Kaikilla meillä on oma näkemyksemme salibandyssa tarvittavista ominaisuuksista ja pelin luonteesta. Tähän näkemykseemme perustamme kaiken harjoittelun ja valmentajina tekemämme ratkaisumme. Oman lajianalyysimme pohjalla on usein salibandysta tehdyt tieteelliset tutkimukset, omakohtaiset kokemuksemme ja kirjalliseen tietoon tai omaan näkemykseemme perustuva tulkinta.
Lajianalyysi elää ja kehittyy kaiken aikaa. Kyetäksemme vastaamaan nopeasti muuttuviin lajivaatimuksiin tarvitsemme jatkuvasti uutta tietoa siitä, mihin suuntaan laji ja salibandy pelinä on kehittymässä. Ohessa salibandyliigajoukkue Happeen syksyn peleistä tehtyä lajianalyysia. Data on kerätty joukkueen tilastoista ja Firstbeat Sports Team -ohjelmistosta. Aineisto on osa Jarno Virran Pro gradu -tutkielmaa, joka ilmestyy vuoden 2014 aikana.
Salibandypeli lukuina (N=15)
54-70 s. yksittäisen pelaajan pallollinen aika pelissä
130-140 Hyökkäystä pelissä
50-60 Laukausta
45 vastaiskua, 16 maalintekotilannetta, 3 maalia
35 Suorat hyökkäykset, 6-7 maalintekotilannetta, 1 maalia
35 Hyökkäysalueenhyökkäyspeli, 10 maalintekotilannetta, 2 maalia
Ylivoimalla 1-2 maalia/ottelu
20 Erikoistilannetta, 5 maalintekotilannetta, 0-1 maalia
Salibandyn fyysinen lajianalyysi
Otoksena 15 peliä. Yksi otos sisältää lajilämmittelyn ja pelin. Kesto keskimäärin 2 tuntia 30 minuuttia.
Pelitapahtuman sykkeet
Keskiarvo syke: 136
Joka on pelaajan maksimisykkeestä keskimäärin: 70 %
Pelin aikainen keskimääräinen sykevaihtelu: 46-98 % HRmax
Eri sykealueilla vietetty aika:
50-59 % HRmax: 32-40 min
60-69 % HRmax: 41 min
70-79 % HRmax: 30 min
80-89 % HRmax: 23 min
90-100 % HRmax: 15 min
Muut arvot
Trimp (training impulse): 232
EPOC (excess postexercise oxygen consumption): 84 ml/kg
Pelin aikainen energian kulutus: 1325 Kcal
Pelin aikana liikuttu matka (N=3, pelipaikka keskushyökkääjä)
Pelin aikana: 1899 m
Erän aikana: 633m
Vaihdon aikana: 73m
Pelissä keskimäärin 24 vaihtoa kestoltaan 45–60 s.
Tehokasta työtä vaihdon aikana 15–20 s. / vaihto
Vaihdon aikana spurtit 2,5 m ja 10 m 4–5x matka sekä 1-3 kpl 15-20 m spurttia.
Alla salibandyottelun aikainen sykekäyrä sekä epoc-arvon kehittyminen puolustajalla ja hyökkääjällä.
Dataa on, mutta mitä johtopäätöksiä näistä voi vetää, Korsman? Tarkoitan siis näiden numeroiden ja käppyröiden heijastumista käytäntöön? Miten suunnittelisit harjoittelua tämän datan perusteella?
Miten harjoittelu painostusi lajissa? Entä fysiikassa?
Mielenkiintoista. Mutta – kuten edellä olevissakin kysymyksissä viitataan – tilasto ei ole (tieteessäkään) tulos. Se on vasta aineisto, josta pitäisi pystyä sanomaan jotakin. Ja mikä olikaan kysymys, mihin pitäisi saada vastaus?
Joo, ja näiden yllä olevien erinomaisten kysymysten lisäksi vielä yksi kysymys: näkyykö tässä jokin muutos aiempaan verrattuna? Onko jokin asia muuttunut säbässä näiden lukujen perusteella? (Ja edelleen tietysti, miten tämä näkyisi harjoittelun painotuksessa).
Mutta kiitos datasta, todella hienoa, että joku sellaista kerää!
Entäs veskat? Iso osa peliä kans.
Tuleeko gradun yhteydessä kerätty data julkisesti saataville? Ainakin tässä nähdyn perusteella dataa on paitsi käsitelty amatöörimäisesti, se myös esitetään amatöörimäisesti..
Onko tämä nyt sitä pseudotiedettä? kerätään dataa niin maan perkuleesti, mutta datan itseisarvo on täysi nolla. Seuraavaksi kenties kattava selvitys aiheesta montako kertaa pallo pyörähtää pelin aikana akselinsa ympäri?
Tämä on sitä dataa jonka perusteella harjoitusohjelmat suunnitellaan. Näitä lukuja voi verrata vaikkapa jalkapallon tai jääkiekon vastaaviin ja ymmärtää harjoittelun eroja ja yhtäläisyyksiä. Jos ymmärrät jotain harjoitusohjelman suunnittelusta, oli lajitaustaa salibandystä tai ei, on näistä luvuista varsin paljon iloa.
En ihan täysin ymmärrä miksi luvut ovat tällaisenaan esillä Pääkallon kaltaisella massasivustolla, mutta se on sataprosenttisen varmaa ettei tämän datan itseisarvo ole nolla.
Ihan kivaa dataa, mutta olisko mahdollista muuttaa toi kieliystävällisempään muotoon? Näyttää aika amatöörimäiseltä kun ”lajianalyysi” on kirjattu muistiinpanomaiseen muotoon.
Kyllähän tämä kertoo sitä, että Liigassakin pystyisi kahdella kentällä vetämään pelejä jos toisiakin. n 2km kokonaismatka, jossa mennään suurimman osan ajasta alle 80% tehoilla..!
Siellä paljon enemmän pelaillaan 2 kentällä.
Eikös tämä nimenomaan ole graduaineistoa, eli sitä raakadataa, josta vasta aletaan tekemään analyysiä ja johtopäätöksiä. Älkää nyt hyvät ihmiset hötkyilkö!
Tällainen data kun saadaan lajiin hyödynnettyä, saadaan lajia eteenpäin.Sitten kun datan vielä tulkitsisi ja ymmärtäisi oikein .
Yhden joukkueen yhden kauden pelejä, eikä edes koko kaudelta. Melko helppo kyseenalaistaa yleistykset tällaisesta datasta. Mielenkiintoisia lukuja siitä huolimatta.
Tämä data pitäisi olla harjoittelun pohjana laadittaessa harjoitussuunnitelmaa. Tuohon, kun vielä yhdistetään laajemmin ottelutapahtumien tilastot (esim. 1 vs 1 tilanteet, laukaukset, peitot, jne.), niin saadaan kokoon harjoittelun painopistealueet.
Mitä järkeä fysiikkaharjoittelussa tehdä pelkästään juoksulenkkiä, jos pelissä ratkaisut tapahtuvat pääosin 2,5 m – 5 m spurttien pohjalta
Toivottavasti tuleva Gradu tarjoaa laajemman laji-analyysin.
No jos tästä jotain johtopäätöksiä haluaa vetää (vaikka otanta on suppea ja kyseessä on yhden pelitavan joukkue), niin voidaan sanoa että syke nousee pelin aikana enemmän kuin vaihtopenkillä istuessa.
Maalaisjärjelläkin voi ajatella lopputuloksen mihin näillä pyritään treenien osalta. Kesä on peruskuntokautta, josta lähdetään kehittämään vauhtikestävyyttä ja intervalli harjottelulla maksimaalista hapenottokykyä. Mutta koska lajin syvin olemus ei ole juokseminen (kuten esim. Jalkapallossa, niin painopisteen tulisi aina olla lajiharjoittelussa pallotekniikan, syöttötekniikan, laukaisutekniikan ja kokonaisvaltaisen pelisilmän kehittämisessä. Kärjistäen hidas ja fiksu pelimies on parempi kuin kädetön juoksuhevonen.
Jos joku tämän aineiston perusteella (tai raakatiedon loppuanalyysin perusteella) saa jonkinlaisen ahaa elämyksen tai jotain mullistavaa ja uutta omaan valmentajaosaamiseen niin mie tarjoan pitkät kahvit kyseenalaistavan katseen kera.
Edelliselle ja muillekin: Juoksunopeus ei tuu lenkillä, siellä haetaan peruskuntoa ja jotain vauhtikestävyyttä. Nopeus tulee voima- ja nopeusharjoittelusta, josta osan voi myös tehdä lenkkarit jalassa spurttivedoilla, mutta cooperkunto ei tarkoita nopeutta.
Juuri tästäkin datasta voi tulkita sen, että siihen cooperkuntoon ei kannata panostaa koko kesää. Datasta ei ehkä aivan suoraan näe sitä, että kannattaisi tehdä pelaajista nopeita nimenomaan sillä alle 10 askeleen matkalla, jolla pallot voitetaan. Eli vaihtakaa edes joskus se parin tunnin lenkki vaikka mäkivetoihin, spurtteihin tai jopa punttisalitreeniin. Hyvä fysiikka just nopeuden kautta auttaa kyllä pelitilanteisiinkin kun kerkeää sitten sen pään nostamaan ylös hieman pitemmäksi aikaa. Pääset myös useammin sitä päätä nostelemaan kun voitat palloja.
Myö näkisin, jotta kyllä tästä kelpo tutkielma tulloo jos tutkielman laatia vain ossaa vettää oikeanlaaset johtopäätökset. Jahka harjoittelua ossaa kahtoa vähän piremmällä otannalla, ymmärtää varmasti myös sen pitkän aeroobisen harjoottelun perustan. Hyvä peruskestävyys vaikuttaa olennaasesti kyllä urheelijan tekemiseen. Palautuminen kovemmastaki rääkistä helepottuu huomattavasti jahka hengitys- ja verenkiertoelimistö on priimassa kunnossa. Ja pitkän kauren aikana hyvällä peruskestävyysharjoottelulla varmistetahan se notta ei lopu paukut kesken kauren. Sitte jahka se aeroobinen kunto on mallillaan, niin sitten vaan maltilla raskahampia harjootuksia, jotta saahaan ne lajiominaasuudet sitte joka soturista esille.
Nyt ei varmaan puhuta siitä että sohvaperunat alkaa pelata liigaa ja tarttee peruskuntoa, vaan siitä että onko järkeä nähdä suurta vaivaa ja nostaa peruskuntoa ihan kohtuulliselta vaikka n. 2800 coopertuloksen tasolta johonkin reiluun 3000 tasolle tätä lajia varten.
Kyllä varmasti huonompikuntoisten harrastajien ja pelaajien kannattaa sitä kuntoa nostaa, mutta jos on vuosia pelannut ja ok tasolla, ei tarvitse todellakaan painottaa sitä kestävyyskuntoa, vaan se tulee siinä ohessa, lenkkiä alkulämmöiksi ja lajitreeni päälle ja ehkä vaikka kerran viikossa omana treeninä. Tähän asti kun on panostettu suurin osa harjoittelusta kesäisin peruskuntoon ja ”peruslihaskuntoon” eli kuntopiireihin ja pk-lenkkeihin.
Hiihto on aivan eri laji.
Ottamatta kantaa tähän tulevaan tutkielmaan ja sen aineistoon, väitän ettei ns. lajia tukeva oheisharjoittelu ole edelleenkään vuonna 2014 avain salibandyssä menestymiseen.
Pelasin itse lajia yli reilusti yli kymmenen vuotta, muutamia SM-mitaleja saavuttaen sekä pari liigapeliä penkillä istuen. Koen olleeni varsinkin taitotasossa aivan potentiaalini äärirajoilla, eikä rahkeet olisi riittäneet jatkamaan lajia em. tasoilla. Nuoremmat tulivat vain kovempaan, paremmin ja taitavammin.
Koen olleeni välttävässä valmennuksessa koko peliurani. Joukkueena pelaamiseen panostettiin ja taitaville yksilöille annettiin eväät ratkaista pelejä. Valmennus ei kuitenkaan koskaan painottunut yksilötaitojen kehittämiseen, joka nähdäkseni on kaikkein tärkein ominaisuus lajissa menestymiseen.
Harjoittelun pitäisi juniori-ikäisenä painottua ensisijaisesti yksilötaitojen kehittämiseen. Pallonkäsittely liikkeessä, syöttäminen ja maalinteko ovat taitoja joita ei enää opetella aikuisuuden kynnyksellä. Tänä päivänä nuoret salibandyliigaan nousevat puolustajat ovat suurimmaksi osaksi ovat junioritaustaltaan hyökkääjiä. Heillä yleensä taitotaso on riittävä pelaamaan korkealla tasolla.
Pitää muistaa roolit. Motivaatiolla ja duunilla (fys. ja lajiharjoittelu, taktiikan oppiminen) voi pärjätä aika korkeallakin jos roolina on ”raastajan homma”. Ykkössentterinä tai huippumaalintekijänä tuskin.