Salibandyn Suomen cupin finaalit pelataan lauantaina Tampere Areenalla. Miesten loppuottelussa kohtaavat isäntäjoukkue Tampereen Classic ja helsinkiläinen moninkertainen mestari SSV.

Cup on salibandyssä perinteinen kilpailumuoto ja se nauttii edelleen jonkinlaista arvostusta joukkueiden keskuudessa, vaikka osallistujien määrä liigajoukkueista ei ole enää järin suuri.

Erityisen mielenkiintoiseksi ottelun lähtöasetelman tekee kuitenkin se, että finaalissa kohtaavat pudotuspelien lähestyessä kaksi kärkijoukkuetta ja mestarikandidaattia. Finaali onkin eräänlainen kenraaliharjoitus kevään ratkaisupeleihin. Classic ja SSV nähdään arvo-ottelussa, joka on kerrasta poikki.

Vanha hokema sanoo, että mestaruudet voitetaan puolustamalla. Uskonkin, että kummankin joukkueen päävalmentajat lähestyvät cupin finaalia puolustussuuntaan pelaamisen näkökulmasta. En tarkoita puolustussuuntaan pelaamisella vain varsinaista puolustuspeliä eli tilannetta, jossa pallo on vastustajalla. Puolustussuuntaan pelaaminen tarkoittaa myös hyökkäyspelin (pallo omilla) puolustusvalmiutta: millainen puolustustilanne syntyy, jos pallo menetetään vastustajalle.

Sekä Classic että SSV haluavat, että pallon menetykset eivät ole vaarallisia ja siirtyminen puolustukseen on nopeata. Nykyinen liigasalibandy on nimittäin mennyt oikeastaan peliksi vastahyökkäyksistä, varsinkin ylivoimaisista sellaisista. Niitä halutaan itse ja ne halutaan vastustajilta estää omalla hyvällä puolustusvalmiudella ja jopa taktisilla rikkeillä. Järjestäytynyttä puolustusta vastaan maalien tekeminen on varsinkin kärkiotteluissa sen verran vaikeaa.

Puolustus ja kontrolli

Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala vetää melkoista taiteilijoiden rekeä perässään. Rantala on valmentanut tamperelaisia nyt puolitoista kautta. Koko tämä ajan hänen pelitilannekäyttäytymisensä Classicin penkin takana on ollut johdonmukaista: Rantala hokee hokemistaan jatkuvaa keskittymistä aktiiviseen oman alueen puolustuspeliin ja hyökkäyksen puolustusvalmiuteen. ”Tasapaino!” tulee Rantalan suusta automaattisesti, kun Classic etenee vastustajan puolustusalueelle, mikä aiheuttaa jo pientä hymynkaretta katsomossa kasvoilla.

Rantala ajattelee selvästi, että kun peli puolustussuuntaan toimii, Classicin taiteilijat lyövät voittoon tarvittavat maalit lähinnä vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista. Hänellä on myös perinteinen pelifilosofia, jossa puolustus tulee ennen hyökkäystä.

SSV:n herran ja hidalgon, Mika Ahosen salibandyajattelu leimaa puolestaan yksi sana: kontrolli. Ahonen on aina halunnut, että hänen joukkueensa kontrolloi peliä viisikkotekemisellään. SSV tunnetaankin arvo-otteluista viisikkotasapainosta, pallokontrollista ja puolustuspelistä, joka on kuin elävä muuri maalivahti Henri Toivoniemen edessä. Helpolla vastustajat eivät ole palloa saaneet SSV:n peittojen ohi.

Aikaisempaa aktiivisemman SSV:n tasapaino alkanut löytyä

Täksi kaudeksi Ahonen aktivoi SSV:n karvauspeliä. Enää ei pääsääntöisesti kytätä kääntöpaikkoja keskialueella W-muodostelmassa (porrastettu 2-1-2). Nyt helsinkiläiset karvaavat kuten miesten maajoukkue alueellista miesvartiointia 2-2-1:llä pulssittamalla/pumppaamalla: karvaustaso vaihtelee tilanteen mukaan (vrt. Koovee toissa kaudella).

Vielä syksyllä 2-2-1-pumppu aiheutti epätasapainon SSV:n hyökkäysalueen puolustuspeliin. Ajoitukset eivät olleet pulssituksessa mukana vaan vastustajat tulivat 2-2-1:n suurista väleistä helpohkosti läpi. Pallokontrollista hyökkäyspelissä ei ollut ratkaisevaa hyötyä, kun karvaus vuosi liikaa. Erityisesti tämä ongelma oli havaittavissa ennen joulua Oilersia vastaan tv-ottelussa ja syksyn Classic-ottelussa Tampereella. Niissä SSV oli melkoinen vastaantulija.

Tämän vuoden puolella Ahonen on saanut kuitenkin viisikkonsa parempaan tasapainoon. SSV palaset ovat alkaneet loksahdella kohdalleen. Cupin finaalissa entisten mestareiden viisikkopelissä onkin odotettavissa seuraavia seikkoja:

– tiivis viisikko pulssittavassa 2-2-1-karvauksessa

– elävä muuri Toivoniemen ristikon edessä

– nopeat käännöt riistoista ja suoraviivaiset vastahyökkäykset

– pitkissä hyökkäyksissä pallokontrolli lyhytsyöttöpelillä

– koko hyökkäysalue käytössä ja Classicin viisikkopuolustuksen sisään pelaaminen syvällä.

Classic kytännee SSV:n virheitä

Mitä tämä tarkoittaa Classicin taktiikan kannalta? Tamperelaiset hyökkäävät edelleen painotetusti pitkillä syötöillä. Todennäköisesti Classic pyrkii myös pitkässä hyökkäyksessä keskelle vasta syvällä. Se on turvallisempaa kuin keskialueen haastot. Rantalan tasapaino säilyy helpommin. Kannattaa seurata varsinkin ykkösketjun parivaljakon Vänttinen-Leikkanen kolmannen asteen yhteyttä. Vänttinen rakentaa oikealta syvältä. Oikealta ampuva Leikkanen tekee vastaliikkeen suhteessa Vänttiseen keskelle tyhjään tilaan, jonne Vänttinen syöttää.

Paras paikka SSV:n puolustuksen murtamiseen on luonnollisesti riisto, josta päästään hyökkäämään heikosti järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Hyviä riistoja Classic pyrkii samaan kaksinkamppailukovuudella sekä aktiivisella keskialueen ja oman pään puolustamisella.

Myös Rantalan armada puolustaa alueellista miesvartiointia. Tilaa SSV:n pelaajille hyökätä ei haluta antaa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka aktiivisesti Classic karvaa keskialueella. Joukkue osaa sekä 2-2-1:n, jossa vasen puolustaja nostaa keskialueelle mieheen (kuten SSV), että noppavitonen 2-1-2:n. 2-2-1 mahdollistaa keskialueen katkot paremmin kuin 2-1-2. Noppavitonen on kuitenkin vaihtoehdoista turvallisempi, varsinkin SSV:n syvältä keskelle pyrkivää pitkää hyökkäämistä vastaan. Veikkaan Rantalan valitsevan sen. Hän haluaa ensisijaisesti taitelijat kuriin, kun pallo on SSV:llä.

Sen sijaan kun Classic saa pallon, ensimmäinen vaihtoehto on eteenpäin kuljettamalla tai pitkällä syötöllä. Ne SSV pyrkinee estämään iskemällä paineen Classicin pallolliseen välittömästi pallon menetyksen jälkeen. Näissä tilanteissa saattaa piillä jopa ottelun ratkaisu: pääsevätkö tamperelaiset ylivoimahyökkäykseen vai helsinkiläiset jopa nopeaan riistoon takaisin ja vastahyökkäyksen vastahyökkäykseen?