Tässä tekstissä on nyt tarkoitus vetää jokaisen miesten liigajoukkueen osalta yhteen mennyt syksy ja tarkastella lähtökohdat kevään karkeloita kohti. Paljon riitti tapahtumia ja puheenaiheita menneillä kierroksilla, mutta aion keskittyä enemmän taktiseen puoleen joukkueiden tekemisissä. Edetään siinä runkosarjan järjestyksessä, johon joukkueet ovat asettuneet tämän kirjoituksen viimeistelypäivänä, 26.12.2013.

—

Classic – Pallollista dominointia

Kiitokset joukkueen valmentajille Jarkko Rantalaiselle ja Keke Matilaiselle, minulla on ollut kunnia päästä syksyn aikana seuraamaan joukkueen otteita erittäinkin läheltä muutamaan otteeseen. Joukkueen tarina elokuun alusta tähän hetkeen on ollut mielestäni erittäinkin onnistunut. Otetaan huomioon se, että joukkue joutui todella lyhyessä ajassa laittamaan pakettinsa kasaan ennen syksyn Champions Cupia ja uusien pelureiden sisäänajoon ja ketjukoostumusten löytämiseen ei ollut tarpeeksi aikaa. Classic selvisi CC:sta kohtuullisesti, mutta parannettavaakin jäi paljon. Välieräpelin esitykseen SPV:tä vastaan tuskin kovin moni oli kovinkaan tyytyväinen.

Classicin ykkösketju Kotilainen-Kotilainen-Vänttinen lähti CC:n jälkeen vaihtoon. Sen jälkeen ketjukoostumukset ovat pyörineet kiitettävästi ja uusia muotoja on haettu pitkin syksyä. Ainoastaan Jussi Pihan johtama kentällinen on pysynyt lähes koskemattomana, siinä vasemmassa laidassa on käynyt kokeilemassa useampikin peluri Juholan loukkaannuttua. Näistä seikoista huolimatta Rantala-Matilainen kaksikko on saanut piiskattua joukkueensa runkosarjassa lähes käsittämättömään lentoon.

Classicin ykköskentällinen käyttää karvauksessaan hieman erilaista karvaustapaa kuin kaksi seuraavaa. Se lähtee karvaamaan maajoukkueen aikaisemmin lanseeraamalla W-karvauksella, kun taas kakkos- ja kolmoskentät karvaavat enemmän Rantalan juuri puolen kentän ylittävällä ”pumppukarvauksella”, jossa laitahyökkääjät antavat vuorollaan paineen pallollisen puolen puolustajalle.

Classicin pelissä kuitenkin karvaustapaakin tärkeämmäksi seikaksi on noussut pallollisen pelin kehittäminen. Tällä hetkellä sitä harjoitellaan jopa hyökkäyksen tehokkuuden kustannuksella ja hyökkäykset pyritäänkin päättämään vasta pidemmän pallollisen vaiheen jälkeen. Itse pidän valmennuksellisesti tästä ajattelumallista, kun tähän saadaan yhdistettyä tehokas vastahyökkäyspeli. Pitää ottaa huomioon se, että on paljon helpompaa opetella matala karvaustapa ja iskeä siitä vastahyökkäyksillä maali, kuin se, että opetetaan viisikkoa hallitsemaan palloa tiivistä viisikkopuolustusta vastaan omalla hyökkäysalueella. Siinä täytyy tarkasti ottaa huomioon puolustaminen myös hyökätessä, koska esim. Classin päävastustajista mm. Happee ja SPV osaavat kääntää peliä erittäin hyvin maalia kohti.

Seuraavassa piirrettynä mitä Classic avauspelissään hakee.

Joukkue pyrkii puolustajien osalta vahvaan pallolliseen hallintaan ja hyökkääjät tekevät tuet laitoihin ja keskustaan. Hyökkääjä, joka tekee tuen keskustaan jatkaa lähes välittömästi liikkeensä takaisin ylös suoraan keskellä käynnin jälkeen ja seuraava hyökkääjä tulee tekemään uutta syöttösuuntaa. Näin viisikko hivuttautuu pikkuhiljaa hyökkäysalueelle, jossa se pyrkii jatkamaan vahvaa pallollista hallintaa pitämällä syöttösuunnat lyhyenä. Tämä vaatii paljon pallottomilta pelaajilta, jotta he jaksavat ja malttavat tehdä kovasti töitä syöttösuuntien ja puolustuksen tasapainon eteen.

Tämän vahvan pallollisen hallinnan vahvuudet ovat ehdottomasti ne, että tällöin vastustaja pysyy mahdollisimman vähän pallolla ja itse pääset määräämään peliä. Ja, kun syöttäjällä on rintamasuunta peliin päin, niin sokkosyöttöjen ja huonojen syöttöjen määrä pelissä on vähäinen. Jos vielä viisikkopeli on aktiivista ja liikkuvaa, niin vaikeaa on tämän pelitavan hyvin hallitsevaa joukkuetta vastaan pelata. Heikkoudet löytyvät sitten siitä, että jos pelaajien etäisyydet ovat pitkät ja pelaajat eivät jaksa tehdä töitä pallottomana, niin yleensä tämä näkyy välittömästä vaara tilanteina omassa päässä pallonmenetysten jälkeen. Syöttöjen laatu täytyy olla myös hyvää, koska palloa ei ole varaa menettää hyökkäyksen rakenteluvaiheessa.

Ennustan joukkueelle vahvaa asetelmaa runkosarjan loppuun. Toivon totisesti, että pitävät kärkisijan loppuun saakka, vaikkakin kova kamppailu siitä tulee.

—

SPV – Vain vastahyökkäyspeli aseena

Runkosarjassa joukkue on siellä missä tällä hetkellä pitääkin. Kärjen tuntumassa. Kausi on kuitenkin varmasti ollut joukkueelle pettymys. Se lähti hakemaan triplaa. Keskinkertaisella esityksellä se pääsi CC:n finaaliin, jossa sitten tuli tukkaan Falunille. Suomen Cupissa ei ylletty edes välierävaiheeseen uneliaalla esityksellä Classicia vastaan. Jäljellä on enää Suomen mestaruus. Se joukkueen on ”pakko” saavuttaa, muuten kaudesta tulee todellinen floppi.

Joukkue käytti runkosarjan alun pelitapojen opetteluun. Aluksi mentiin peruskarvauksella (1-2-2 mökki) ja haettiin sillä onnistumisia viisikkotasolla maalinteon muodossa. Sitten CC:tä edeltävä runkosarjan peli Happeeta vastaan harjoiteltiin päädystä karvausta ja se maksoi siinä pelissä voiton Happeen viedessä pisteet. Tämä oli täysin ymmärrettävää ja varmasti moni valmentaja olisi toiminut samoin. Joukkue tiesi missä mennään, eikä siitä otettu sen suurempaa stressiä. Voittoja olisi varmasti tulossa riittävästi.

En silti käsitä. Joukkue on virittänyt vastahyökkäyspelinsä sellaiseen iskuun, että noin tehokasta hyökkäystyöskentelyä en ole nähnyt kuin 2006 Oilersin voittaessa suvereenisti mestaruuden. Mitään muuta asetta joukkueella ei sitten ”taktisesti” tunnu olevan. Päädystä karvaamista joukkue on peleissään opetellut CC:n jälkeen ja selkeästi se pyrkii hakemaan siitä peliinsä seuraavaa kehitysaskelta, joka on sama suuntaus johon Suomen maajoukkuekin pyrkii. Pallollisesta pelistä joukkueella ei kuitenkaan ole tietoakaan. Kun puolustajat pelaavat pallon hyökkääjille hyökkäyspään laitoihin tai päätyyn, niin ainoa suunta on täysillä silmät kiinni maalia kohti. Puolustajan on siinä vaiheessa enää turha odotella syöttöä takaisin vaan peliasennon voi ottaa suoraan vastustajan hyökkäystä vastaanottavaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä Petri Hakosen 0+4 tehot tällä hetkellä. Kovakuntoisilla pelaajilla varustettu ryhmä on tehnyt tällä murhaavaa jälkeä, mutta en valitettavasti jaksa uskoa, että se riittää enää tällä kaudella mestaruuteen saakka. Tuolla pallonmenetysten määrällä on erittäin vaikeaa voittaa vastustajia kovissa pudotuspeleissä.

Käyn vielä läpi joukkueen karvauspelaamista päädystä. Siinä on vielä reilusti puutteita, mutta hyvällä liikkeellä varustettu ryhmä pystyy niitä toistaiseksi paikkaamaan. Jos SPV saa tämän karvaustavan kunnolla toimimaan, niin se tulee olemaan äärimmäisen vaikea voitettava keväällä. Puutteellisesta pallollisesta pelaamisesta huolimatta.

Hyökkääjät lähtevät ns. työntämään vastustajan puolustajia päätyä kohti. Jos tässä tilanteessa vastustajan puolustajat eivät riittävän nopeasti liikuta palloa omille hyökkääjilleen, niin SPV:n hyökkääjät tulevat täydellä höyryllä päälle. Tässä joukkue on kuitenkin kohdannut muutamia ongelmia. Kun kaksi ylintä hyökkääjää on antanut paineen vastustajan pallollista ja toista alinta pelaajaa kohti, niin kaksi seuraavaa karvaajaa ei ole vielä aina osannut reagoida tähän siten, että olisivat tarpeeksi lähellä kahta ylintä karvaajaa ja samalla vastustajan pelaajia. Esim. Happee sai avauttua tämän karvauksen muutamalla nopealla ja lyhyellä syötöllä SPV:n viisikkopelin etäisyyksien kasvaessa liian suuriksi. Toisen puolustajan on pakko uskaltaa nousta karvauksessa riittävän ylös, jotta etäisyydet eivät pääse repeämään. Kärkikarvaajan tulee myös viedä mahdollisimman nopeasti tila ja aika pois pallolliselta puolustajalta, muutoin puolustajalle tulee liikaa aikaa katsella mihin avaavan syötön antaa.

—

Happee – Pelillisesti paras

Tällä hetkellä pelillisesti paras joukkue Salibandyliigassa. Ei kahta puhetta. Hyökkäyspelaaminen on kärkijoukkueista selkästi yllätyksellisintä ja vaihtoehtoja ja variaatioita sen toteuttamiseen on löytynyt jopa viime kautta enemmän. Uskalletaan pelata pallollisena syvällä vastustajan hyökkäyspäässä ja taitavat ja fyysisesti valmiimmat hyökkääjät pystyvät pitämään pallon pienissä tiloissa ja lähes joka vaihdossa tuotetaan maalipaikka vastustajan maalille. Pallollisen pelaamisen ja pallottoman pelaamisen yhteispeli sujuu aikaisempaa vaivattomammin. Tehokas vastahyökkäyspeli ei ole kärsinyt pallonhallintapelin kustannuksella.

Kärkijoukkueista se on hävinnyt ensimmäisellä kierroksella vain Classicille. Tässäkin pelissä Happee oli niskan päällä, mutta hävisi pelin huonoon viimeistelyyn ja hieman huolimattomaan puolustuspelaamiseen. Joukkue kärsi myös terveellisen asennevammatappion Loviisalle, joten jalat pysyvät varmasti nyt paremmin maanpinnalla.

Joukkueella on myös liigan paras maalivahtikaksikko. Ex–juniorimestarimaalivahti Tuomas Turunen on ollut pelatessaan ajoittain jopa Eero Kososta varmempi, joten sillekin osastolle on saatu tervettä kilpailutilannetta ja leveyttä kevättä ajatellen.

Harmittava asia joukkueen tekemisessä on ollut useat loukkaantumiset syksyn aikana. Täytyy todella toivoa, että ryhmä saadaan parsittua kasaan viimeistään pudotuspeleihin, jotta yleisö saa nauttia keskisuomalaisesta huippusalibandysta. Suurin mestarisuosikki terveenä olleessaan.

Tässä vielä Happeen karvausmuodostelma kuvan muodossa.

—

Oilers – Fyysisesti kärkeä perässä

Joukkue on toistaiseksi voittanut kärkijoukkueista vain SSV:n ja senkin vasta toisessa runkosarjan kohtaamisessa. SPV:ltä nipistettiin vieraissa piste ja muitakin vastaan on pelattu suht tasaisesti. Hyvä esitys nähtiin myös Oilersin vieraillessa Jyväskylässä joulun alla.

Joukkue pelaa pallollisesti vahvaa peliä ja pyrkii samantyyppiseen pallonhallinta peliin kuin mitä piirsin tuohon aikaisemmin Classicin kohdalle. Joukkue on täynnä taitavia nuoria pelaajia ja viime kaudesta muistamme kuinka se oli yllättää SSV:n pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa. Mutta, mielestäni joukkue ei ole kärkijoukkueista fyysisesti vielä muiden mukana. Se näkyy pieninä asioina kentällä. Palloon reagointi sen menetyksen jälkeen, hyökkäyspäästä omiin lähtö vastustajan hyökätessä, kaksinkamppailuvoima… Näistä ja muista pelin pienistä osa-alueista syntyy pelin aikana myös se mielikuva, että joukkue ei ole vielä aivan sillä tasolla kuin se voisi parhaimmillaan olla. Ja jos takaraivossa on pienikin tieto siitä, että fyysisesti ei olla valmiita, niin se heijastuu pieninä virheinä kentällä.

Joukkue käyttää peruskarvauksenaan 1-2-2-muodostelmaa, jossa painoton siipi (kts. kuva) pelaa vahvasti keskustaa ja sentterin paikkaa. Yksinäinen kärkipelaaja pyrkii omalla voimakkaalla liikkeellään ohjaamaan vastustajan pallollisen pelin toiselle puolelle kenttää ja joukkue pyrkii pallonriistoihin oman kenttäpuoliskonsa laidoissa ja kulmissa. Tämä on tyypillinen 1-2-2-karvaus ja myös SPV käyttää aika lailla tätä samaan. Poikkeuksena SPV:n karvaukseen, Oilersin hyökkääjät pelaavat aavistuksen voimakkaammin keskustaa pois painottoman hyökkääjän (kuvassa X2 tai X3) voimin.

Joukkueen olisi syytä rykäistä voimakas kuntokuuri tammi-helmikuun vaihteeseen maajoukkuetauolle, jos mielivät pärjätä kevään karkeloissa. Taidollisesti aineksia on kyllä mennä pitkällekin.

—

SSV – Yllätyksellisyys puuttuu

Joukkue on juuttumassa runkosarjassa taistelemaan sijoista 5-8. Toki ylemmäksikin pääsee, mutta paljon pitäisi tapahtua toisella kierroksella.

Joukkue uudistui paljon ja ennen kaikkea sai kaipaamaansa leveyttä pelaajamateriaaliin. Nyt sillä on kolme tasaista kenttää ja kaiken pitäisi olla hyvin. Pientä tuskaa on kuitenkin ollut havaittavissa tekemisessä ja tietysti pelaajat, jotka ovat tottuneet voittamaan, haluavat voittaa. Syy on kuitenkin ilmeisen selvä miksi peli ei rullaa.

Joukkue pelasi yllättävän vähän harjoitusotteluita ja uskon tähän olleen syynä sen, että tähän pyyntö on tullut pelaajistosta. Vanhat herrat tietävät, että vasta keväällä tarvitsee voittaa ja kaikki tekeminen tähtää sinne. Välitavoitteena tapellaan Suomen Cupin voitosta ja se on hyvä mittari siihen missä vuodenvaihteen aikoihin mennään. Joukkue uusi pelitapansa ja lähti luomaan nahkaansa todella rohkeasti uuden pelitavan myötä (kts. kuva). Joukkueen valmennuksessa, pelaajistossa ja taustoissa on niin paljon kokemusta, että vaikka muutamia tappioita on tässä vaiheessa tullutkin, niin ne riskit on tietoisesti otettu ja pelitapaa uusitaan pisteidenkin kustannuksella. Paniikkinappuloita ei tarvitse painella. SSV:lle riittää se, että se on runkosarjassa 8 parhaan joukossa. Vaikka joukkue jäisi sijalle 8, niin tuskin sitä ollaan ensimmäisenä valitsemassa runkosarjan voittajan toimesta.

SSV on käyttänyt maajoukkueenkin ajamaan 2-2-1-karvausta, joka lähtee hyökkäyspään kenttätasosta n. 70 % korkeudelta. Siinä pallollisen puolen puolustajalle lähdetään välittömästi antamaan painetta hyökkääjän toimesta ja toinen laitahyökkääjä pyrkii antamaan painetta toiselle puolustajalle. Seuraava kaksikko pyrkii pelaamaan kärkikaksikon lähellä niin, että tasapaino säilyy ja toinen puolustaja pelaa pohjan. Erona tässä on SPV:n harjoittamaan karvaukseen se, että vastustajaa ei välttämättä heti lähdetä ajamaan aivan päädystä kiinni, vaan hyökkääjät ”kyttäävät” sopivaa hetkeä jolloin iskun voi aloittaa. Tämän karvauksen heikkoudeksi on noussut alkukaudella sama vanha tuttu viisikoiden etäisyydet. Toinen kaksikko on usein ollut vasta tulossa mukaan karvaukseen, kun kärki on mennyt jo menojaan. Tällöin vastusjajien on ollut helppo purkaa karvaus lyhyellä syötöllä viisikon keskustaan ja tästä syystä SSV:lle on tehty liikaa maaleja omiin.

Yksi seikka on osunut silmään SSV:n hyökkäyspelaamisessa. Se ei ole taidollisesti samalla tasolla kuin esim. Happee, Classic ja Oilers. Hyökkäyspelaamisesta puuttuu yllätyksellisyys ja niillä kiskoilla millä voitettiin useita mestaruuksia vielä muutama vuosi sitten ei enää yksinkertaisesti pärjää kärkijoukkueita vastaan. Oveluutta ja arvaamattomuutta pitää löytyä ja ennen kaikkea taitoa 1 vs. 1 -tilanteissa, kun haastetaan vastustajien nopeita puolustajia. Jos hyökkäyspelaamiseen ei saada enempää tehoja irti, niin sitten viisikko puolustuksen on onnistuttava entistä toimivammin jatkossa.

—

Indians – Kuherruskuukausi on ohi

Mahtavaa nähdä millä ennakkoluulottomuudella ja rohkeudella joukkue on astunut sarjaan sisään. Kärkijoukkuiesta se on pystynyt horjuttamaan jo SSV:n, Happeen ja osittain SPV:nkin puolustusta. Myrskyvaroitus on annettu, vaikkakin kuherruskuukausi on nyt ohi.

Toisella kierroksella varmasti katsotaan tarkemmin vastustajien toimesta Indias-pelien videoita. Joukkueelle tulee luonnollisesti pelien sisällä paljon huolimattomuusvirheitä ja leikkiä vasta liigan osalta opetellaan. Se on kuitenkin osoittanut, että uskaltaa pelata vahvaa ja rohkeaa hyökkäyspeliä, jota tukevat taitavat pallolliset pelaajat.

Kehitysalueita joukkueella on tietysti paljon, mutta suurimpana näkisin pallollisen pelaamisen huolellisuuden, johon lisäisin viisikon etäisyydet hyökkäyspäässä. Joukkueella olisi resursseja pelata hieman pidempääkin pallollista hyökkäystä. Fyysisyys ja taito siihen riittävät, mutta se vaatii myös parempaa ymmärrystä viisikkopelaamisesta ja sen tasapainosta. Tilan hallinta hyökkäyspäässä pitää ymmärtää paremmin. Pallosta ei aina tarvitse luopua niin nopeasti.

Joukkue pelaa karvauspeliään nöyrästi perus noppakarvauksella (2-1-2), sillä poikkeuksella, että keskushyökkääjä ei pelaa täysin orjallisesti keskustaa, vaan alakolmio pelaa tilanteen mukaan sitä välillä mies-miestävastaan pelinä. Sentterikin siis saattaa löytää itsensä puolustajan paikalta ja päinvastoin. Tämä on piristävä poikkeus mielestäni oman pään pelaamisen ajattelumalliin ja myös TPS käyttää saman tyyppistä karvaustapaa. Tämän purkaminen vaatii vastustajalta aktiivista hyökkäyspelaamista ja 2 vs. 1 -tilanteiden luomista päätyihin ja hyökkäyspään laitoihin. Tässä karvauksessa hyökkääjät saattavat myös välillä lähteä ”pumppaamaan” ja ”työntämään” vastustajan puolustusta, jolloin muu viisikko nostaa ylemmäksi.

Joukkue on jo ominut kauden mustan hevosen viitan ja aika näyttää yltääkö joukkue heti ensimmäisellä kaudellaan liigan pudotuspeleihin. TPS, NST, Erä ja Josba haastavat joukkueen vielä tosissaan kevät kierroksella.

—

Josba – Järkevää pallollista pelaamista

Joukkue on pelannut tasaisesti ja onnistunut säilyttämään tasonsa yllättävänkin hyvin. Pahoja notkahduksia ei ole tullut eikä näin tappioputkia. Jos tappiot kasaantuvat, niin silloin yleensä homma alkaa luisua väärille raiteille eikä tekemisestä tahdo tulla mitään. Joukkue on aina tappioiden jälkeen pystynyt palaamaan voittojen tielle, mikä on tietysti mahtava asia keväällä, kun tapellaan niistä viimeisistä playoff–paikoista. Tämä taso täytyy tietysti säilyttää. Syksyn sekaan mahtui myös muutama mieluisa yllätys mm. SPV-voiton muodossa.

Menestykseen suurin syy on mielestäni se, että joukkueen pallollisessa pelissä on jotain järkeä. Selkeästi joukkue käyttää sen kehittämiseen aikaa mikä näkyy siinä, että sitä ei liikaa ruiskita mihin sattuu. Viisikon tasapaino hyökkäyksessä on hyvä ja pallonmenetystilanteissa ollaan valmiita puolustamaan. Karvauksessa ei myöskään lähdetä hakemaan kuuta taivaalta, vaan luotetaan perus tekemiseen W-karvauksen muodossa. Oma pää pelataan pääsääntöisesti formaatissa 2-1-2.

Hyökkäykseen kaipaisin kuitenkin hyvän tasapainon lisäksi lisää oveluutta ja arvaamattomuutta. Liian usein tyydytään perusraiteilla surffailuun, joka tietysti on myös tae sille, että tasapaino säilyy. Kehitys on kuitenkin aina tervetullutta ja olisi mielenkiintoista nähdä mitä pelurit voisivat saada aikaan, jos paneutuisivat vielä syvällisemmin hyökkäyspään pelaamiseen. Taitoa tähän löytyy.

—

TPS – Ailahteleva

Hyvän ja huonon päivän ero on aivan liian suuri. Välillä tuntuu, että pelaajia ei oikein kiinnosta. Ei anneta kentälle kaikkea mitä puserosta voisi löytyä. Mennään vaan pelailemaan. Välillä taas tuntuu, että liikettä löytyy ja yhteistä säveltäkin viisikoiden kesken. Toki odotukset joukkueen osalta olivat vähän tämän kaltaiset, mutta nyt näetyn perusteella varaa olisi jopa parempaan. Kunhan vain heittäydyttäisiin pelille ja taisteltaisiin. Pyytettömästi sen vieruskaverin eteen.

Kuten Indiansin kohdalla mainitsin, niin TPS pelaa vähän samantyyppisesti omaa päätä kuin Indians. Joskin vielä orjallisemmin miestä. Pelitapa on valmentajien mukaan 2-3. Siinä oma pää pelataan täysin miehellä puolustajien ja sentterien osalta, ja kaksi laitahyökkääjää pelaavat käytännössä vastustajan puolustajat pois. Tämä on erittäin toimiva silloin, kun vastustaja ei osaa pelata pallollista hyökkäyspeliä pitkien hyökkäyskien muodossa. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. TPS-SPV-peli (tulos 3-3), jossa SPV ei pystynyt yhtään pelaamaan pitkiä pallollisia hyökkäyksiä.

Joukkue on nuori ja se tarvitsisi hieman parempaa paneutumista siihen mitä on, kun ollaan urheilijoita. Kaikki lähtee kuitenkin lopulta pelaajista. Joukkueella on edelleen mahdollisuus tehdä tämän kauden eteen kaikkensa ja niin kuin sanoin, eväitäkin siihen olisi. Sen vain pitäisi ensin muodostua joukkueeksi, yksilöiden kautta.

—

Tapanilan Erä – Fysiikka kunnossa

Uskon edelleen vahvasti, että joukkue tulee nousemaan kevään myötä pudotuspelijoukkueeksi, vaikka tekeminen on aika paljon heilahdellutkin. Erä aloitti kautensa vahvasti, kun se onnistui voittamaan kauden kolme ensimmäistä peliään. Se oli valmistautunut hyvin ja käytti muiden joukkueiden alkujäykistelyt hyväkseen. Syksyn edetessä se hävisi viisi ottelua peräkkäin ja sen jälkeen tekeminen on ollut tasaisen ailahtelevaista.

Nuori ryhmä on hyvässä kunnossa fyysisesti, siitä ei ole epäselvyyttä, kun joukkueen tekemisiä pääsee nykyään seuraamaan mm. videoiden välityksellä. Suurin kehityksen kohde myös Erällä on pallollisessa hyökkäyspelaamisessa. Valmentaja Petteri Bergman on tunnetusti organisoinut puolustuksensa erinomaisesti puolen kentän tietämille, mutta nyt pitäisi löytää myös keinoa pallollisen pelin kehittämiseen. Toki nuoren joukkueen taru on vasta alussa muuttuneen valmennuksen myötä, mutta silti tälle kaudelle jotain tulisi keksiä, että päästäisiin edes harjoittelemaan sinne playoff–maailmaan.

Happeeta vastaan Jyväskylässä Erä esitti todella hyvää taistelevaa salibandyä, vaikka tappio tulikin, mutta jälleen seuraavassa ottelussa nuoren joukkueen ailahtelevaisuus tuli hyvin esille Indiansin ryöpytettyä joukkuetta Espoossa.

Erän ongelmat vaikuttavat vähän saman tyyppisiltä kuin naapuriseura SSV:n. Hyökkäykset ovat liian läpinäkyviä ja ne on helpppo puolustaa pois. Joukkueen maalimäärä hieman mairittelee, koska joukkue on pystynyt takomaan muutamassa pelissä kovat lukemat. Taitoa löytyy, oveluutta ja pallollisen pelin kehittämistä myös tälle ryhmälle lisää, niin varmasti se tekeminen paranee kohti kevättä.

—

NST – Ongelmallinen karvaus

Lappeenrantalaiset ovat pelanneet odotusten mukaisesti. Ei mitään päätä huimaavaa vaan perussuorittamista. Kun kauden alussa katsoin Happee-peliä nauhalta ja nyt myöhemmin uudestaan, niin en voi kuin ihmetellä sitä kuinka joukkue karvaa. Avaan sitä kuvassa. Joukkue on käyttänyt kyseistä karvausta myös muissa liigaotteluissaan.

NST karvaa ajoittain noin puolesta kentästä aika alhaalta (2-1-2) ja välillä hieman yli puolesta kentästä siten, että muodostelma on 1-2-2-tyyppinen, mutta puolustajat seuraavat miestä aika lailla ylhäällekin saakka ja vaihtavat myös paikkaa vastustajan hyökkääjien liikkeiden mukaan (kts. kuva).

Tämän karvauksen ongelmana on se, että omaan kenttäpäätyyn ei saada aikaiseksi viisikkotasolla tasapainoista tilannetta ja täten pelin kääntäminen vastahyökkäyksiin on usein todella vaikeaa, kun kunnollisiin pallonriistoihin ei päästä puolustajien osalta. Myöskään hyökkääjät eivät ohjaa peliä kunnolla, vaan tyytyvät siihen mitä vastustaja tekee ja käytännössä vastustaja saa päättää mitä kautta NST:n puolustusalueelle menee. Itse näkisin, että tällä hetkellä NST:lle toimii paremmin tuo matalammalta karvaaminen, koska silloin oman pään viisikkopelaaminen on huomattavasti tiiviimpää ja joukkueen vahvuus, vastahyökkäykset, toimivat paremmin.

Karvaus/puolustus-pelaamiseen löytyy riittävästi videomateriaalia kuinka sitä kannattaa tehdä ja kuinka sitä ei kannata. Tämä piirtämäni tapa on se mitä ei kannata, jos haluaa säilyttää puolustuspelaamisessa tasapainon. Hyökkäyspeliin ja pallolliseen peliin samoja ohjeita kuin muillekin joukkueille. Sitä vaan kehittämään, koska se tie on pitkä ja kivinen.

—

Koovee – Pirteitä otteita

Pajatson tyhjeneminen ja uuden rakentaminen on lähtenyt Kooveen osalta hyvin käyntiin. Joukkue on esittänyt tasaisen pirteitä otteita läpi kauden ja pystynyt haastamaan ennalta selkeästi vahveampia joukkueita. Valitettavasti nuori ryhmä joutuu maksamaan kovasti oppirahoja ja muutamat otettavissa olleet pisteet ovat tästä syystä jääneet saamatta.

Joukkue pelaa taktisesti samanlaista pumppu/työntökarvausta, johon myös Classic parin kentällisen voimin pyrkii. Hienoisena erotuksena näiden välillä se, että Koovee hakee hieman aktiivisemmin mahdollisuutta päästä antamaan pallolliselle puolustajalle kunnon paine. Tämän seurauksena joukkue joutuu vaikeisiin tilanteisiin omassa päässään, jos vastassa on joukkue, joka osaa rakentaa pelin syvälle Kooveen puolustusalueelle. Etäisyydet hyökkääjien ja puolustajien välille ajautuvat liian suuriksi, jolloin taustat jäävät helposti auki. Hyökkääjien tehdessä karvausta onkin tärkeää, että joukkue kääntää puolustuksensa 2-1-2/2-3-asetelmasta ajoittain 2-2-1-muodostelmaksi, jolloin puolustaja nousee laitaan tukemaan hyökkääjien ”pumppua” (kts. kuva).

Joukkueella on ihan kelvollinen hyökkäyskalusto, mutta etäisyydet hyökkäyspään hyökkäyspelissä jäävät usein liian suuriksi. Tosin pelissä on näkynyt ajoittain välähdyksiä siitä kuinka hyvää se parhaimmillaan voisi olla. Kovalla työllä ja vaatimustason pitämisenä kovana, niin pelaajien itsensä, kuin valmentajien taholta, joukkueella on kasassa pysyessään hyvät edellytykset menestyä tulevaisuudessa.

—

Nokian Krp – Perustuu yksilöihin

Henri Johansson, tee uudenvuodenlupaus ja mene sellaiseen joukkueeseen ensi kaudeksi, jossa olisi mahdollisuus tapella Suomen mestaruudesta. Tässä ryhmässä se ei valitettavasti ole mahdollista, jos suuria muutoksia ei pelaajistoon tehdä (kaikella kunnioituksella nykyisiä pelaajia kohtaan). Haluaisin nähdä sinut pelaamassa parhaiden kanssa, koska olet yksi valtakunnan parhaista hyökkääjistä.

Joukkueen hyökkäyspelaaminen perustuu pitkälti siihen kuinka yksilöt, Johansson etunenässä, onnistuvat. Vaikka joukkue onkin syksyn edetessä parantanut hyökkäyspelaamisen tasapainoa ja korjannut hyökkääjien pitkiä etäisyyksiä, niin kärkijoukkueita vastaan puuttuu selkeästi rohkeus pelata.

Puolustuspelaamisessa viisikkopelaamisen taito ei riitä, eikä myöskään reagointipeli johon joukkueella ei selkeästi ole vielä riittävät valmiudet. Tästä syystä omissa on soinut liigajoukkueista eniten. Valitettavasti joukkueen maalivahtiosastokaan ei ole sillä tasolla, että pudotuspelipaikasta voitaisiin tapella.

Kaikessa harmaudessaan Nokia jättää jälleen tämänkin liigakauden jälkeen itsestään valjun ja vaisun kuvan. Pudotuspeleihin ei ole enää mitään asiaa.

—

OLS – Puolustuspelissä ongelmia

Oulun pojilla oli varmasti hieman kovemmat odotukset kaudesta kuin mitä nykyinen runkosarjan sijoitus kertoo. Ryhmästä näkee, että se ei vielä ole valmis pudotuspelijoukkueiden kastiin. Fyysisesti, taktisesti ja teknisesti matkaa on vielä.

Joukkue pelaa silti mielestäni hyvällä taktiikalla SSV-tyyppisesti 2-2-1, mutta SSV:stä poiketen se pelaa sitä lähtökohtaisesti hieman alempaa n. 50-60 %. Videoilta, kun olen joukkueen pelejä katsonut, niin se ei näyttänyt aivan niin hyvältä kuin taas paikan päällä Jyväskylässä, jossa joukkue esitti ajoittain hyvää tekemistä ja se näytti raikkaammalta.

OLS pyrkii iskemään vastaan ja pallollinen hyökkäyspelaaminen onkin tästä syystä samoissa ongelmissa kuin muillakin mainitsemillani joukkueilla. He eivät ole pallollista peliä kovin paljon päässeet pelaamaan, mutta ennen joulua käyty häntäpään kamppailu antoi sen harjoitteluun hyvän mahdollisuuden Loviisan karvatessa erittäin alhaalta ja passiivisesti. Videota katsellessa tulee väistämättä se tunne, että kuinka OLS pystyi menettämään Loviisalle pisteen, niin selkeältä hallinnalta tilanne kotijoukkeen kannalta näytti.

Karvauksen vuoksi joukkueella on ollut vaikeuksia oman päänsä täytössä ja välillä miehet seilaavat siellä miten sattuu. En oikein edes kunnolla ole saanut selville mitä joukkue tarkalleen ottaen puolustuspään puolustuksessa yrittää. Eli mikä on siinä ns. formaatti. Keskustaa pyritään aktiivisesti tukkimaan, mutta välillä näyttää siltä, että paikat eivät ole täysin selvillä. Jos puolustusryhmitelmä olisi paremmin selvillä, niin siitä olisi vieläkin paremmat eväät kääntää nopeasti peliä ylöspäin.

Toiveeni ensi vuodelle on, että joukkue pysyy sarjassa, koska uskon tämän ryhmän tulevaisuuten paljon.

—

Loviisan Tor – Divari kutsuu?

Sarjan alku oli joukkueelle juuri niin vaikea kuin ennalta osattiin odottaakin. Ensimmäisen kuuden ottelun jälkeen näytti siltä, että pitkä syksy on tulossa, mutta syksyn seitsemäs ottelu asennevammaista Happeeta vastaan käänsi hieman henkistä suuntaa parempaan. Joukkue on esittänyt hieman nousujohteista tekemistä, mutta aika kapean materiaalin varassa se taivaltaa menemään.

Jumbokamppailussa OLS:aa vastaan se pelasi aika passiivisen puolustuspeliesityksen juuri joulun alla ja käytti siinä puolen kentän seisovaa 2-1-2 ryhmitystä. Tuttu 90-luvun alun sählypeleistä. Pelitapa siis käytännössä luottaa vain ja ainoastaan vastahyökkäyspelaamiseen. Siinä joukkueella onkin pienet mahdollisuudet kasvattaa pistetiliään sarjassa samassa kastissa olevia joukkueita vastaan, mutta valitettavasti kärkijoukkueilta se ei tule enää tällä kaudella yhtään pistettä ottamaan.

Todennäköistä on, että joukkue tulee putoamaan suoraan sarjasta kevään päätteeksi. Näin kapealla materiaalilla tässä liigassa ei tulekaan sen paremmin pärjätä.