
Kuopion Welhot kävi hiljentämässä Mynämäen HaNi-hallin lauantaina. Savolaiset hakivat maaseudulta 6-5-jatkoaikavoiton ja nousivat Divarin taulukossa pisteen Wirmon edelle. Kun kaksi kierrosta on pelaamatta, Wirmo on sarjassa viidentenä ja Welhot neljäntenä. Molempien liigakarsintahaaveet elävät ja hengittävät edelleen, mutta ne vaativat apuja myös muilta.
Mihin ottelu ratkesi:
Ottelun varsinaisen peliajan lopussa tapahtui niin paljon, että toimitsijoilla teki tiukkaa pysyä karusellissa mukana. Tuli paljon jäähyjä, sekä maaliin johtanut rangaistuslaukaus, joka nosti sillassa olleen Wirmon peliin mukaan ja tasoihin. Jatkoajalla molemmat hakivat ahnaasti voittoa. Welhojen maalivahti Petri Lesch torjui Wirmon Hannes Karin laukauksen ja avasi nopeasti heitolla laitaan. Sieltä pallo pelattiin maalille ja lopulta kaivettiin Wirmo-vahti Mikael Aromaan selän takaa. Voitto-osuma merkattiin Welhojen Tero Korhoselle, jolle laikka oli illan kolmas. Hänet palkittiin myös pelin parhaana.
Ottelun hahmo:
Tero Korhosen kolme maalia oli kova suoritus pelissä, joka Welhojen oli pakko voittaa. Hyviä olivat myös molemmat veskarit, Lesch ja Aromaa.
Ottelun puheenaihe:
Erotuomarit eivät peliä ratkaisseet, mutta kaksikon suorituksesta keskusteltiin pelin jälkeen isoilla kirjaimilla molemmissa joukkueissa. Welhojen hermokontrolli piti pelissä paremmin, Wirmo sortui päätöserässä jäähyilyyn. Niitä tuli myös Welhoille, tosin eri syystä kuin suunsoitosta.
– Pelaajilla meni hermot, katsojilla meni hermot, tuomareilla meni hermot – kaikilla meni hermot. Melkoista sirkustahan tuo lopussa oli, ja loppu vielä katkera meille. Sellaista tämä välillä on, huokaili kaksi Wirmon maalia tehnyt Niko Vahtera.
Erikoista:
Wirmon Juho Lehtonen teki lauantaina kaksi maalia rankkarista. Syksyllä sama mies ampui Kuopiossa niin ikään kaksi, joista laittoi toisen sisään.
Kommentit:
– Oltiin aktiivisempi pallollisena ja toteutettiin hyvin omaa pelisuunnitelmaa. Lopussa tuntui, että meidän tiettyjen jätkien kuormitus alkoi näkyä, kun pojat olivat koko ajan ylivoimalla kentällä. Kaksi pistettä tietenkin maistuu, mutta oli tämä melkoista. Kova matsi, todella kova, sanoi Welhojen päävalmentaja Mikko Tiihonen.
– Jokainen jätkä jätti ihan kaiken kentälle. Mahtavasti noustiin tasoihin tilanteesta, että olimme lopussa maalin perässä ja vastustaja sai 5-3-ylivoiman. Raskasta on jatkoajalla hävitä, mutta ei tämä meidän tilannetta muuta. Sunnuntaina on tavoite hakea pisteet Sipoosta ja sitten viikon päästä lauantaina nyljetään Siniketut kotona. Sitten ollaan sarjataulukossa sillä paikalla, mitä ansaitaan, totesi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.
– Tämä tappio on nollattu ja sunnuntaina on uusi mahdollisuus. Mitään ei olla menetetty, taistelu jatkuu, vakuutti Niko Vahtera The Cassun jälkipelihaastattelussa.
Tilastot:
Wirmo: Niko Vahtera 2+0, Juho Lehtonen 2+0, Kasperi Kantonen 0+2. Mikael Aromaa 26 torjuntaa.
Welhot: Tero Korhonen 3+0, Iiro Lankinen 1+2, Riku Tuononen 1+1. Petri Lesch 25 torjuntaa.