MM-karsinnat Puolassa käyntiin keskiviikkona – Suomella eksoottisia vastustajia

Mika Kohonen palaa miesten maajoukkueeseen. Kuva: IFF

Mika Kohonen palaa miesten maajoukkueeseen. Kuva: IFF
Mika Kohonen palaa miesten maajoukkueeseen. Kuva: IFF

Ensimmäistä kertaa salibandyn MM-historiassa lajin kärkimaat karsivat paikasta MM-kisojen lopputurnaukseen. Moninkertainen arvokisamitalisti Suomi pelaa karsintaottelunsa Puolan Lochowissa 29.1.-2.2. Edellisten MM-kisojen hopeamaa Suomi saa keskiviikkona alkavassa karsinnassa vastaansa Espanjan, Puolan, Ukrainan, Venäjän ja Ranskan.

Vielä MM2010-kisojen jälkeen viisi parasta maata kelpuutettiin suoraan seuraavaan MM-lopputurnaukseen, mutta Kansainvälinen salibandyliitto uudisti tyylin vuonna 2012. Nyt vain MM-kisojen isäntämaa saa suoran lopputurnauspaikan. Kuudentoista joukkueen MM2014-lopputurnaus pelataan Göteborgissa Ruotsissa 5.-14. joulukuuta.

Euroopan neljästä lohkosta kunkin kaksi parasta pääsee suoraan joulukuun MM-lopputurnaukseen, jonka lisäksi paikka aukeaa kahdelle parhaalle kolmanneksi sijoittuneelle lohkojen välisessä vertailussa.

Suomella ei pitäisi olla vaikeuksia voittaa lohkoaan. Espanjan maailmanranking on 24, vanavedessään Ranska sijalla 25. Ukraina on vasta tulossa kansainväliseen salibandyyn mukaan. Puola ja Venäjä eivät ole mitalisijoja hätyytelleet.

– Karsinta on nähtävä laajemmassa kuvassa kansainvälisen salibandyn kehitysvaiheena, joka on tullut mukaan ja johon kaikki maat joutuvat, vaikka kärkimaille karsinta ei olekaan äärimmäinen mittari. Enemmän tässä viedään lajia eteenpäin, päävalmentaja Petri Kettunen näkee tilanteen.

Miten turnaus palvelee Suomea?
– Karsintaturnaus on hyvä etappi kohti MM-kisoja. Joukossa on hyviäkin vastustajia. Tärkeää tässä kohtaa on, että saamme maajoukkueelle viisi päivää yhdessäoloa, pelinomaisia harjoitteita ja teemoitettua otteluja eri tavalla kuin kärkimaita vastaan.

Vastustajista ei Suomen maajoukkuejohdolla ole hirveästi etukäteistietoa.

– Viidestä vastustajasta kolmesta ei ole parempaa tietoa. Puola ja Venäjä ovat hivenen tutumpia. Fokus on oman pallollisen pelin ja hyökkäyspään hyökkäyksen kehittämisessä, Petri Kettunen toteaa.

MM-karsintaturnauksia on kaikkiaan kuusi, joista neljä pelataan Euroopassa. Suomen salibandymiehet kuuluvat Euroopan 1. lohkoon.

Suomen 20 pelaajan joukkueessa on mukana kokemusta, mutta myös hivenen yli parikymppisiä, nousevaa pelaajasukupolvea edustavia taitureita. Ainoat ensikertalaiset ovat TPS:sta SSV:n suojiin tälle kaudelle siirtynyt puolustaja Lauri Stenfors ja viime hetkellä Janne Hulmin tilalle nostettu Classicin Sami Johansson.

Arkistokuva: IFF
Arkistokuva: IFF

Suurin mielenkiinto kohdistuu Mika Kohoseen ja Rickie Hyväriseen, miehiin, jotka tekevät paluun Suomi-paitaan. Ruotsin Superliigajoukkue Storvretassa pelaava kaksikko on ollut avainasemassa Suomen voittaessa MM-kultaa vuosina 2008 ja 2010. Maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi viidesti valitun Mika Kohosen nimen löytyminen Suomen kokoonpanosta yllätti monet. Hän kun oli jo vetäytynyt maajoukkuepeleistä vuoden 2012 MM-kisojen jälkeen. Nyt Kohonen valmistautuu jo yhdeksänsiin MM-kisoihinsa.

– Omassa mielessäni ja sydämessäni en ole koskaan lopettanut maajoukkuepelejä. Olen aina ajatellut, että maajoukkueen johto päättää olenko mukana vai en. Kaksi vuotta sitten kroppa vain oli sellaisessa kunnossa, etten voinut kuvitella jatkavani. Lääkärin ennuste neljä vuotta sitten oli, että pystyn pelaamaan yhden, korkeintaan kaksi vuotta, Kohonen sanoo.

Kohonen on päässyt jo mukavaan vauhtiin Ruotsin Superliigassa viime keväänä tehdyn polvileikkauksen jälkeen.

– Kuntoutus mennyt paremmin kuin mitä kukaan olisi osannut odottaa. Kipuja on vähemmän kuin vuosiin. Matkaa normaaliin tasoon on vielä, mutta tavoite on olla kisojen aikaan niin hyvässä kunnossa, että voin olla joukkueessa, Kohonen sanoo.

Suomalaiselle salibandy-yleisölle vuoden 2010 MM-kisoissa tutuksi tullut tehokas hyökkääjä Rickie Hyvärinen on niin ikään ollut pitkään sivussa maajoukkuepelistä siviilikiireiden vuoksi.

– Nyt minulla on enemmän aikaa. Olen lisäksi päässyt eroon pitkään vaivanneesta nivusvammasta ja pystyn siksi harjoittelemaan täysillä, Hyvärinen kertoo.

Suomen salibandymaajoukkueen tavoite on voittaa maailmanmestaruus.

– Ruotsi on rakentanut uutta juttua vuoden 2010 kisojen jälkeen ja heillä on todella kova joukkue. Lähdemme silti ilman muuta tavoittelemaan maailmanmestaruutta. Olisi hienoa voittaa se Ruotsin kotikisoissa, Hyvärinen sanoo.

Suomen MM2014-karsintaottelut
Euroopan 1. lohko 29.1.-2.2. 2014
Lochow, Puola

Ke 29.1. klo 18 Espanja – Suomi
To 30.1. klo 21 Suomi – Puola
Pe 31.1. klo 18 Ukraina – Suomi
La 1.2. klo 13 Suomi – Venäjä
Su 2.2. klo 14 Suomi – Ranska

13 comments

  1. Ei nää palvele ketään. Turhia kuluja tulee vaan niille maille joiden ei tarvitse normaalisti karsia.

  2. Jos Salibandy halutaan joskus nähdä olympialaisissa, noita Suomenkin kanssa samassa lohkossa olevia maita tarvitaan apuun. Kulut varmasti nousevat hieman, kun Eerikkilän sijasta leiri pidetään ulkomailla, mutta karsinta ei varmasti lisää leiripäiviä mm-kauteen.

  3. Turhaa nurinaa jostain ”kuluista mitkä menee kaivoon”… Miettikää esim. Bosnia & Hertsegovinaa, maata joka vielä iha vähää aikaa sitte oli jalkapallossa rupusakki. Nyt MM-kisoihin lohkovoittajana, kun panostivat lajiin eri tavalla ja pari profiilipelaajaa nousi maailmanluokan pelaajiksi. Sama on nytkin juurikin noilla mailla, ketkä karsinnassa vastassa. Ei voi joku Espanja tai Ranska nousta salibandyssa isommaksi maaksi, ellei se saa juurikin tällaisia kokemuksia. Samalla noitten maitten pelaajilla on mahdollisuus ehkä lähteä kokeilemaan isompiin maihin lajia ja kehittyä, samalla tuoden omalle maalle lisää pontta nostaa salibandya. Enemmän tervetullut juttu tämä karsinta, nostaa koko lajia pois pienuudesta!

  4. Onko totta, että Pfitzner ei pelaa Puolassa? Hänellä on joku vamma?

  5. Floorball1234:
    Kyllä on. Hän loukkaantui eilen harjoituksissa.

    ”Esport Oilersin hyökkääjä Casper Pfitzner liittyy Suomen MM-karsinnoista poisjäävien pelaajien joukkoon. Hänen tilalle on nimetty Kooveen Eemeli Salin.”

  6. Esport Oilersin hyökkääjä Casper Pfitzner liittyy Suomen MM-karsinnoista poisjäävien pelaajien joukkoon. – Salibandyliiton tiedotus kertoo.
    Ehkä olisi ollut asiallisempaa kertoa että on loukkaantunut harjoituksissa?
    Salin liittyy siis maajoukkueeseen.

  7. Hulmi ilmeisesti myös loukkaantuneena. Ollut kaksi viimeistä SPV:n liigapeliä sivussa.

  8. JM: eiköhän toi KCP oo jätetty jo ihan syystäkin pois Espanjan maajoukkuesta. Ainakin Luis Gonzales pelaa Espanjan väreissä, tietojen mukaan pelaa HIFK:ssa 2.divaria.