Happeen hirvibrändillä on toki montakin näkyvää tekijää, mutta varsinkin päävalmentaja Seppo Pulkkinen hirvikravatteineen on yksi Suomen tunnetuimpia salibandykasvoja. Pulkkinen on nyt myös Suomen mestari.
Vuonna 1989 perustettiin syksyllä 25 vuotta täyttävä salibandyseura Happee, ja samana vuonna Pulkkinen vei naisten lentopallomaajoukkueen EM-kisoihin. Miltei 40 vuotta eri lajeja valmentanut Pulkkinen on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisen salibandyn parissa, ja noiden 25 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista niin Happeessa kuin entisen viiksiniekan valmennusurallakin.
– Totta kai hieno fiilis. Tämä voitto kertoo hienosta työstä. Kaikki kunnia joukkueen pelaajille ja kaikille taustatekijöille. Uskomattoman hienoa porukkaa, hehkutti Pulkkinen ottelun jälkeen Pääkallo.fi:lle.
Koko kautta Pulkkinen arvioi napakasti:
– Uskomaton tuhkimotarina, sanoi sutkautuksistaan tunnettu Pulkkinen.
Happeen tarinassa on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkästään tämä kausi. Joukkue voitti viime vuonna runkosarjan ja Suomen Cupin sekä pelasi kahtena edellisenä keväänä pronssiottelussa. Happee oli kuitenkin häviänä osapuolena molemmissa näistä mitalikamppailuista.
Happeen kohdalla puhutaankin pitkälti kasvutarinasta kentällä ja sen ulkopuolella. Kun taustat laitettiin kuntoon, niin kentälläkin rupesi kulkemaan. Jyväskylä on tuottanut huippupelaajia vuodesta toiseen ja varsinkin viisi vuotta putkeen voitetut A-junioreiden Suomen mestaruudet ovat tästä vahva osoitus.
Happee oli todellisissa talousvaikeuksissa 2009 ja konkurssikin oli lähellä. Konkurssi oli niin lähellä, että kaikki oli kiinni muutamien laskujen eräpäivistä.
– Vuonna 2009 päätettiin, että konkurssiin ei seuraa päästetä. Sen jälkeen on uskottu omaan tekemiseen ja kaikki on tehty määrätietoisesti siitä lähtien, muisteli monissa liemissä keitetty Pulkkinen, joka on Kohosten veljesten ja useiden tuoreiden kultamitalistien tapaan lähtöisin Vaajakoskelta Jyväskylän kupeesta.
Happeessa työtä on tehty nimenomaan määrätietoisesti ja oikomatta. Yhteistyön voimaan luottanut seura on toimintu tiiviisti paikallisten korkeakoulujen kanssa.
Liikuntatieteellinen tiedekunta on ollut yksi tärkeä tekijä Happeen menestyksen taustalla ja tohtori Pulkkisesta on aina huokunut älyllinen stimulointi salibandyn suhteen. Happeen valmennustiimin taustalta varsinkin urheilutieteilijä Jyri Korsmanin nimi puskee usein esille.
– Kaikki tässä valmennustiimissä ovat oman alansa guruja, kommentoi Pulkkinen herrasmiesmäisen korrektisti, eikä halua nostaa ketään ylitse muiden.