Classicin naisten liigajoukkueelle kulunut kevät päätti muutakin kuin kuusivuotisen mestaruusputken. Naisten Salibandyliigan kaikkien aikojen menestynein valmentaja Irina Peltola päätti jättää liigakentät toistaiseksi. Peltola jatkaa seuran nuorisopäällikkönä, kun Veli-Matti Koivunen ottaa vastuulleen naisten liigajoukkueen valmennuksen. Pääkallo.fi haastatteli Irina Peltolaa finaalien ratkettua.

Irina Peltola luotsasi Classicin kuusi kertaa peräkkäin naisten Suomen mestaruuteen. Peltolalle pelifilosofian summaaminen on vaikeaa, sillä salibandy on vuosien saatossa muuttunut paljon. Valmennusfilosofisesti Peltola on halunnut joka päivä parempaa tekemistä pelaajalta.

– Se on edellytys, jotta voin kehittää pelaajaa yksilöllisesti eteenpäin taidossa, fysiikassa, mutta myös ihmisenä sekä joukkuepelaajana. Jos valmentajana ja ryhmänä pystymme joka päivänä jokaista yksilöä viemään eteenpäin, niin näin työn kautta saadaan parempi joukkuekin. Se on ollut punainen lanka itselläni, Peltola summaa.

– Minulle on ollut tärkeää myös opettaa pelaajaa luottamaan itseensä ja näkemään itsensä positiivisessa valossa, luovana, vahvana, rohkeana pelaajana. Arkeen kuuluu myös välillä virheiden teko.

Peltolan puheissa tulevatkin esiin pelaajien henkilökohtaiset ominaisuudet ja tilanteet. Hän arvostaa korkealle pelaajaat, jotka pistävät itsensä joka kerta treeneissä ja peleissä likoon.

– Arvostan sellaisia pelaajia, jotka tekevät pitkäjänteistä työtä tietäen, ettei huipulle mennä vuodessa, kahdessa tai kolmessakaan. Menestys on pitkän, pitkän työn tulosta ja iso projekti. Tietysti arvostan myös sellaista pelaajaa, joka otteluissa laittaa oman henkilökohtaisen edun sijasta joukkueen edun etusijalle ja tekee työtä joukkueelle, kertoo Peltola.

Miten paljon olet pystynyt tekemään kuvailemaasi työtä joukkueessa?
– Joukkue on antanut tähän erittäin hyvän mahdollisuuden. Pelaajat ovat olleet todella halukkaita kehittämään omaa osaamistaan ihan jokaisella osa-alueella. Sitä on vaikea purkaa, kun työ on niin jokapäiväistä ja usean pelaajan kanssa töitä on tehty pitkään, Peltola arvioi ja jatkaa:

– Jos nyt heittää ihan konkreettisen esimerkin, niin meille SBS Rupusta tullessaan Rantalan Nina oli hyvä pelaaja. Olemme yhdessä pystyneet viemään hänen teknisiä ominaisuuksiaan, pelinlukua, pelillisiä ominaisuuksiaan ja fysiikkaansa eteenpäin. Nina on 6-7 vuoden aikana mennyt ihan hirveästi eteenpäin, Peltola kehuu.

Omasta elämästä ammentaen

Peltola on käynyt läpi elämänfilosofiaansa, sillä se on ollut hänelle tärkeä valmennusväline.

– Omassa elämässäni yritän jokainen päivä olla parempi ihminen olemalla positiivisempi, iloisempi ja kannustavampi sekä toisia kunnioittavampi ja rakastavampi. Huom. yritän, Peltola naurahtaa.

Samaan hengenvetoon Irina Peltola toteaa, että samat asiat ovat hänelle tärkeitä joukkueen sisällä.

– Pyrimme viemään yksilöä myös henkisellä puolella koko ajan eteenpäin. Se on eri asia, miten tämän saa siellä käytännön elämässä joka päivä toteutumaan. Olemme pyrkineet siihen, ettei tilanne menisi koskaan siihen asti, että tunnelma joukkueessa olisi raskas. Peltola nostaakin vahvuudekseen ihmisten lukemisen ja sen, että hän on halunnut heti tarttua ongelmiin, jos huomaa jonkun asian kalvavan.

– Lisäksi olen koettanut löytää huonoista hetkistä, huonoista peleistä ja huonoista kausista aina ne parhaat hetket. Nehän antavat osviittaa omasta tekemisestä. Nämä prosessit ovat aina niin pitkiä ja tulee ajatella pitkäjänteisesti isoa kuvaa, eikä ainoastaan sitä yhtä hetkeä. Menestyminen on aina pitkä prosessi, hän muistuttaa.

Pitkän valmennusuran huippuhetkestäkin on ehtinyt jo tovi vierähtää. Silloin Södertälje IBK kaatui Euroopan Cupin finaalissa 6-3.

– Kyllä makein hetki oli Weissenfelsissä, kun miljoona vuotta sitten voitettiin silloinen Euroopan Cup -mestaruus. Päästiin ensimmäistä kertaa turnaukseen ja vietiin se sitten loppuun asti, Peltola muistelee.

Suurin pettymys menee vielä ajalle, jolloin Peltola viihtyi pelikentällä.

– Nuorempana oli ehkä isommat tuntemukset. Muistan kun olimme ensimmäisiä kertoja loppupeleissä ja finaaleissa. Pelattiin HIFK:ta vastaan ja olimme ottelusarjassa 2-0-häviöllä. Siinä sitten kirimme tilanteen 2-2:een ja viidenteen peliin. Kotiareenalla oli tupa täynnä, ja hävisimme viimeisen pelin 1-2. Se on karmaisevin tappio, mutta siitäkin hetkestä on jäänyt arvokasta oppia myöhemmille kausille.

– Taapersin silloin vielä itse pelaajana. Häviö antoi ymmärryksen siitä, kuinka paljon parempi joukkueen on oltava joka osa-alueella. Ja esimerkiksi meikäläisen tasoisiin pelaajiin verrattuna pitää saada paljon parempia pelaajia joukkueeseen, että he pystyvät viemään joukkueen loppuun asti.

Valmentaja kuin valmentaja

Naisvalmentajia ei liigakenttien laidoilla ole ruuhkaksi asti ilmaantunut. Irina Peltola ei allekirjoita, että sukupuolella olisi merkitystä huippu-urheilijoiden kanssa toimittaessa.

– Minä en ole ikinä kokenut, että sukupuoli vaikuttaisi valmentamiseeni. Mielestäni valmentaminen on enemmänkin persoona- kuin sukupuolikysymys. Omasta puolestani en ole kokenut eroa ja täytyy sanoa, että en ole ikinä saanut sellaista kommenttia, Peltola näkee ja jatkaa:

– En ole ikinä valmentanut miehiä, mutta en kuitenkaan ole ajatellut, että olisin valmentanut naisia. Olen valmentanut urheilijoita. Pelaajat ovat varmaan samaa mieltä siitä, ettei pidä olla mitenkään eri tavalla siksi, että on naisia valmennettavana. Ehkä se on tuommoinen pieni ennakkoluulo naisia kohtaan, Peltola muotoilee varovasti.

Peltolan mukaan valmentamisessa sukupuolen ei saa antaa vaikuttaa työhön suhtautumiseen.

– Molemmilla varmaan on omia vahvuuksia ja omia heikkouksia. En myöskään usko, että niitä pitäisi ajatella niin, että nämä ovat nyt naisia ja heitä pitäisi käsitellä aivan eri tavoin kuin miehiä. Voi olla, että olen tässä väärässä ja jos menisin miesjoukkueeseen, niin sitten huomaisin, että se onkin aivan eri asia. Mene ja tiedä, Peltola sanoo.

Rakkaudesta lajiin

Harva naisten salibandyliigan valmentaja saa leipänsä valmennuksesta. Kullan kilkkeestä huolimatta, ei Peltolakaan ole rahapalkkiolla herutellut.

– Olen varmaan Suomen ainoa ja hulluin salibandyvalmentaja, joka on tehnyt nämä vuodet tätä juttua ihan rakkaudesta lajiin.

Päätös päävalmentajan pestistä luopumisesta ei syntynyt yhdessä yössä. Peltola luettelee varsin odotettavissa olevia syitä päätökselleen.

– Olen tehnyt niin pitkään saman joukkueen kanssa hommia. Ehkä se on heillekin reilua, että joku muu valmentaa välillä heitä. Omalla kohdalla, kun on näin pitkään tehnyt, niin se suurin intohimo oli hieman mennyt. Olemme etsineet naisjoukkueen valmentajaa, mutta ei ole löytynyt sopivaa. Nyt olemme Koivusen Veli-Mattia koulineet pari vuotta. Hän on valmis ottamaan päävalmentajavastuun.

Peltola aloitti viime vuonna ensimmäisen oikean valmennustyönsä Classicin nuorisopäällikkönä. Uudella pestillä oli vaikutuksensa lopettamispäätökseen.

– Kun syksyllä aloitin Classicilla, olin seitsemän päivää viikossa ja yhdeksästä yhdeksään koko ajan töissä. Silloin huomasin, ettei tämä näin onnistu. Jommasta kummasta oli pakko luopua. En halunnut uudesta työpaikasta lähteä, vaan kyllä se oli ensimmäisenä tämä harrastuspuoli, Irina Peltola muistelee viime kautta.

Peltolan salibandytietous on nyt nuorempien polvien hyödynnettävissä. Hän toimii tyttöjuniorijoukkueiden ja valmentajien mentorina ja auttaa harjoitusten vetämisessä. Lisäksi hän kehittää ja koordinoi seuran poikapuolella 02-09 syntyneiden toimintaa sekä on valmentajien tukena ja apuna. Hän valmentaa itse 06-syntyneitä pikkupoikia. Naisen puheesta voi päätellä, että tuttu into on tallella.

– Kyllähän lasten kanssa on aivan huikeaa. Heillä on niin hirveä intohimo ja ilo. Se kaikki into ja vilpittömyys takaa, että niiden kanssa on mahtava tehdä töitä. Kun on vielä hyviä valmentajia seurassa, niin heidän kanssaan on hyvä kehittää asioita yhdessä.

Seurat lajin elinehtona

Irina Peltolan terveiset liigakentille palaavat naisen elämänfilosofisiin linjauksiin. Positiivisuuden perään kuuluttava Peltola haluaisi kääntää negatiivisen energian suunnan viemään salibandyn huikeaa tuotetta eteenpäin.

– Uskon, että saisimme sillä tavalla huomattavasti enemmän aikaan kuin haukkumalla. Totta kai kritiikki kuuluu asiaan, mutta sellainen yleinen lynkkaava ilmapiiri ei ole hyväksi. Jos me voisimme olla tässä asiassa sellaisia edelläkävijöitä, että pystyisimme jättämään perisuomalaisen kateuden taaksemme ja keskittymään enemmän positiivisiin asioihin.

Kaiken nähnyt liigavalmentaja haluaa myös muistuttaa seurojen arjen haasteiden vakavuudesta. Lajin ammattimaistuminen ja seurojen ja pelaajien vaatimuslistojen lisääntyminen tarvitsee laaja-alaista ymmärrystä myös lajiliitosta.

– Seuroissa ollaan vakavassa tilanteessa, kun rahahanat ja työkädet ovat aika vähissä ja kamppaillaan olemassaolosta. Seurat todella tarvitsevat tukea tänä päivänä siltä suunnalta: niin organisaation rakentamiseen kuin pelaajien kehittämiseen. Meillä on hieno laji käsissä ja nyt olisi kaikkien ymmärrettävä tilanteen vakavuus seuratasolla. Jos seurat eivät voi hyvin, niin ei meillä kohta ole tätä lajia.

– Totta kai seuroilta tulee vaatia, mutta tukea ja ymmärrystä tähän tilanteeseen tarvittaisiin. Jos pelaajat, seurat ja lajiliitto saadaan samoille linjoille, niin tästä lajista tulee huikea juttu. Jyväskylässä tänä vuonna näytettiin alkua sille, mihin tie voi parhaimmillaan viedä, Peltola päättää.

Irina Peltola tilastoina:
Pelaajana runkosarjassa yhteensä neljällä kaudella 85 naisten salibandyliigan ottelua, joissa 16+38=54 tehopistettä ja 46 jäähyminuuttia. Playoffseissa neljällä kaudella 25 ottelua, joissa 4+9=13 tehopistettä ja 4 jäähyminuttia. Mitaleita pelaajana yksi hopea (2000-2001) ja yksi pronssi (2001-2002). Valmentajana 7 kultaa, 2 hopeaa ja yksi pronssi sekä seurajoukkueiden Euroopan Cupin voitto.

Teksti: Ilkka Levä ja Riina Pulkkinen