
Ilta-Sanomat uutisoi verkkosivuillaan, että Salibandyliigasta tuttu kovanaama Tedy Salutskij on saanut peräti kahdeksan kuukauden pelikiellon kakkosdivariottelusssa tapahtuneen välikohtauksen takia.
Salutskij edustaa kakkosdivariseura Jokereita. Salutskij sai helmikuun alussa punaisen kortin Jokerit–LoSB-ottelussa.
– Salutskij oli pelaamassa joukkueensa kanssa Lohjalla Lohjan Salibandyä vastaan helmikuun alussa. Pelikieltoon johtaneet tapahtumat alkoivat vapaalyöntitilanteesta. Aluksi se oli tuomittu Jokereille, mutta tuomaristo käänsi suunnan, kun katsoi vieraiden viivytelleen liikaa. Pian sen jälkeen alkoi suunsoitto, johon osallistui Salutskij’n lisäksi myös muutama lohjalaispelaaja. Kentälle syntyi IS:n saamien tietojen mukaan yleinen härdelli. Osapuolilla on hyvin toisistaan poikkeava näkemys, mitä sen aikana todella tapahtui, Ilta-Sanomien jutussa kerrotaan.

– Ketään en lyönyt, eikä kukaan lyönyt minua. Kyse oli nokkapokasta, jossa oli lisäkseni mukana useita vastustajan pelaajia, Salutskij sanoo Ilta-Sanomille.
Salutskij on pelikiellossa lokakuun loppuun asti.
Salibandyliigaa Salutskij pelasi vuosina 2002–2008 HIFK:n ja Oilersin riveissä.
Lue Ilta-Sanomien alkuperäinen uutinen aiheesta kokonaisuudessaan.