Salibandyliitto on siis jostain syystä päättänyt siirtyä yhden finaalin taktiikkaan ensi kauden jälkeen. Tämä päätös jakaa mielipiteitä niin seurojen kuin jopa perheiden sisällä. On olemassa vain yksi ja ainoa taho, joka on kuulemma yksimielinen asiasta – ja se on rakkaan lajimme liitto tai sen tietty osa. Asiaan on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Seuraavassa on minun näkemyksiäni asiasta.
Heti alkuun herää kysymys: mistä on oikeasti kyse? Mennäänkö sokeasti esimerkiksi Ylen toiveiden mukaisesti yhdellä finaalilla siksi, koska siitä voidaan rakentaa MM-finaalin kaltainen megatapahtuma? Ihan vaan tiedoksi sinne ylemmille tahoille, että kaikki eivät lämpene vieraille joukkueille tai karnevaalitapahtumille. Haluan todellakin nähdä sen liiton markkinointigurun, joka saa esimerkiksi oman nelihenkisen perheeni lähtemään oletetulle finaalinäyttämölle useiden satojen kilometrien päähän. Tapahtumasta saa varmasti huikean spektaakkelin, mutta me emme ole ruotsalaisia, joilla on jo äidinmaidossa tällainen kaikilla on jättekivaa -mentaliteetti.
Yhtenä asiana päässä pyörii ajatus siitä, että halutaanko tällä nuoleskella maanlaajuisia lehtitaloja, joiden mielenkiinto lajia kohtaan on loppujen lopuksi aika mitätön. Tässä on oiva tilaisuus tarjota koko paketti kultalautasella, ja helpottaa heidän työtään, kun ei tarvitse vaivautua paikalle kuin yhteen finaaliin. Suurin kärsijä on varmasti joukkueiden näkyvyyttä lisäävä paikallinen media, joka kirjoittaa otteluista raportteja, ennakoita ja muitakin uutisia. Heidät jyrätään ja unohdetaan, kun on päätetty saada aikaan jotain suurta ja kaunista. Toki paikallinen taho voi lähettää edustajan paikalle, mutta onko se sen kaiken arvoista, kun jäädään valtamedioiden jalkoihin?
Ylivoimaisesti suurin miinus tässä on siis paikallisuuden menettäminen. Jossain tietyllä alueella ja tietylle asiakasryhmälle näkyvyyttä haluava liigaseuran yritystukija ei lämpene tälle kuningasidealle. Sen tiedän, takaan ja alleviivaan. Siinä on kiva yrittää Seinäjoella, Tampereella tai Jyväskylässä perustella miksi joukkuetta kannattaa tukea, kun kauden tärkein peli pelataan esimerkiksi Espoossa tai Helsingissä. Jokainen tukija ei ole kiinnostunut koko Suomen markkinoista vaan panostaa esimerkiksi Pohjanmaahan, Pirkanmaahan tai Keski-Suomeen. Tätä mahdollisesti menetettyä rahamäärää ei korvaa kukaan eikä mikään ylempi taho. Luvassa on lipputuloja ja palkintorahaa, ehdottomasti ehkä.
Suunnitelman mukaan tapahtumassa pelataan useamman eri sarjan finaali. Kiinnostaako kaikkia paikalle saapuvia jokainen pelattava ottelu? Veikkaan, että ei kiinnosta. Tapahtumaan on oltava myynnissä yksittäisten pelien lippuja, jossa pelaa se ns. oma joukkue. Näitä lippuja pitää olla myös eri kategorioihin, eli on saatava valita piippuhyllyn ja ringsiden väliltä. Heitetään ilmoille idea, että pelaavien joukkueiden faneille olisi varattu tietty määrä lippuja tiettyyn katsomon osaan, joten he voivat halutessaan kannustaa omiaan yhtenäisenä rintamana. Fanit ja kannattajat ovat sponsoreiden lisäksi niitä, jotka tukevat seurojen toimintaa maksavina asiakkaina, eikä kukaan muu.
Heitetään esimerkkinä todennäköisesti hieman vastaavanlainen tapahtuma muutaman vuoden takaa. Olin paikalla vuonna 2010, kun Suomi voitti MM-finaalissa Ruotsin. Kyynel tuli silmäkulmaan, ja tunnelma oli käsin kosketeltava. Toisaalta istuin Hartwall Arenan kuppilassa lähes koko pronssiottelun ajan, koska minua ei kiinnostanut, miten pelissä käy. Jos se tekee minusta huonomman laji-ihmisen tai salibandyfanin, niin sitten se on vaan niin.
Tästä voisi jauhaa hamaan tappiin asti esimerkiksi urheilullisuuden menettämisen nimissä tai spekuloida sillä, kuka lopulta käärii ylimääräiset hillot taskuunsa. Rohkeassa ratkaisussa on hyvät ja huonot puolensa, eikä se varmasti kaikkia osapuolia tyydytä. Päätös on kuitenkin tehty ja pulinat pois, vai miten se nyt menikään? Silti tyypillisenä junttina vastustan edelleen tätä liiton tekemää ratkaisua, mutta lupaan antaa sille omalta osaltani mahdollisuuden onnistua.