Classicin miesten 10 vuoden odotus palkittiin – ”Dinosauruskentältä hyvää peliä”

Viime vuoden miesten Suomen Cupin voiton ratkaisi Janne Lamminen. Kuva: Salibandyliiga

Janne Lammisen tuuletuksesta näkee, että Cupin voitto maistui Classicille. Kuva: Salibandyliiga
Janne Lammisen tuuletuksesta näkee, että Cupin voitto maistui Classicille. Kuva: Salibandyliiga

Tampereen Classic isännöi SSV:tä lauantain Suomen Cupin miesten finaalissa. Vahvasti esiintynyt kotijoukkue oli ottelussa vahvempi lukemin 7-6 ja.(3-4,2-0,1-2,1-0).

Classicille mestaruus oli historiassaan toinen miesten Suomen Cupin saralla. Kahden edellisen vuoden tappiot ja kymmenen vuoden odotus palkittiin komean taistelun päätteeksi. SSV:lle finaalitappio oli ensimmäinen historiassaan ja katkaisi seitsemän voitetun Cupin finaalin putken.

Ottelun ratkaisu?
Ottelun alku oli melkoista ilotulitusta ja ensimmäisessä erässä nähtiin kaikkiaan seitsemän maalia. Toisessa erässä kotijoukkue ryhdistäytyi ja tilkitsi oman päänsä paremmin voittaen erän 2-0. Viimeisen erän alku näytti kuitenkin vaikealta tamperelaisten kannalta.

SSV livahti johtoon neljä minuuttia ennen pelin loppua, mutta Classic ei tästä lannistunut, vaan pusersi tasoihin 12 sekuntia myöhemmin. Jatkoajalla Classic painoi hurmoksessa ja lopulta koko ottelun kiistaton tähtihahmo Janne Lamminen sammutti hallin valot röyhkeän nousun jälkeen ajassa 62.32.

Ottelun hahmo?
Puolustaja Lamminen oli ilmiliekeissä ja paukutti ottelussa komeat 2+3-tehopisteet. Lammisen peli kulki kokonaisvaltaisesti molemmissa päissä. Samaa voidaan sanoa koko Classicin ykkösvitjasta.

Ottelun puheenaihe?
Kymmenen vuotta on pitkä aika ja siihen väliin on mahtunut useita pettymyksiä. Classicille voitto tuli kovan taistelun saattelemana ja kaikesta näki, että tätä oli odotettu ja pitkään. Henkiseltä kantilta oli myös tärkeää, että finaalissa kaatui juuri kovasta kantistaan tunnettu SSV.

Kommentit:
– Tiedettiin ennen ottelua, että pienet marginaalit tulee olemaan. En ole koko otteluun tyytyväinen, koska varsinkin kolmannen erän alussa pallollinen peli herpaantui. Meidän dinosauruskentältä hyvää peliä, viittasi Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala ratkaisevassa roolissa olleeseen ykköskenttään.

– Tappio tietysti harmittaa ja näin heti pelin jälkeen on vaikea sanoa mitkä kaikkia asiat ratkaisivat. Välillä pelinopeus laski liikaa. Kaverin yksi kenttä oli todella hyvä. Ei tässä muu auta kuin harjoitella lisää ja toistaa asioita, analysoi SSV:n päävalmentaja Mika Ahonen.

Tilastohuomiot:
Classic: Janne Lamminen 2+3, Lassi Vänttinen 1+2, Veli-Matti Luukko 2+0
SSV: Jani Helenius 1+2, Roni Laasonen 1+1

Linkit:
Ottelutilastot

5 comments

  1. Vieläkään eivät tuomarit uskalla vähällä viheltää Classicin Savolaiselle jäähyjä väärästä pelistä!!Kaveri pelaa usein pelkkää miestä jos yrität ohittaa sen!Iso mies juoksee vain päin pelaajaa,eikä välitä pallosta lainkaan!Ei voi olla oikein,että tahallaan törmäämällä pysäytetään liukas pelaaja!Tuo Savolaisen selkeästi TAHALLINEN miestä päin törmääminen pitäisi tuomareiden ottaa pian pois taas kohta kohahtaa jossain pelissä!!

  2. Valot päälle. Ei Savolainenkaan voi ilmaan nousta ettei kukaan juokse päälle. Nyt herätys jumalauta.

  3. Savo taas elementissään, huitoo, hakkaa, sikailee minkä kerkiää. Eikö tota miestä nyt saa pois kentältä lajia pilaamasta?

  4. Onhan se nyt kuitenkin hyvä, ettei jokainen ole ihan balleriina siellä kentällä. Kyllä kävi myötähäpeä esim. Jami Mannisen puolesta KRP-pelissä kun kaksi kertaa piti makoilla kentällä huoltoa odottamassa ja sitten suoraan yv:lle. Oksettavaa!

  5. Niin katsokaapa SPV-Koovee matsin videokooste, kun Kivilehto loikkaa pienestä tuuppaisusta ja heti ylivoimalla saa kuitattua maalilla. Ja Ihme tarttuu myös vastustajaan ja koittaa kalastaa jäähyä. En halua, että pelit muuttuvat tullaiseksi jäähyn kalastelukisaksi.

    Päinvastoin savon ja metsurin vääntöä oli kiva seurata, kun kumpikin pelasi kovaa, mutta toisiaan kunnioittaen.