SSV voittoon Helsingin paikallisottelussa – ”Tohtori” Forstenille uran 400. tehopiste

Kuva: Mikko Hyvärinen

SSV-kapteeni Mikael Järvi (oik.) oli Erää vastaan kentän parhaita syöttäen kolme maalia. Kuva: Mikko Hyvärinen
SSV-kapteeni Mikael Järvi (oik.) oli Erää vastaan kentän parhaita syöttäen kolme maalia. Kuva: Mikko Hyvärinen

Sarjanelonen SSV vankisti asemiaan pudotuspelien kotietua silmälläpitäen voittamalla Helsingin paikalliskamppailussa Tapanilassa Erän lukemin 4-7 (0-3, 1-1, 3-3). Vierailijat siirtyivät Juho Järvisen täysosumilla kahden maalin johtoon jo ennen ensimmäisen erän puoliväliä ja sitä lähemmäs isännät eivät ottelussa enää päässeetkään.

Mihin ottelu ratkesi?
Erän valmistautuminen otteluun epäonnistui, sillä niin selkeästi SSV otti kuskin roolin heti alusta lähtien. Kumpikin joukkue tyytyi ottelussa puolustamaan rauhallisesti omalla kenttäpuoliskollaan, ja ottelun ratkaisi SSV:n varmempi pallollinen peli. Juho Järvisen onnistumiset ensimmäisellä kympillä maalin edestä veivät vierailijat helppoon johtoon ja Miko Kailialan maali erän lopulla vankisti SSV:n asemaa. Vaikka Erä saikin pukukopista lisää puhtia, Harri Forstenin 15 sekunnin kuluttua tekemä kuittaus Erän Mikko Pasasen tekemään kavennusmaalin murskasi isäntien haaveet lukemien tasoittumisesta. Kolmannen erän alun kaava oli edellisen kaltainen – ensin Erä kavensi ylivoimalla, mutta Forsten lisäsi vierailijoiden johtoa heti maalia seuranneessa vaihdossa. Viimeisellä vitosella Erä kaunisteli lukemia Aaron Fagerholmin ja Tuomas Iiskolan maaleilla.

Ottelun hahmo?
SSV:n ykkösketjun Mikael Järvi palkittiin ottelun parhaan kolmen syöttöpisteensä ansiosta. Järvellä oli tärkeä rooli Juho Järvisen avauserän maaleissa, kun erityisesti jälkimmäisessä, kulmavaparissa, Järven oivaltava syöttö vapautti Järvisen maalintekoon. Lisäksi Erän orastava nousu toisessa erässä pysähtyi Järven syöttämään Forstenin ensimmäiseen maaliin.

Ottelun puheenaihe?
SSV-hyökkääjä Harri Forsten saavutti ottelussa parikin virstanpylvästä urallaan, kun ottelu oli hänen 300. ja miehen tekemät kaksi maalia nostivat tehopisteensä tasan 400:ään. Forsten maalit olivat tärkeät kuittaukset Erän kahdelle ensimmäiselle kavennusmaalille, kun kotijoukkue yritti aloitella nousuaan, mutta Forsten rankaisi vain sekuntien kuluttua kavennusmaalaista.

Kommentit:
– Oma pallollinen pelimme oli tänään hätäistä ja teimme monta turhaa pallonmenetystä. Pelimme on kauden aikana kehittynyt rohkeammaksi, mutta tänään peli oli huonoa. Lopussa saimme onnistumisia, mutta tällä kertaa se ei riittänyt voittoon asti, Erän päävalmentaja Petteri Bergman kertasi.
– Emme missään tapauksessa lamaantuneet Forstenin nopeasta kuittauksesta tekemäni kavennusmaalin jälkeen ja toinen erä oli mielestäni selkeästi ensimmäistä parempi, Erä-hyökkääjä Mikko Pasanen totesi.
– Ensimmäisessä erässä otimme pallokontrollin ja olimme vahvempia ykkössektorissa kummassakin päässä. Viimeisellä seitsemällä minuutilla nöyryys kuitenkin katosi ja vastustaja sai pari maalia, kommentoi SSV:n valmentaja Markus Huhtimo ja jatkoi.
– Olemme odotelleet sairaslomalta pelaajia ja tänään se ehtikin jo tyhjentyä. Valitettava uutinen oli Lauri Stenforsin loukkaantuminen kolmannessa erässä, mutta positiivista Timo Toivosen paluu häntä paikkaamaan. Perjantain harjoituksiin saamme ison ringin harjoituksiin, mikä on tietysti hyvä lauantain Cup-finaalia ajatellen.

Tilastot:
Erä: Tuomas Iiskola 1+2, Eero Nuutinen 1+1
SSV: Juho Järvinen 2+1, Mikael Järvi 0+3, Harri Forsten 2+0, Riku Kekkonen 1+1

Linkit:
Mikko Hyvärisen ottelukuvat

4 comments

  1. Tekstistä pisti silmään, että ”Erän valmistautuminen otteluun epäonnistui, sillä niin selkeästi SSV otti kuskin roolin heti alusta lähtien.”
    Eli miksi se oli nimenomaan valmistautumisen syy? Ehkä SSV vaan on tällä hetkellä sen verran parempi, vaikka Erän valmistautuminen menisi miten hienosti tahansa? Sarjataulukon mukaan tämä olisi ihan ymmärrettävää, vai valmistautumiseenko Erän tappiopelit aina kaatuu?

  2. imholla ihan asiaa, kyll mäkin näkisin että Erällä on paljon muutakin korjattavaa kuin valmistautuminen tai sitten ei mitään korjattavaa ja odottelevat kunnes jengi on valmis menestymään! Vaikka täällä huudellaan aina nuoruuden perään, niin faktat taitaa kertoa muuta minkälaiset jengit ottaa mestaruuksia, menihän spevelläkin muutama kausi odotellessa. Kovia jätkiähän tuolta erästä on tulossa jatkuvalla syötöllä, ihan viimeinen puristus taitaa vielä vaan puuttua..