
Salibandyn Divarissa pelaava Porvoon Salibandyseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Teemu Kalinaisen kanssa. Kalinaisesta tulee sopimuksen myötä PSS:n päävalmentaja sekä seuran valmennuspäällikkö.
Nykyinen valmentaja Jere Kinanen ilmoitti ettei aio jatkaa ensi kaudella ja PSS oli pakotettu etsimään hänelle korvaajaa.
Kalinainen valmensi vielä viime kaudella Salibandyliigassa Tapanilan Erää ja on sitä ennen luotsannut maamme korkeimmalla tasolla AC Hakia. Kokemusta löytyy myös naisten liigasta Tiikereiden, Erän ja SB Vantaan peräsimestä. Tällä kaudella Kalinainen on pitäny välivuotta aikuisten valmennuksesta ja toiminut Jokereiden B-juniorijoukkueen luotsina.
– Halusin kerätä vähän virtaa ja saada ajatuksiani ulos pelistä. Vuoden aikana pääsi kehittämään omia ajatuksiaan ja nyt olen valmis palaamaan edustustasolle, Kalinainen pohdiskelee Uusimaan uutisessa.
Kalinainen ottaa haltuunsa myös seuran valmennuspäällikön tottelin ja hän on kaikin puolin odottavainen tulevaa pestiään kohtaan sitoutuen saman tien pidemmäksi aikaa.
– PSS vaikutti alusta alkaen fiksulta ratkaisulta. Seura on terveellä pohjalla pohjalla, kun edustusjoukkueen runko koostuu PSS:n omista junioreista. Siinä on hyvä aihio lähteä kehittämään toimintaa seuraavalle tasolle. Tein heti kahden vuoden sopimuksen, jotta siinä ehdii saamaan jotakin näkyvää aikaiseksikin, Kalinainen jatkaa Uusimaalle.
Uusimaan alkuperäinen uutinen tästä.