SPV liigan kärkeen Kosken johdolla – yleisöryntäys ei toistunut Joensuussa

Josba ja SPV kohtasivat sunnuntai-illan Salibandyliiga-kamppailussa Joensuussa mielenkiintoisissa ennakkoasetelmissa. Josba oli vienyt kaksi edellistä joukkueiden kohtaamista täysin erilaisista sarjatilanteista huolimatta. Tällä kertaa Peliveljet veivät tasaisen ottelun maalein 5-9 (0-2, 0-3, 5-4) ja ottivat samalla ensimmäisen voiton Josbasta yli vuoteen.

Kahden pisteen myötä peliveljet nousivat sarjan piikkipaikalle ohi yhden ottelun vähemmän pelanneen Classicin. Josba pysyi edelleen seitsemännellä sijalla todella tasaisessa keskikastissa. Kummankin joukkueen pelit jatkuvat ensi sunnuntaina: Josba matkustaa Torin vieraaksi Loviisaan ja SPV isännöi TPS:ää Seinäjoella.

Mihin ottelu ratkesi?
Josba on viime aikoina tuskaillut maalinteon kanssa mikä näkyi myös SPV:tä vastaan. Vierailijoiden hallitseman avauserän jälkeen peli tasoittui, mutta maalit tehtiin silti vain yhteen päätyyn. Ottelun kolmanteen erään lähdettiinkin Peliveljien johtaessa 0-5. Tatu Eronen pääsi rikkomaan Josban kuparisen vasta ajassa 46.25. Maalin jälkeinen kirinpoikanen kuivui kuitenkin kasaan SPV:n kuitatessa lähes jokaisen kotijoukkueen osuman jälkeen. Pisteet lähtivät lopulta Seinäjoelle lukemin 5-9.

Ottelun hahmo?
Josban aloittaessa kiriään kolmannessa erässä oli SPV:n ykköskenttä ja etenkin Sami Koski avain-asemassa kotijoukkueen takana pitämisessä. Kaksi maalia viimeisessä erässä tehnyt Koski iski luulot pois tasoihin hamuavilta joensuulaisilta. Koko ottelussa Koski viimeisteli yhteensä neljästi ja kirjautti myös yhden syöttöpisteen. Myös peliveljien maalia vartioinut Julius Kivimäki pelasi mainion ottelun.

Ottelun puheenaihe?
Edellisillan Classic-ottelun huikea yleisöryntäys ei näkynyt enää sunnuntaina Joensuussa. Lauantain yli 900 silmäparista luku laski sunnutain vajaaseen 400:aan. Illan ottelun tunnelma jäikin edelliseen verrattuna hiukan latteaksi.

Tilastohuomiot:
Josba: Tatu Eronen 2+0, Markus Otronen 0+2, Aapo Mutanen 0+2
SPV: Sami Koski 4+1, Mikko Kohonen 1+3, Erik Härkönen 2+0, Janne Hulmi 1+1, Julius Kivimäki 24 torjuntaa

One comment

  1. Tuleeko Josba-SPV ottelusta maalikoostetta? Olisi mukava nähdä maalit, kun ei peliä nähnyt.