Video: Erä–Happee kaikki maalit – Pasanen hurjasteli tehot 4+1

Tapanilan Erä nappasi yllättäen sunnuntaina 9–5-voiton Happeesta Salibandyliigan puolivälierien toisessa osaottelussa. Erän ja ottelun ykköstähti oli tehot 4+1 iskenyt Mikko Pasanen. Ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.

3 comments

  1. Tältä se näytti. Happee pelin alusta vaisulla ja varovaisella liikkeellä matkassa, pelirohkeus ja tappiin saakka ulottuva asenne puuttui. Erä on kuitenkin porukka, johon ryminä ja häirintäpeli tehoavat. Mutta jos saavat rauhassa rakentaa, tulee vaikeuksia. Kososen päivän kunto oli todella vaatimaton, laskin neljä selvää mv:n maalia. Tämä söi joukkueen itseluottamusta. Pelinopeus ja -rohkeus alusta asti huonoja ja huononivat ratkaisevasti toiseen erään. Ykköskenttä yhtenäisin, mutta kun pakit hautovat tuskastuttavasti palloa se hyydyttää nopeat vastahyökkäykset (eka erän jälkeen). Heikkinen puskee ja kuskaa eikä pallo irtoa lavasta syöttöihin millään. Sitä sitten kommentaattorit hehkuttavat! Tsiisus! Muutoin joukkuepeli tuskaista ja ratkaisut perustuivat liiaksi yksilötaitoon (Manninen tarvii kavereita). Valmennus reagoi tilanteeseen vaihtamalla veskaa vasta 7-3 tilanteessa ja muuttamalla peluutusta pelin jo ratkettua. Toinen erä olisi ollut aktiivisen valmennuksen ja kokoonpano- ja taktiikkamuutosten aikaa. Jos mestaruus liigassa irtoaa sosiaalipalloa pelaamalla, niin ihmeiden aika ei ole ohi. Ja Erä sitten. Lähes kaikessa Happeen peilikuva. Hyvä asenne ja pelirohkeus. Ottamatta mitään Erältä pois, väitän silti, että peli ratkesi enemmän Happeen huonouteen ja passiivisuuteen kuin Erän ylivertaisuuteen. Näinhän se oli edellinenkin peli Bergmanin mukaan, mutta toisin päin.

  2. Paljonko tulee J. Kouvoselle pelikieltoo? Hyppy taklaus Iskaniuksen päähän ja vastapalloon, Savolaisen temppu ei ollut mielestäni noin törkeä, huom, minun mielestä. Nyt järkee päähän äijjät, tässä lajissa ei ole muita suojia kuin lasit, niitäkään ei käytetä. Miettikää jos osuu omalle kohdalle.

  3. On tolla kaasalaisella kyllä aivan karmea kantti! Erän veskalla ei mitään palaa vaikka lähti puolesta kentästä!