
Esport Oilers otti henkisesti tärkeän voiton Jyväskylän Happeesta sunnuntai-iltaisessa Salibandyliigan ottelussa. Oilers voitti Tapiolan Urheiluhallissa pelatun väännön 8-5 (1-2, 4-1, 3-2).
Happeen kärkipaikka meni tappion myötä, kun Tampereen Classic nousi pisteen erolla piikkipaikalle. Yksikin tappio on tällä hetkellä liikaa, sillä sarjan neljä parasta joukkuetta taistelevat vielä runkosarjan voitosta, joka takaa ensimmäisen valintavuoron pudotuspeleihin. Oilers sen sijaan pelaa enää henkisestä edusta pudotuspelejä ajatellen, sillä joukkue tulee sijoittumaan runkosarjassa viidenneksi.
Mihin ottelu ratkesi?
Happee johti ottelua vielä ensimmäisen erän jälkeen, mutta toisen erän alkuun Oilers teki kaksi ylivoimamaalia ja siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon pitäen sen pelin loppuun saakka. Oilersin Henri Urosen tekemä niin sanottu pukukoppimaali 45 sekuntia ennen toisen erän päättymistä oli ottelun kannalta ratkaiseva, sillä se osittain nujersi erän lopun hyvin pelanneen Happeen selkärangan. Jyväskyläläiset roikkuivat hyvin mukana loppuun asti, mutta eivät päässeet enää Oilersin rinnalle.
Ottelun hahmo?
Molempien joukkueiden maalivahdit olivat hyvässä iskussa, mutta takaisin kehiin palannut Oilers-vahti Tomi Ikonen oli kollegaansa Eero Kososta vielä yhden askeleen edellä. Voittajajoukkueelta, Esport Oilersilta on hyvä nostaa esille myös kaksi maalia viimeistellyt ja läpi ottelun energisesti pelannut Santeri Lindfors. Happeen ykköskenttä joukkueen kapteenin, Petri Kaukon johdolla oli pirteä, vaikka Happee kärsikin tappion.
Ottelun puheenaihe?
Ottelu oli erittäin rikkonainen ja välillä tuntui siltä, että tuomaritoiminta ei miellyttänyt kumpaakaan joukkuetta. Kotijoukkue Oilersin ylivoima oli tänään tehokkaan tappavaa, sillä espoolaiset saivat ottelussa kaksi ylivoimamahdollisuutta ja rankaisivat molemmilla kerroilla. Toisaalta Oilersin pelaaminen johtoasemassa pelin loppuhetkillä oli ajoittain jopa karmaisevaa katsottavaa, sillä joukkueen avainpelaajat, etunenässä Matias Kaartinen ja Tapio Kinnunen tekivät järkyttäviä virheitä, joiden avulla Happee pääsi jatkuvasti peliin mukaan. Muun muassa Happeen viides maali syntyi Kinnusen oman maalin takaa lähteneestä harhasyötöstä. Happeen tappio vaikeutti selvästi joukkueen mahdollisuuksia valloittaa runkosarjan voitto.
Kommentit:
– Eilisen mahalaskun(OLS:lle kärsitty 8-4-tappio) jälkeen voitto maistuu hyvältä, Oilers-kapteeni Oliver Wardi totesi.
– Tänään meillä oli kasassa hyvin keskittynyt joukkue, joka teki hienon noston eiliseen verrattuna. Tänään ottelussa oli vastakkain kaksi Salibandyliigan parasta maalivahtia, Oilersin päävalmentaja Teemu Varis kertoi.
– Oilers oli todella hyvä. Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta hyvä, liikettä riitti ja peli oli tasokasta. Oilersin toiseen erään tekemät pari ylivoimamaalia käänsivät ottelun suunnan, Happeen käskijä Seppo Pulkkinen sanoi.
Tilastohuomiot:
Oilers: Casper Pfizner 1+2, Santeri Lindfors 2+0, Oliver Wardi 2+0
Happee: Jami Manninen 2+0, Petri Kauko 0+2, Juuso Heikkinen 0+2
Teksti: Janne Erola, Espoo