SalBa Divarin piikkipaikalle – Hyvönen tehtaili hattutempun

Janne Hyvönen tehtaili hatun päähänsä sunnuntai-illan Divariottelussa. Kuva: Elmeri Elo.

Janne Hyvönen tehtaili hatun päähänsä sunnuntai-illan Divariottelussa. Kuva: Elmeri Elo.
Janne Hyvönen tehtaili hatun päähänsä sunnuntai-illan Divariottelussa. Kuva: Elmeri Elo.

Sunnuntaina pelattiin Raumalla tärkeistä Divari-pisteistä kun SalBa ja ÅIF kohtasivat toistamiseen tällä kaudella. Aiemman kohtaamisen marraskuussa nimiinsä vienyt sipoolaismiehistö joutui tällä kertaa poistumaan bussimatkalle tappio niskassaan, sillä SalBa kirjasi kolmannen erän puoliväliin osuneen momentuminsa ansiosta pisteet maalein 6-2 (0-1, 2-0, 4,1).

Voitto nosti SalBan Divarin sarjataulukon kärkipaikalle, tosin pisteen päässä kakkossijalle niskaan hengittävä SB Vaasa on pelannut yhden ottelun raumalaisia vähemmän. ÅIF jatkaa taulukossa kahdeksannella sijalla.

Mihin ottelu ratkesi?
SalBa hallitsi peliä käytännössä koko ottelun ajan, mutta ratkaisu saatiin vasta kolmannen erän puolivälissä kun raumalaiset saivat todenteolla murrettua ÅIF:n läpi ottelun hienosti toimineen kilpikonnapuolustuksen ja kuittasivat taululle 3-2 ja 4-2 osumat 24 sekunnin välein. Tämän jälkeen SalBan tekemät kaksi viimeistä osumaa tyhjiin olivat enää pelkkää kosmetiikkaa.

Ottelun hahmo?
Sunnuntai-illan ehdoton isäntä Raumalla oli SalBan ykkösviisikkoa johtanut Janne Hyvönen, joka kirjautti ottelussa tehot 3+1 ja dominoi kentän tapahtumia aina saadessaan pallon. Myös 27 kertaa torjunut ÅIF-vahti Fredrik Hollsten ansaitsee kunniamaininnan, sillä mies pelasti muutaman kerran joukkueensa lisätakaiskuilta komeilla torjunnoillaan.

Ottelun puheenaihe?
Peli itsessään oli erittäin fyysinen, mutta kulmissa väännettiin kuitenkin hyvässä urheiluhengessä. Raumalaisten keskuudessa puheenaiheeksi nousi ottelun jälkeiset tapahtumat ja ÅIF:n valmentaja Marko Paju. Naisten salibandymaajoukkueen valmentajaksi valittu mies osoitti melkoisen huonoa henkeä ottelun jälkeen kätellessään SalBan valmennusryhmään kuuluvaa Joonas Rantasta. Kättely ei ehtinyt kunnolla edes alkaakaan kun ÅIF-valmentaja repäisi nopeasti ja voimalla kätensä irti Rantasen kädestä, poistuen paikalta tuhisten ja päätään pyöritellen. Pajua ei nähty edes ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa vaan kommentit antoi kakkosvalmentaja Mikko Jantunen.

Tilastohuomiot:
SalBa: Janne Hyvönen 3+1, Niko Kaerla 2+0, Antti Keskitalo 1+1, Tomi Pihkoluoma 0+2, Joni Kallioniemi 17 torjuntaa
ÅIF: Miro Herlin 1+1, Thomas Granlund 1+1, Fredrik Hollsten 27 torjuntaa

Divarin muut ottelut:
Karhut – Blue Fox 3-5
SB Welhot – Ilves 11-3

Linkit:
SalBan raportti
Elmeri Elon kuvat

4 comments

  1. Mistähän lähtien Marko Paju on taas valmentanut Åiffia? Joka tapauksessa lisätietoa tuosta kättelystä ja sen taustoista, kiitos…

  2. Tunteet tunteet. Jossain vaiheessa pitää oppia käyttäytymään ja kasvaa aikuiseksi myös henkisesti.

    Tuollaisiin temppuihin pitää puuttua. Lajin on hyvä kasvattaa aikuiseksi ellei sitä muutennole tapahtunut. Henkisesti aikuiset ovat sitä paitsi parempia pelaajia ihan kuten fyysisesti aikuisetkin.

    Samoin ihmettelen vaikka parhaiden pelaajien palkitsemisia. Miksi hävinneelle kotijoukkueelle annetaan kolmospalkintoa kummempaa?