M-Teamin kapteeni Riku Reunamäki on ollut jo pitkään Divarin huippunimiä. Tampereella salibandyoppinsa saanut 25-vuotias hyökkääjä on noussut Ruskeasuolla erittäin suosituksi johtohahmoksi ja auttanut omalla panoksellaan M-Teamia pysymään useamman kauden ajan Divarin kärkiporukoiden joukossa. Pääkallo.fi otti Reunamäen haastatteluun.

Riku Reunamäki, miten olet päätynyt juuri M-Teamiin? 
– Muutin Tampereelta Helsinkiin syksyllä 2008 ja vietin ensimmäisen pääkaupunkikauteni HIFK:n riveissä. Se ei mennyt ihan niin kuin piti ja kauden päätteeksi tipuimme kakkosdivariin. Koko toiminta laitettiin vasaran alle, kun liian moni ilmoitti, ettei jatka kakkosessa. Jolman Mikko veti sitten ässän hihasta ja keksi, että mennään katsomaan M-Teamin meininkiä. Ilmeisen hyvä meno olikin, kun Tiimissä olen nyt viihtynyt jo melkein viisi kautta.

Onko liigajengeiltä tullut kyselyitä viime vuosina?
– Kyllä keväisin muutamia yhteydenottoja on tullut, välillä liigan ja välillä Divarin suunnilta. Minulle on kuitenkin suhteellisen lyhyessä ajassa muodostunut melko vahva tunneside M-Teamiin, joten seura on pysynyt samana. Kertoo myös omaa kieltään olosuhteista ja viihtyvyydestä, että joukkueessamme on useita yli kymmenen vuotta seurassa pysyneitä pelaajia ja taustoja.

Kiinnostaisiko pelata vielä liigaa?
– Ehdottomasti! Siinä vaiheessa kun ei enää kiinnosta, on aika siirtyä alasarjoihin hassuttelemaan. Tuskin kuitenkaan vielä moneen vuoteen ollaan siinä tilanteessa. Liigakausi 2011-2012 jäi omalta osaltani ihan torsoksi, kun olin syksyn USA:ssa vaihto-opiskelemassa ja pelasin vain kymmenen peliä – nekin hampurilaiskuurin jälkeisessä kunnossa. Siltä kaudelta jäi muutenkin joukkueeltamme paljon hampaankoloon loukkaantumisten ja valmentajanvaihdosten myötä, joten halu palata liigakentille on kova.

Mitä mieltä olet tämän kauden Divarista?
– Ennen näkemättömän tasainen sarja, jonka päätteeksi ikävä kyllä kaksi heittämällä divaritason nippua putoaa suoraan ilman karsintoja. Tuntuu julmalta tällä kaudella, kun 13 joukkueesta mikä tahansa voi voittaa kenet tahansa. Kukaan ei ole myöskään kärjessä erottunut selkeästi parhaana. Panokset näyttäisivät säilyvän lähes kaikilla viimeiseen peliin asti.



– Divari on nykyään erittäin mielenkiintoinen ja laadukas sarja. Siirtyminen itä- ja länsilohkosta valtakunnalliseen sarjaan pari vuotta sitten oli loistava uudistus. Seuraava uudistus eli playoffit on toivottavasti käytössä jo ensi kaudella. Tässä täytyy vielä mainita erityiskiitos niille joukkueille ja toimijoille, jotka jaksavat kirjoittaa ennakoita ja raportteja, puuhata videokoosteita, twiittailla ja kaikkea vastaavaa. Ne ovat varmasti edesauttaneet sekä Divarin että Salibandyliigojen mielenkiinnon ja mediahuomion lisääntymistä sekä ennen kaikkea myös omaa työhyvinvointiani.

Minkälaisia tavoitteita asetit itsellesi ja joukkueelle ennen kautta?
– Itselle on aina helppo asettaa tavoite: pelaa urasi paras kausi. Vanha kunnon kliseehän on, että sillä hetkellä kun olet tyytyväinen omaan tasoosi, kehityksesi pysähtyy. Joukkueen tavoitteena oli ja on edelleen olla vähintään liigakarsinnoissa mukana.

Miten kausi on sujunut tähän mennessä?
– Turhan ailahtelevasti, sekä joukkueelta että omalta osalta. Välillä esitys on ollut suvereeni, välillä katastrofi. Näitä ääripäitä näkee jopa yhden pelin sisällä. Viime hetkien sulamisia ja maalin tappioita on liikaa, mutta toisaalta olemme onnistuneet ottamaan pari maukasta viimeisen minuutin voittoakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt vuodenvaihteen jälkeen pelaaminen on ollut nousujohteista ja Divarin tasaisuuden ansiosta mitään ei ole vielä menetetty.

Mieluisin ja epämieluisin vastustaja Divarissa?
– Mieluisin vastustaja on viime aikoina ollut Steelers, jota vastaan on myös otettu se toistaiseksi komein päänahka liigakarsinnoissa keväällä 2011 nimen vielä ollessa Trackers. Kauhujen Talo ei ole jostain syystä meidän silmissä ollut koskaan kovin kauhea, toivottavasti ei ole nyt helmikuussakaan. Myös Blue Foxia vastaan vääntämisessä on aina ollut oma ekstralatauksensa ja Tähtihallissa on aina vähintään miljoona katsojaa. Pelaajista arvostan niitä, jotka ymmärtävät, että peli on vain peliä ja loppuvihellyksen jälkeen show on ohi.

– Näistä positiivisella tavalla ärsyttävistä vastustajista tulee mieleen Steelersin Risto Parikka, Blue Foxin Johnny Ojala sekä ÅIF:n Miro Herlin.

 Mutta epämieluisimmat vastustajat ovat tarkemmin erittelemättä niitä, jotka pelaavat salibandyä kuin jääkiekkoa eivätkä kunnioita vastustajaa. Nyt tarkoitan nimenomaan yltiöfyysistä peliä pelaavia kovanaamoja lajissa, jossa ei käytetä mitään suojia. Pienet provosoinnit ja maalin edessä tuuppimiset toki kuuluvat urheiluun henkisen kantin mittareina.

Vahvuutesi ja heikkoutesi pelaajana?
– Vahvuuksista voisi mainita maalintekotaidon ja kyvyn ajatella peliä pari siirtoa eteenpäin. Lähtönopeudella ja nopeilla suunnanmuutoksilla pystyn usein hakemaan itseni vapaaksi. Olemme Antti Itkosen kanssa kehittäneet taidon lukea toisinaan toistemme ajatuksia. Tämä ilmenee sitten yleensä maalikoosteissa tekstinä ”Reunamäki (Itkonen)”.

– Heikkouksia löytyy laajalti puolustuspelaamisesta. Esimerkiksi kaksinkamppailuja ja peittopelaamista tulisi ehdottomasti parantaa, vaikka oikeaan suuntaan kehitystä on jonkin verran tapahtunutkin. Hyökkäyspelaamisen heikkouksina on välillä liiallinen väkisin puskeminen sekä ns. ”right-syndrooma” eli ahteri vasemmassa laidassa kiinni hengailu. En muuten varmaan ole koskaan tehnyt kunnon maskia, pitäisi kokeilla joskus.

Mitä kapteeninnauha merkitsee sinulle?
– Se on totta kai iso juttu. Nauha tuo tietenkin mukanaan lisävastuita oman joukkueen sisällä, mutta myös eräänlaista seurajulkisuutta ja sitä kautta esimerkin näyttöä junioripuolen suuntaan. M-Team on jo muutenkin minulle tärkeä seura, joten sen edustusjoukkueen kipparina toimiminen on kunnia-asia. Arvostan suuresti pelaajistolta saatua luottamusta ja olen pyrkinyt kehittymään myös kapteenina. Esimerkiksi tuomareiden kanssa kommunikointi menee nykyään jo vähän harvemmin kalju punaisena huutamiseksi ja vähän enemmän asiakeskusteluksi, vaikka työtä silläkin osastolla on vielä paljon.

Onko matsipäivinä jotain erityisiä rutiineja, jotka on pakko suorittaa?
– Niitä on kotipelipäivinä itse asiassa niin paljon, että välillä tulee kiire itse matseihin. Sängystä noustaan vasen jalka edellä, maksalaatikko pitää syödä tarkalleen neljä tuntia ennen alkuvihellystä, tiskauksen kautta haetaan pehmeät kädet ja niin edelleen… Kahvin saa juoda vasta hallilla, että pysyy hereillä koko pelin, ja alkulämmöissäkin on omat juttunsa. Vieraspelipäivinä voi sentään hengittää vähän vapaammin.

Kuka on M-Teamin pukukopin omituisin jätkä?
– Kopissa on paljon vahvoja ja täysin erilaisia persoonia, mutta tämä on silti helppo: Chris Starck. Positiivisin ihminen, jonka olen ikinä tavannut. Kaveri sairastaa selvästi maniaa ja on lisäksi huonojen juttujen erikoismies. Ei ole harvinaista, että Starckmeister kertoo vitsin, nauraa äänekkäästi ja sen jälkeen nauraa vielä äänekkäämmin sille, ettei kukaan muu nauranut. Siinä vaiheessa alkaa usein jo itseäkin naurattaa.