
Ruotsissa kohistaan Falunin nuoren tähtipelaajan Alexander Ruddin siirrosta ensi kaudeksi Storvretaan. Ruddin kauden jälkeen toteutuva siirto julkistettiin viime viikolla ja se on nyt johtanut siihen tilanteeseen, että Falun päätti hyllyttää ykkösketjun sentterin loppukaudeksi.
Falunin päävalmentaja Thomas Brottman mainitsee hyllytyksen suurimmaksi syyksi luottamuspulan juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä. Luottamuspulan suhteen puhutaan nimenomaan pelaajan motivaatiosta ja sitoutumisesta kauden kovimmissa otteluissa.
Seurojen puolelta lausunnot menevät ristiin sopimuksen julkistamisajankohdan suhteen. Falun syyttää Storvretaa siitä, että julkistus tehtiin jo tässä vaiheessa kautta.
– Hänelle (Rudd) oli luvattu, että lehdistötiedotetta uudesta sopimuksesta ei julkaista ennen kauden loppua, mutta nyt se julkaistiin joka tapauksessa, kommentoi Falunin päävalmentaja Thomas Brottman Innebandymagazinetille.
Storvreta taasen antaa omalta taholtaan ymmärtää, että Falun olisi ollut se osapuoli joka toi asian ensimmäisenä julki. Storvretan urheilutoimenjohtaja Erik Brännström kommentoi asiaa seuraavanlaisesti:
– Me olemme Storvretassa olleet avoimia asian suhteen koko ajan. Falunin puolella myös tiedetään tämä. Mielestäni olisi oleellista kertoa, että nimenomaan Falun uutisoi asiasta ensimmäisenä, linjasi Brännström.
Ensimmäiset huhut siirrosta liikkuivat jo marraskuussa. Lisäksi Rudd hyllytettiin ensimmäisen kerran tammikuun alussa ja silloin liikkui huhuja, että hyllytyksen syynä olisivat olleet juuri nämä siirtoneuvottelut.
Rudd ei siis pelaa enää loppukaudella, vaan saa ainoastaan harjoitella Falunin junioreiden kanssa. Siirto on otettu varsin vakavasti seurassa ja tässä dt.se:n uutisessa mainitaankin, että joku Falunin pelaajista olisi särkenyt yhden Ruddin mailoista suutuspäissään ja että Ruddin paikalle kopissa olisi kommentoitu alatyylisesti.
Maajoukkueen päävalmentaja Jan-Erik Vaara kommentoi jupakkaa sanomalla, että ”Olisi kohtuutonta ottaa pelaamaton pelaaja mukaan maajoukkueeseen” ja antoi samalla ymmärtää, että Ruddia ei nähdä huhtikuun maajoukkuepeleissä.
Siirtojupakka on herättänyt keskustelua siitä olisiko kesken kauden käytäviä siirtoneuvotteluja kontrolloida jollain tavalla. Tällaisista kiistoista kärsivät kaikki osapuolet ja lausuntojen perusteella on vaikea sanoa kuka puhuu totta ja kuka ei. Tapauksen suurimmaksi kärsijäksi nousee joka tapauksessa Alexander Rudd.
Lähde: Innebandymagazinet