SPV:n Hankkio ja Myllymäki pyssyttivät KrP:n nurin Seinäjoella

Miesten Salibandyliigan lauantainen kamppailu SPV:n ja Nokian KrP:n välillä oli tiukkaa vääntöä viidenkymmenen minuutin ajan. Tunnustelevan ensimmäisen erän ja railakkaan toisen erän jälkeen tilanne oli vielä tasan, mutta lopulta pisteet jäivät Pohjanmaalle lukemin 9-4 (2-0,2-4,5-0).

Kun myös Happee voitti ottelunsa, SPV:n sijoitus on voitosta huolimatta yhä kolmas. Nokian KrP:n ottelut jatkuvat näillä näkymin runkosarjan jälkeen karsintaotteluissa.

Mihin ottelu ratkesi?
Peli ratkesi SPV:n levempään materiaaliin. KrP kuormitti kahta kentällistä, kun kotijoukkueella kirmasi välillä neljä kentällistä ukkoja kaukalossa. Myös viimeinen, ”pelimiesten kymppi” oli tänään SPV:n hallintaa. Ottelu oli tasan vielä kolmetoista minuuttia ennen loppua, mutta siitä lähtien mestareiden maali joka toisella minuutilla katkaisi näätälauman pyristelyt

Ottelun hahmo?
Tänään kentän tutkaparina olivat Peliveljien hyökkääjät Jari Hankkio ja Henri Myllymäki. Myllymäki luuti neljä maalia ja yhden syöttöpisteen, Hankkio kaksi osumaa ja peräti neljä maaliin johtanutta syöttöä.

Ottelun puheenaihe?
Moni paikalle saapunut katsoja varmasti toivoi kotijoukkueelta selvää voittoa ennakkoon heikompaa KrP:tä vastaan, mutta useiden yllätykseksi nokialaiset tekivät pelistä odottamattoman tasaisen. Joukkue nousi toisessa erässä kolmen maalin takaa tasoihin, mutta ei onnistunut säilyttämään asemiaan. Myös yksi uusi kasvo punaisessa paidassa aiheutti kysymyksiä katsomossa, sillä A-juniori-ikäinen Jukka-Pekka Pelto-Arvo debytoi Salibandyliigassa onnistuneesti. Nuorukaisen tilille merkittiin syöttöpiste Sami Kosken 9-4-osumaan.

Tilastohuomiot:
SPV: Jari Hankkio 2+4, Henri Myllymäki 4+1, Jarno Ihme 35 torjuntaa
Nokian KrP: Ville Kangasmäki 2+0, Matti Tuomiranta 29 torjuntaa.

Illan muut Salibandyliigan ottelut:
TPS-Happee 4-9, SSV-Loviisan Tor 12-5

4 comments