Piste-ennätys ja vastustaja murskaksi – suomalaispelaaja latoi maaottelussa 15 tehopistettä

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Suomi pisti ennätystilastot uusiksi kaataessaan salibandyn MM-karsinnassa Puolan Lochowissa Ukrainan 38-0 (12-0, 17-0, 9-0). Tulos on maajoukkueen kaikkien aikojen suurin voitto. Edellinen ennätys oli ollut Japanin kaataminen 30-0 kevään 1995 EM-turnauksessa.

Keskushyökkääjä Jani Kukkola nappasi nimiinsä yhden maaottelun piste-ennätyksen ja syöttöennätyksen kun hän laukoi Suomen maaleista neljä ja syötti 11.

Edellinen piste- ja syöttö-ennätys 3+7 oli ollut Esa Jussilan nimissä vuoden 2006 MM-kisojen Italia-ottelusta.

Lauri Kapanen (6+3) ja Perttu Puska (6+3) nousivat jakamaan Lassi Vänttisen ja Sami Kosken kanssa maajoukkueen yhden ottelun maaliennätystä.

Ensiaskeliaan kansainvälisillä kentillä ottava Ukrainan maajoukkue taisteli kykyjensä mukaan, muttei kyennyt miehittämään oman maalinsa edustaa senkään vertaa kuin Suomen tämän viikon aikaisemmat vastustajat Espanja ja Venäjä. Ukraina pääsi yrittämään toisessa erässä kavennusta rangaistuslaukauksesta, mutta tuloksetta, ja tilanteesta seurannut jäähy tuotti Suomelle kaksi alivoimamaalia. Suomen illan ainoa ylivoima tuotti Lauri Kapasen laukoman maalin.

Ennen Suomen kohtaamista Ukraina oli hävinnyt turnauksessa Ranskalle 4-6 ja Venäjälle 2-16.

Salibandya, Lochow, Puola, Miehet, MM-karsinta

Ukraina – Suomi 0-38 (0-12, 0-17, 0-9)

1. erä: 3.14 Oscar Hänninen (Jami Manninen) 0-1, 3.44 Janne Lamminen (Risto Töllikkö) 0-2, 5.01 Jani Kukkola (Lauri Kapanen) 0-3, 5.56 Kapanen (Kukkola) 0-4, 7.44 Manninen (Otto Tikka) 0-5, 8.02 Perttu Puska (Kukkola) 0-6, 8.16 Sami Johansson (Hänninen) 0-7, 9.59 Kapanen (Kukkola) 0-8 av, 11.03 Lamminen (Kukkola) 0-9 av, 11.48 Puska (Kukkola) 0-10, 14.39 Risto Töllikkö (Kapanen) 0-11, 19.44 Johansson (Manninen) 0-12.

2. erä: 21.07 Perttu Puska (Kukkola) 0-13, 21.33 Kapanen (Kukkola) 0-14, 22.06 Lauri Stenfors (Juha Kivilehto) 0-15, 22.35 Kukkola (Puska) 0-16, 22.53 Eemeli Salin 0-17, 23.18 Puska (Lamminen) 0-18, 23.44 Salin (Stenfors) 0-19, 24.33 Kapanen (Kukkola) 0-20, 25.48 Kukkola (Puska) 0-21, 26.24 Stenfors (Tatu Väänänen) 0-22, 26.33 Mika Moilanen (Väänänen) 0-23, 27.14 Kukkola (Puska) 0-24, 28.20 Puska (Kapanen) 0-25, 28.54 Kapanen (Kukkola) 0-26, 30.18 Väänänen (Stenfors) 0-27, 33.27 Puska (Kukkola) 0-28, 39.37 Kapanen (Kukkola) 0-29 yv.

3. erä: 43.38 Väänänen 0-30, 46.44 Manninen (Hänninen) 0-31, 47.34 Manninen 0-32, 51.36 Manninen (Johansson) 0-33, 53.06 Johansson (Hänninen) 0-34, 54.15 Väänänen (Kivilehto) 0-35, 54.31 Patrick Wardi (Hänninen) 0-36, 56.47 Manninen (Tikka) 0-37, 57.48 Johansson 0-38.

Torjunnat:
Oleksii Demianenko Ukraina 10+13+4=27, Yevgeni Pakhomov Ukraina 8+8+12=28,
Jarno Ihme Suomi 4+1+1=6.

Jäähyt: Ukraina 2 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Jiri Dolansky ja Vojtech Sykora, Tshekki.

Suomen parhaana palkittiin Jani Kukkola.

38 comments

  1. Onkos niillä ollu 2 maalivahtia kentällä, vai mistä noin kummalliset torjunnat noille Ukrainan molareille?

  2. Ei järjen häivää koko karsinnassa. Kunhan rahaa palaa.

    Ainoa järki olisi ollut ajaa karsinnassa sisään uuden sukupolven ja uuden, nopean pelitavan joukkue, mutta kun katsoo Suomen nimilistaa, niin kyseessähän on ET-lehden seuramatka.

  3. Turha yrittää vertailla tasavertaisesti maajoukkuepelaajien uran pistetilstoja, kun tällaiset vääristävät.

  4. Pakko olla Koppakuoriaisen kanssa samaa mieltä. Vaikka saisikin Sittisontiaisen maineen… U19 jengille (muutamalla nuorella esim. Talvitie, Puska, Salin, Töllikkö, Savonen jne… vahvistettuna) olisi ollut hyvä turnaus. Seniorit olisivat voineet leireillä kotimaassakin.

  5. No, joooooooooooooo…. ei edes suomen urheilu-uutisissa noteerattu…. mitäpä näistä ja niiden pisteistä 🙁

  6. Todella täysin turha turnaus ja rahan haaskausta. Kai Suomi voittaisi jääkiekossakin esim. Havaijin 38 – 0, ketä kiinnostaisi!?
    Joku liiton hemmoista taisi sanoa että näin viedään salibandyn ilosanomaa uusiin maihin kun pääsevät pelaamaan kovia matseja, varmaan Ukrainassa salibandyn suosio kasvoi hetkessä?
    On pakko kai uskoa ettei salibandystä tule oikeaa kansainvälistä lajia koskaan, parempi vaan pelailla kotoista liigaa ja divaripelejä ja pelata ”maailmanmestaruudesta” neljän maan kesken ilman turhia karsintoja.

  7. Eipä ollut jalkapallokaan aikojen alussa sitä mitä nyt. Silti. Nämä tulokset ei vaan palvele ketään. Onneksi valmennus halusi ottaa sr Kohosen mukaan näyttämään kuntonsa. Mitä helvettiä! Toivottavasti mikään valtamedia ei uutisoi näitä.

  8. Itkua, itkua… eka itketään kun suomi voittaa vaan 10-1 tai 10-2, onpas paskaa nopeaa sählyä.

    Sitten käy näin kun erot ovat mitä ovat.

    Sitten alkaa kommentointi et ei näin ja ei oo enkka ku Jussila kuitenkin teki pisteitä Italiaa vastaan.

    Miten TE lajia veisitte eteenpäin?

    Mun mielipide alla.

    1. otetaan esimerkiksi nyt vaikka Ukraina, ja ajatellaan että ilman tälläistä karsintaa pelaisi vaan esim belgiaa tai vaikka brittejä vastaan ja peli päättyisi 10-4 vastustajalla, mitä ne oppisivat pelistä ja omasta tasostaan? ei mitään. ”hyvä peli” harmi ku kaveri sai ne kaksi yv maalia.

    2. Ukrainan pojat menee koppiin 38-0 pelin jälkeen ja kapteeni sanoo et mites noi suomen pelaajat ja se suomen pelaaja Kukkola? näittekö mitä se teki siel kentällä? laitto multa parit pökät ja aina syötti takatolpille tyhjiin. huhhuh, googlasin sen ja luin et pelaa ruotsissa tätä lajia ammatikseen, saa palkkaa ja pelaa vaan tätä lajia ammatikseen tällä hetkellä. Kaveri vieressä yhtyy puheeseen ja sanoo et ei ite enää haluis korjata autoja 2 euron tuntipalkalla vaan aikoo ottaa selvää enemmän tästä lajista joka on kaiken lisäksi aika halpa harrastaa ja haluu 5 vuoden päästä olla Ukrainan Jani Kukkola.

    Kysymys: kumpi vie Ukrainan salibandyä eteenpäin? itse vastaisin 2.

  9. Suomi hävis joskus neuvostoliitolle 16-1 jääkiekossa, kyllä lätkä oli 30 vuotta sitten samassa jamassa kun säbä nyt. Nuori laji tämä säbä vielä. Odotellaan 10-20 vuotta niin rupee taso nouseen muuallakin.

  10. Oliko Kukkolan kenttä filassa kolmannen erän ku ei näy tehoja? 4+11 kahteen erään on kyllä aika käsittämätön suoritus!

    PS: Dear Pääkallo. Toivoisin että otsikkoon voisi reilusti kirjoittaa ”Kukkola latoi…” sen sijaan että kirjoitetaan Iltalehtimäisesti ”Suomalaispelaaja latoi…”. Enkä tarkoita nyt vain tämän jutun otsikkoa vaan yleisesti. Kyseinen ”laitetaan käyttäjä klikkaamaan linkki auki”-mainen muka-ovelustelu ärsyttää, kyllä me se juttu luetaan joka tapauksessa. Kiitos!

  11. Niin, tais se suomikin ottaa ennenmuinoin kanadalta lätkässä 24-0 pataan ja kaikkee. Palveliko suomea? Pitkässä juoksussa näyttäis palvelleen, joskaan juuri silloin ei varmaan kanadalaisia juurikaan.

  12. Ja punaisten tappio veljessodassa kääntyikin kaikkien eduksi. Näistä peleistä ei ole kenellekään hyötyä. Jos vertailla halutaan, niin tässä yksi moinen. Potkupalloilun ikämiesjoukkueen keskikenttä juoksee kilpaa Boltia vastaan. Tappio ja kokemusta. So? Ketä juoksu hyödynsi pitkällä juoksulla? Ikämiehen lastenlapsia?

    Joku järki ja äkkiä näihin juttuihin. Olympia- status karkasi juuri 4- 12 v kauemmaksi.

  13. Joku kysyikin ansiokkaasti, että miksi kysymys pitää aina kääntää aina teemaan: ”onko tästä suomelle tai muille salibandymaille mitään suoraa pelillistä hyötyä”?

    Vastakysymys voisi olla; mitä v*tun väliä sillä on?

    Lajipioneerina toimiminen on AINA pelilliseltä tai urheilulliselta kannalta järkyttävää paskaa. Ihan kunnioitettavaa kuitenkin on, että kansainvälinen liitto edes yrittää, vaikka varmasti arvasivatkin jo ennakkoon kapeakatseisen lajiväen kommentit.

  14. Voi pojat näitä kommentteja.

    Ettekö te uunot tajua, että ilman tällaista toimintaa rakkaasta sählystänne ei IKINÄ tule maailmalla tunnettua lajia? Eivät ukrainalaiset ota salibandyä omakseen mikäli sitä ei heille viedä ja näytetä miten sitä ihan oikeasti pelataan. Toki yhden yksittäisen pelin vaikutus ei välittömästi näy, mutta silti tämä työ on tehtävä tai jatkossakin ”MM-mitalit” ratkotaan 4 maan välillä.

    Tosin mitä salibandyväen kommentteja on tullut luettua, niin suurin osa ns lajiniiloista näyttää olevan hyvin jyrkästi lajin leviämistä vastaan, ja lajin toivotaan jatkossakin pysyvän pienen piirin juttuna. Aina kun jotain yritetään, alkaa ”hei tää on ihan turhaa p#skaa”-itkuvirsi.

    Ugh.

  15. Paras tapa kehittää Ukrainan salibandya on viedä maahan valmennusosaamista. Erityisesti junnuille. Siitä se taso pikkuhiljaa nousee. Muuten nämä pelit on b-sarja kamaa.

  16. Täytyy nostaa esiin Perttu puskan huikee suoritus koko tunteella, maajoukkue on josbakasvatista uuden kiintotähden!!!

  17. Koppakuoriaisella ei taida olla mitää käsitystä oikein…

    ”Ei järjen häivää koko karsinnassa. Kunhan rahaa palaa.

    Ainoa järki olisi ollut ajaa karsinnassa sisään uuden sukupolven ja uuden, nopean pelitavan joukkue, mutta kun katsoo Suomen nimilistaa, niin kyseessähän on ET-lehden seuramatka.”

    -> varmaan ois ajanu näitä uuden sukupolven pelaajia sisään 20-0 voitolla? Ei nää pelit oo mitään sisäänajoa varten. Ihan muut intressit valmentajilla. Jätkät ammattivalmentajia joten eiköhän parhaiten tiedä mikä nippu karsintoihin otetaan.

    ”Eipä näy tuloksia MM-karsinnasta sen paremmin lehdissä, saati Urheiluruudussa.
    Se kertoo jotakin…”

    -> Mitä sitten vaikka ei näy mediassa? Kuten kaikki on edellä toitottanu niin ei paljon näkyny muissakaan lajeissa kun olivat vielä pieniä ja nuoria (lätkä, futis yms.) Jokainen laji joutuu vaan käymään tämän saman polun.

    Ärsyttää ku porukka valittaa täällä eikä yhtää nää mitä nää karsinnat tekee pienille maille. Itestä ois ainaki äärimmäisen motivoivaa pelata maailman parhaita vastaan ja nähdä miten ne hoitaa hommat.

  18. Kirjoitetaan nyt muutama rivi vaikka viimeksi kun kirjoitin asiasta niin shittiä tuli niskaan.

    Olen nähnyt kohtalaisen läheltä pienen salibandymaan taivallusta, ongelmia, pelaajien haaveita ja unelmia. Olin Unkarin päävalmentajana vuodet 2010-2012. Unkarissa pelaajilla oli oikea halu kehittyä ja vaikka siellä esimerkiksi paikallisen liiton resurssit ovat todella pienet niin se ei haitannut. Maajoukkueen leireillä yhdellä pelaajalla oli oman seuran harjoitusliivit auton takakontissa joita käytettiin maajoukkueen leireillä. Pelaajat joutuivat maksamaan omasta pussista jokaisesta maajoukkuetapahtumasta. Siitä huolimatta vaikka resurssit olivat rajalliset niin pelaajilla oli motivaatio ja halu kehittyä. aika usein kuulin kysymyksen ”kuinka pärjäisin Suomessa? voisinko pelata liigassa?”
    Pääsimme helmikuussa 2012 karsintojen kautta Sveitsin MM kisoihin. heti karsintojen jälkeen alkoi spekulaatiot Kisojen alkulohkoista. Kiakilla pelaajilla oli selkeä toive TOP-4 joukkueesta omaan lohkoon. sen on oltava Suomi tai Ruotsi, Tsekki tai Sveitsi ei missään nimessä tule kysymykseen. Arvonnoissa vastustajaksi tuli ruotsi ja facebookissa kaikilta pelaajilta tuli YES! viesti hyvästä alkulohkosta. Pelaajien haave päästä pelaamaan MM kisoihin ja pelata siellä parasta joukkuetta vastaan oli toteutunut. Peli ruotsia vastaan MM kisoissa sitten olikin todellinen nöyryytys ja tämän ottelun tulos heijastui seuraavana päivänä meidän otteluun päävastustaja Puolaa vastaan. Kuitenkin peli Ruotsia vastaan näytti Unkarilaisille missä mennään lajin huipulla. Jälkeen päin kun olen kysellyt pelaajien fiiliksiä niin ottelun tuloksesta huolimatta pelistä jäänyt positiivinen fiilis.

    Nyt kun Ruotsin MM kisoihin sarjajärjestelmä uudistettiin ja kaikki paitsi kisaisäntä joutuvat karsimaan. Tämä tuo kaikille aloittelevillekin maille mahdollisuuden päästä pelaamaan parhaita vastaan. Pelaajilla mahdollisuus nähdä maailman parhaat pelaajat harjoittelemassa ja päästä kentälle pelaamaan heitä vastaan. MM-kisojen sarjajärjestelmän uudistuksen myötä kisoissa joukkueet jaetaan karsintojen perusteella A ja B-ryhmiin niin itse lajin huipputapahtumassa ei tule enää näitä suureen maalieroon päättyneitä otteluita. Muutoksen myötä MM-kisojen arvostus nousee lajia tuntemattomien silmissä nousee kun ei tarvitse lukea lehdestä murskanumeroista.
    Joku pitää näitä karsintaotteluita turhina. Kumpi on parempi paikka lajin kannalta että aloitelevat maat pelaavat huippuja vastaan karsintaurnauksissa vai vasta MM kisoissa? Vai pitäisikö aloittelevilta mailta kieltää kokonaan pelit parempia vastaan? Onko salibandy jo riittävän levinnyt laji ja MM kisat voidaan pitää jatkossa kahdeksan maan kisoina? ainakin minun mielestä tämä nykyinen systeemi on hyvä ja antaa pienilla maille mahdollisuuden siihen omien idolien kohtaamiseen.

    Petri Tuominen

  19. ”Edellinen ennätys oli ollut Japanin kaataminen 30-0 kevään 1995 EM-turnauksessa.”

    Ennen kaikki oli toisin. Japanikin oli Eurooppaa… (Ei vaan, mutta voisi tuossa ehkä olla maininta ”avoimesta EM-turnauksesta” tms.)

  20. Komppaan Heppua. Laji on nuori. Maailma on kuitenkin muuttunut NL ajoista. Miten löydetään oma paikka muiden isojen lajien joukossa? Voisin kuvitella, että useissa lajeissa kilpaillaan tänä päivänä omasta paikasta ja näkyvyydestä kiivaammin kuin koskaan. Mielenkiintoinen ja kannustava näkökulma Petriltä. Kiitos siitä.

  21. Niilo , mene himaas.. Turhaa sontaa nämä turnaukset , ite liigassa pelanneena myös voin sanoa että täläiset pelit on turhia. Ei palvele ketään..

  22. Vai on Ranska, Puola, Ukraina ja Espanja pieniä maita, oi arvon Jaahas?
    Ainakin niissä asuu ihmisiä paljon enemmän kuin Suomessa.

  23. Mielenkiintoisia tuloksia.
    Somalia muuten sai jääpallossa maalin Saksaa vastaan.

  24. No mutta eikös se ole mukavaa kun pojat saa kivasti mj pisteitä ja nousee pistepörssissä. Hienoa sitten vanhempana muistella omia huipputehoja… Hohhoijaa nämä pelit. Olis tosiaan ollu hyvä tuoda nuoria/uusia pelaajia kehiin ja antaa vähän mj tuntumaa.

  25. Si, Möttö, si. 🙂
    Nämä karsinnat oliSI hoidettu A-Junnuillakin.
    Halvemmalla ja hyödyllisemmin. Tulevaisuuttakin ajatellen.

  26. Onhan se unohdettu fakta, että vielä meikän junnuvuosina ei tosiaan saanut ylpeillä suomen lätkämaajoukkueella, lähinnä sai hävetä:-). Junnut kun ei muista niitä aikoja kun ei ollut mitalin mitalia saavutettu. Toki onhan se paljon vaadittu, että kehitys ei tapahdu parissa kaudessa;-)

  27. Pojat nautii maalintekoharjoituksista ja porukka saa yhtenäisen leirin .Hienoa. Älkää itkekö.Laji menee eteenpäin?

  28. Jaa, ja miten se laji menee eteenpäin 38 maalin voitolla? Pojat nauttii, onko se LAJIN etenemistä?
    Laittoipa ”Yea” tuossa itsekin kysymysmerkin viimeisen lauseensa perään. Niin olisin laittanut minäkin!