselle viiden minuutin rangaistuksen (PS 607/4, Pelaaja heittäytyy vastapelaajaa päin tai muuten hyökkää väkivaltaisesti tämän kimppuun).

Asianosaisten lausumat

Classicin vastine

Classic lausuu vastineessaan, että kyse on huippusalibandyyn liittyvästä nopeasta pelitilanteesta, jossa Savolainen osuu vartalollaan Kivirantaan. Kontakti syntyy normaalissa pelitilanteessa eikä siihen liity vahingoittamistarkoitusta.

Savolaisen vauhti tilanteeseen tultaessa ei ole pelitilanteeseen nähden poikkeuksellisen kova, vaan tilannetta on arvioitava normaalina kylki kylkeä vastaan tulleena kontaktina, jossa Savolaisen kädet pysyvät alhaalla eikä hän hyppää kontaktin yhteydessä. Savolaisen kontakti ei videotallenteen mukaan osu Kivirantaa päähän vaan rintakehään, joten tältä osin otteluvalvojan ilmoituksessa esitetty ei ole yhtäpitävä videotallenteen kanssa. Kivirannan loukkaantuminen johtunee kaatumisesta kentän pintaan eikä Savolaisen kontaktin osumisesta Kivirannan päähän.
Classicin mukaan huippusalibandyssa on perusteltua asettaa myös kontaktin vastaanottavalle pelaajalle vastuuta kontaktin vastaanottamisesta. Tilanteessa on Classicin mukaan kyse korkean kaaripallon vastaanottamisesta kentän keskialueella, joten olisi luontevaa, että Kiviranta olisi kääntynyt palloa kohti. Videotallenteen mukaan hän kuitenkin kääntyy pois pallon liikeradalta kohti Savolaista, jolloin pallo osuu Kivirannan selkään, mikä liike on myös Savolaisen kannalta yllättävä eikä tämä ehdi reagoida Kivirannan liikkeeseen. Kiviranta painaa tilanteessa päänsä alas ja niskansa kyyryyn sekä lyö samalla mailallaan Savolaista oikean käden kohdalle, joten on katsottava, että Kiviranta on huomannut Savolaisen lähestymisen ja hänen olisi tullut ottaa kontaktin mahdollisuus huomioon.

Vielä Classic lausuu, että vaikka tapaus on saanut tiedotusvälineissä osakseen paljon huomiota, sen ei tule vaikuttaa asian ratkaisuun vaan päätös on perustettava tapauksen tosiseikkoihin ja niistä tehtäviin oikeudellisiin päätelmiin.

SPV:n vastine

SPV vahvistaa vastineessaan otteluvalvojan raportissa kerrotun ja lisää, että Kiviranta menetti taklauksen vuoksi tajuntansa ja kasvojen alueelle tuli vertavuotavia haavoja ja ruhjeita. Etupuolelta päähän kohdistunut taklaus oli niin kova, että se vei Kivirannalta täysin vartalokontrollin johtaen hallitsemattomaan kaatumiseen ja iskeytymiseen lattiaan. Kiviranta joutui vammojensa vuoksi sairaalahoitoon usean päivän ajaksi, ja hänelle määrättiin sairaslomaa ainakin 26.12.2013 saakka. SPV on toimittanut lääkärintodistuksen Kivirannan tilasta ja kertoo perusteellisesti tämän vammoista perustellen yksityiskohtaisesti niiden vakavuutta.

SPV lausuu, että Savolainen kääntyy tilanteessa kohti Kivirantaa, kohottautuu vartalollaan kontaktin osumiseksi suoraan kohti Kivirantaa ponnistaen koko vartalon voimalla eteenpäin ja ylöspäin sillä seurauksella, että osuu olkapää edellä Kivirantaa etupuolelta päähän. Savolainen ei pyri tilanteessa millään tavalla tavoittelemaan palloa, vaan ilmassa tuleva pallo jatkaa liikettä hänen ylitseen ja taakseen Savolaisen liikkuessa vastakkaiseen suuntaan kohti Kivirantaa. Ennen kontaktia ja sen aikana Savolainen katsoo koko ajan Kivirantaa. Samalla Kivirannalla ei jää tilanteessa mitään mahdollisuutta välttää kontaktia Savolaisen liikkeen ollessa vastakkaiseen suuntaan kuin Kivirannan liikerata. Kiviranta keskittyy seuraamaan ilmassa hyökkäyssuuntaan liikkuvaa palloa. Ennen kontaktia Kiviranta ei lainkaan näe Savolaista, joka tulee ns. puun takaa.

SPV katsoo, että Savolainen on tahallaan tavoitellut Kivirannalle aiheutunutta kontaktitilannetta. Savolainen ei yritä tilanteessa pelata palloa, vaan pyrkii tietoisesti taklaamalla pysäyttämään Kivirannan. Teko on tahallinen. Tilanteessa Savolainen myös suhtautuu täydellisen välinpitämättömästi kanssapelaajan terveyden vaarantumiseen.
SPV yhtyy otteluvalvojan lausumaan, jonka mukaan tilanteesta olisi pitänyt tuomita törkeä ottelurangaistus (TOR) päähän kohdistuneesta taklauksesta. SPV toteaa, että teollaan Savolainen on kiistattomasti aiheuttanut Kivirannalle vakavan vamman. Vamman tai vammojen pysyvyydestä ei vielä ole varmaa tietoa. Savolaisen tahallisen teon poikkeuksellisen törkeyden ja syntyneiden vammojen vakavuuden vuoksi SPV katsoo, että Mika Savolaiselle on määrättävä kurinpitomenettelyssä salibandyn sääntöjen mukainen törkeästä ottelurangaistuksesta seuraava kurinpitoelimen määräämä lisärangaistus.

SPV jättää kurinpitoelinten harkintaan sen, huomioidaanko kurinpitorangaistusta mitattaessa lisäksi se, että Savolainen on pitkän peliuransa aikana poikkeuksellisen usein syyllistynyt väkivaltaiseen peliin. SPV pitää hyvin tärkeänä sitä, että tämän ja vastaavien tapausten kurinpitomenettelyssä huomioidaan myös määrättyjen kurinpitorangaistusten yleisestävä vaikutus. Seuran käsityksen mukaan kurinpitomenettelyn tärkein tehtävä on pyrkiä takaamaan pelaajien ja erotuomareiden turvallisuus. Rangaistusten on myös oltava suhteessa tekojen vakavuuteen. Niiden on oltava sekä rikkoneen pelaajan että hänen seuransa kannalta sellaisia, että jokainen pelaaja mieltää vastuunsa kanssapelaajien turvallisuudesta ja muuttaa käyttäytymistään kentällä.
Vielä SPV lausuu, että salibandyn säännöt yksiselitteisesti kieltävät taklaamisen ja kontaktit pään alueelle. Sääntöjen mukaan pään suojavarusteiden käyttö on kiellettyä, joten viime kädessä pelaajia on suojeltava ankarien kurinpitorangaistusten avulla.

KKR:N päätös ja perustelut

Salibandyn kilpailusääntöjen 62 §:n 3 kohdan mukaan sille, joka tahallaan tai tuottamuksellisesti käyttäytyy väkivaltaisesti kilpailun kestäessä, voidaan määrätä rangaistus. Kilpailusääntöjen 64 §:n mukaan rangaistuslajina voidaan käyttää muun muassa pelikieltoa lukumääräisesti tai määräajaksi.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo, että Classicin Mika Savolainen on käyttäytynyt ottelun Classic-SPV ajassa 3:50 tapahtuneessa tilanteessa väkivaltaisesti törmätessään SPV:n Tuukka Kivirantaan. Törmäyksen seurauksena Kiviranta on kaatunut suoraan selälleen ja lyönyt päänsä lattiaan. Kiviranta ei ole pystynyt enää jatkamaan ottelua vaan hänet on jouduttu toimittamaan sairaalahoitoon. Kiviranta on joutunut jäämään sairaalaan tarkkailtavaksi vajaan kahden vuorokauden ajaksi, minkä jälkeen hänet on 10.12.2013 kotiutettu. Senkin jälkeen Kiviranta on ollut peli- ja työkyvytön ja hänet on määrätty sairauslomalle. Sairausloma jatkuu edelleen.

Ottelun erotuomarit antoivat tilanteesta Savolaiselle viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Muuta seuraamusta tilanteesta ei toistaiseksi ole määrätty.

Kyseinen tilanne on saanut alkunsa SPV:n pelaajan omasta päädystä keskikentälle lähettämästä pitkästä roikkusyötöstä. Kiviranta ja Savolainen ovat molemmat lähteneet aluksi tavoittelemaan palloa. Savolainen on kuitenkin KKR:n arvion mukaan lähtenyt hakemaan tilanteessa ensi sijassa vartalokontaktia vastapuolen pelaajaan edellä kerrotuin vakavin seurauksin.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo ottelun erotuomarien tavoin, että Savolainen on toiminut tilanteessa salibandyn pelisääntöjen vastaisesti. Lisäksi kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo, että Savolainen on käyttäytynyt tilanteessa kilpailusääntöjen 62 §:ssä tarkoitetuin tavoin väkivaltaisesti siten, että Savolaiselle on määrättävä kilpailusääntöjen 64 §:ssä tarkoitettu rangaistus. Oikeana rangaistuslajina Savolaisen menettely huomioon ottaen kilpailu- ja kurinpitoryhmä pitää määräaikaista pelikieltoa.

Arvioidessaan Savolaiselle tilanteesta määrättävän seuraamuksen mittaamista kilpailu- ja kurinpitoryhmä on ottanut harkinnassaan huomioon seuraavat rangaistusta koventavat ja sitä lieventävät seikat.

Rangaistusta koventavat seikat

Kovemman rangaistuksen määräämistä puoltavat tapauksessa erityisesti seuraavat seikat:

a) Savolaisen omaan käyttäytymiseen liittyvät seikat
– Vaikka tilanteessa on alun alkaen ollut kyse keskialueelle lähetetyn roikkusyötön tavoittelusta, Savolainen on videotallenteen perusteella arvioituna lähtenyt pelaamaan ensisijaisesti vastapuolen pelaajaa vartalokontaktilla pois tilanteesta eikä tavoittelemaan ilmasta laskeutuvaa palloa. Tämä on pääteltävissä muun muassa siitä, että Savolainen kohdistaa katseensa ennen yhteentörmäystä vastapuolen pelaajaan eikä palloon. Lisäksi Savolainen liikkuu tilanteessa aktiivisesti kohti Kivirantaa.

– Savolainen on videotallenteen perusteella valmistautunut törmäämään yhteen Kivirannan kanssa. Savolainen on tallenteen perusteella vetänyt keuhkoihinsa ilmaa ennen törmäystä ja kääntää juuri ennen törmäystä oman päänsä toiseen suuntaan suojellakseen omaa päätään törmäykseltä.

b) Savolaisen väkivaltaisen pelitavan aiheuttamat vakavat seuraamukset

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo, että tässä yksittäistapauksessa myös Savolaisen sääntöjenvastaisen menettelyn seurauksille on annettava rangaistusarvioinnissa merkitystä. Kiviranta on yhteentörmäyksen seurauksena kaatunut selälleen ja lyönyt päänsä lattiaan. Hän on joutunut vajaaksi kahdeksi vuorokaudeksi sairaalahoitoon ja edelleen jatkuvalle sairauslomalle. Salibandylle harvinaisen vakavat seuraamukset on KKR:n arvion mukaan otettava tässä tapauksessa huomioon rangaistusta koventavana tekijänä.

Yleisesti ottaen KKR toteaa, että rangaistuksen mittaamisessa pääpaino tulee lähtökohtaisesti antaa rikkomuksen tekijän oman toiminnan moitittavuuden asteelle ja vasta toissijaisesti teon seuraamuksille. Rikkomuksen seuraamuksille tulee antaa merkitystä rangaistuksen mittaamisessa lähtökohtaisesti vain sellaisissa tapauksissa, joissa toteutuneen seuraamuksen syntymisen mahdollisuus on ollut jollakin tasolla rikkomuksen tekijän ennalta arvattavissa. Vakavakaan seuraamus ei oikeuta tavanomaista ankarampaa rangaistusta, jos seuraamus on ollut täysin ennalta-arvaamaton. Toisaalta rikkomuksen tekijän käyttäytymisen ollessa erityisen moitittavaa rikkomus johtaa KKR:n arvioinnissa yleensä ankaraan rangaistukseen, vaikka rikkomuksen seuraamukset jäisivät hyvästä onnesta tai muusta vastaavasta syystä johtuen yksittäistapauksessa vähäisiksi.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa KKR katsoo, että Savolaisella ei ole ollut tilanteessa sinänsä tahallista vastapelaajan vahingoittamistarkoitusta. Tilanne on saanut alkunsa normaalista pallontavoittelutilanteesta. Savolaisen on kuitenkin KKR:n arvion mukaan täytynyt monivuotiseen pelikokemukseensa nähden mieltää, että hänen tilanteessa valitsemansa toimintatapa, vastapelaajan torppaaminen pois vartalokontaktilla, voi johtaa voimakkaaseenkin yhteentörmäykseen, jonka seurauksena vastapelaaja voi myös menettää tasapainonsa ja kaatua. Kivirannan kaatuminen törmäyksen seurauksena ja pään lyöminen lattiaan ei siten ole ollut Savolaiselle täysin yllättävä ja ennalta-arvaamaton seuraamus, vaan hänen on täytynyt mieltää myös tämänkaltaisen seuraamuksen syntymisen mahdollisuus. Tästä syystä KKR katsoo, että Kivirannan saamien vammojen vakavuus tulee tässä tapauksessa ottaa huomioon Savolaiselle määrättävää rangaistusta koventavana tekijänä.
KKR katsoo, että salibandyliigan sarjajärjestäjällä on yleisemminkin ottaen erityinen intressi suojata liigapelaajien terveyttä esimerkiksi päähän kohdistuvilta vammoilta kuten aivotärähdyksiltä. Myös KKR toteuttaa osaltaan tätä tehtävää kurinpitopäätöksillään, joilla on myös yleisempi, vaarallista pelitapaa ennaltaehkäisevä merkitys.

Rangaistusta lieventävät seikat

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä on ottanut rangaistuksen arvioinnissa vastavuoroisesti lieventävinä seikkoina huomioon seuraavat seikat:

– Savolainen on törmäystilanteeseen tullessaan pitänyt kätensä alhaalla ja kiinni vartalossa, eikä hän myöskään ole hypännyt törmätessään. Tällä on KKR:n arvion mukaan voinut olla merkittävä törmäyksen seurauksia lieventävä vaikutus.

– Näyttämättä on jäänyt, onko törmäys kohdistunut Kivirannan päähän vai rintakehään. Tarkka osumakohta ei käy yksiselitteisesti ilmi videotallenteelta.

– Osasyynä törmäyksen voimakkuuteen on ollut Kivirannan yllättävä kääntyminen ympäri juuri ennen törmäyksen tapahtumista. Savolainen ei todennäköisesti ole osannut odottaa Kivirannan kääntymistä. Ilman Kivirannan kääntymistä törmäyksen seuraamukset eivät KKR:n arvion mukaan olisi olleet yhtä vakavat.

– Kivirannan tasapainon menetykseen on osaltaan vaikuttanut se, että Kiviranta on laskenut päänsä juuri ennen törmäystä normaalia alemmas.

Yhteenveto rangaistuksen mittaamisesta

Yhteenvetona KKR toteaa, että kyseessä oleva törmäystilanne ei sinänsä ole ollut mitenkään erityisen poikkeuksellinen kontaktitilanne salibandyssa. Savolaisen tilanteessa valitsema toimintatapa on ollut selvästi salibandyn pelisääntöjen vastainen, mutta vastaavanlaisia kontaktitilanteita esiintyy KKR:n käsityksen mukaan aina silloin tällöin pelikentillä. Tästä tapauksesta tekee poikkeuksellisen törmäyksestä aiheutunut vastapelaajan tasapainon menetys ja pään iskeytyminen lattiaan poikkeuksellisen vakavin seurauksin. Edellä kerrotuin perustein KKR katsoo, että tässä yksittäistapauksessa vastapelaajalle aiheutuneet poikkeuksellisen vakavat seuraamukset tulee ottaa rangaistusta koventavana tekijänä huomioon Savolaisen rangaistusta mitattaessa.
Arvioituaan kaikkia edellä kerrottuja asiaan liittyviä rangaistusta koventavia ja toisaalta sitä lieventäviä seikkoja kokonaisuutena KKR katsoo, että kohtuullisena rangaistuksena Savolaisen rikkomuksesta on pidettävä neljän (4) ottelun pelikieltoa.

Päätöslauselma

Mika Savolainen määrätään pelikieltoon joukkueensa neljän (4) seuraavan salibandyliigan ottelun ajaksi.

Muutoksenhaku

Sillä, jolle on määrätty rangaistus, rikkomusta koskevan 68 §:n mukaisen ilmoituksen tekijällä sekä vastalauseasian osapuolilla on KilpS 70§:n mukainen oikeus valittaa asiassa Salibandyliiton valituslautakunnalle kirjallisesti viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhausta peritään 50 € suuruinen käsittelymaksu, jonka suorittamisen osoittava tosite on liitettävä muutoksenhakuasiakirjoihin. Hakemusta ei käsitellä, mikäli kirjaamismaksun suoritusta osoittavaa tositetta ei ole hakemuksen liitteenä. Maksu palautetaan, mikäli muutoksenhaku menestyy. Muutoksenhakumaksu suoritetaan Suomen Salibandyliiton tilille 200118-132956 ja muutoksenhakukirjelmä osoitetaan Salibandyliiton valituslautakunnalle osoitteeseen Alakiventie 2 00920 Helsinki.

3 comments

  1. On tää huvittavaa. Neljä ottelua ja kaveri on melki aivokuollut. Come on Tommi Koponen.. varsinainen kurinpitoelin. Ihan naurettavaa. Oksettavaa. Häpeä jos osaat.

  2. Hyvin perusteltu. Arvostan että tämä on julkaistu avoimesti. Ihmettelen vain Classicin vastinetta, ja tosi vahvaa peilausta jääkiekosta, jossa on kuitenkin suojat. Salibandyssa päätä voi suojata vain kurinpitoelin.