Miesten salibandymaajoukkueen tiukka puolen vuoden valmistautumisrupeama kohti Göteborgin joulukuista MM-turnausta käynnistyi Eerikkilän ensimmäisen kesäleirin muodossa. Päävalmentaja Petri Kettunen istui alas valottamaan Pääkallo.fi:lle projektin tilannetta ja tulevia kuvioita.
Tshekin EFT-turnauksen jälkeen on huilattu muutama viikko, ja koko tiimi pelaajista taustaryhmään on taas innolla kehittämässä joukkueen peliä kohti joulua.
– Hienot fiilikset lähteä pienen huilin jälkeen painamaan töitä taas. Kiva saada herrat maailmalta paikalle, maajoukkueella kun ei liikaa ole tapahtumapäiviä. Kaikki päivät ovat äärimmäisen tärkeitä. Hyvässä asennossa ollaan viemässä projektia eteenpäin, Kettunen toteaa.
Kesän leirit eivät juuri poikkea toisistaan. Pelaajia on Kettusen mukaan kuunneltu ohjelmaa suunnitellessa.
– Samantyyppinen setti tulee olemaan jokaisella leirillä. Lajiharjoituksia painotetaan, se on käyty pelaajien kanssa yhdessä läpi. Juoksemme joka leirillä 20 minuutin juoksun, ja taktisesti perehdymme erityisesti hyökkäyspään hyökkäyspelaamiseen sekä pallottomaan pelaamiseen. Tämä on tapa, jolla uskomme saavamme parhaan tuloksen aikaiseksi, Kettunen selventää.
Hyökkäyspeliä kehittämään
Aiemmissa vaiheissa projektia on perehdytty erityisesti oman pään puolustuspelaamiseen. Vasta tämän vuoden puolella on ryhdytty perehtymään hyökkäyspelaamisen saloihin.
– Helmikuussa kävimme ensimmäistä kertaa kunnolla läpi, mitä teemme pallon kanssa ja ryhdyimme käymään hyökkäyspään hyökkäyspelaamista läpi. Huhtikuun EFT-tapahtumassa ei juurikaan harjoiteltu, pelasimme vain pelit. Kesän aikana pitäisi saada peliä eteenpäin, syksyllä meillä ei ole leiripäiviä juurikaan käytössä.
Moni pelaaja joutui jäämään kesän ensimmäisestä leirityksestä pois, osa vielä aivan viime metreillä. Asia ei tietenkään miellytä valmennusjohtoa, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli.
– Kavereita puuttuu, mutta näemme sen niin, että se on jollekin muulle mahdollisuus päästä katsomaan, mitä tämä maailma on ja mitä se vaatii. Tottakai olisi optimaalista mennä aina sillä porukalla, joka on valittu, muttei se vaan urheilussa aina mene niin. Valitettavia loukkaantumisia, joille ei voi mitään, Kettunen toteaa.
Huhtikuun turnauksesta lisää uskoa
Tshekin huhtikuinen EFT-turnaus kauden päätteeksi sujui maajoukkueelta erinomaisesti, ja Kettunen on erityisen tyytyväinen siitä, että harjoitellut asiat alkavat näkyä myös peleissä.
– Päästimme kolmessa pelissä vain viisi maalia, ja kansainvälisellä tasolla siihen täytyy olla järkyttävän tyytyväinen. Se antoi meille sitä viestiä, että ne asiat mitä aktiivisesti harjoitellaan, myös yleensä kehittyvät. Puolitoista vuotta on panostettu puolustuspelaamiseen, joten onhan se ilo nähdä, että siellä mennään eteenpäin.
– Meillä oli Tshekissä useita uusia pelaajia, jotka olivat ensimmäistä kertaa kansainvälisessä ilmapiirissä pelaamassa kärkimaita vastaan. Heille tulos kertoi varmasti siitä, ettei maailman kärki ole kovin kaukana, kunhan joukkue vain sitoutuu ja tekee töitä yhdessä intohimoisesti ja hyvällä asenteella, Kettunen muistuttaa.
Kesän leiritysten jälkeen edessä ovat Ruotsi-ottelut, ja sen jälkeen vielä ennen kisoja viimeinen EFT-turnaus loka-marraskuun vaihteessa. Pelaajarinki on vielä tässä vaiheessa suuri, mutta lokakuun loppuun mennessä jyvät on karsittu akanoista. Göteborgissa sitten mitataan, mitä on tullut tehtyä parin vuoden aikana.
– Toivottavasti olemme aika pitkällä viimeisessä EFT:ssä pelaajavalintojen suhteen, syyskuun Ruotsi-peleissä tehdään varmaankin viimeisiä kokeiluja. Paljon painoarvoa pannaan sille, mitä täällä leireillä tapahtuu, mutta puolitoista vuotta on myös kansainvälisiä pelejä takana, joten niillekin täytyy antaa oma arvonsa, Kettunen puntaroi.
– Jouluna on kristallinkirkas tavoite pelata parasta mahdollista peliä, ja kunnioitetaan sitä lopputulosta, joka sieltä tulee. Uskomme, että se riittää pitkälle. Jos joku pelaa paremmin, se pitää vain hyväksyä.
Yhteistä unelmaa kohti
Kettunen kommentoi myös yleisesti maajoukkuepelaajien kehitystä, ja muistuttaa katseen olevan myös jo Göteborgin matkan jälkeisessäkin ajassa.
– Oikeaan suuntaan ollaan tehty asioita, näen urheilijoissa heittäytymistä pelille ja uskallusta laittaa ittensä likoon. Valitettavaa, että puolet leiriryhmästä jää ulos joukkueesta, mutta suomalainen salibandyhan on sitä vahvempi, mitä enemmän meillä on huippupelaajia, jotka joutuu jättämään pois kisoista. Maajoukkuetta rakennetaan lyhyen tähtäimen lisäksi myös pitkällä tähtäimellä, ja pitää osata nähdä kauemmas kuin Göteborgiin 2014. Suomen tavoite on pärjätä kisoissa joka kerta, joten pitää osata tehdä kahdenlaista työtä. Loukkaantuneiden paikkaajat ovat sen vuoksi juuri nuorempia pelaajia, Kettunen paaluttaa.
– Jo ennen Zürichin kisoja oli nähtävissä, että sukupolvenvaihdos on väistämättä tulossa. Nyt olemme leikkauspisteessä, ja Suomella on nuorin joukkue pitkään, pitkään aikaan. Katsotaan sitten, montako kokeneempaa kaveria siellä lopullisessa joukkueessa mukana on. Runko tulee olemaan 80-luvun puolivälissä syntyneitä.
Kettunen korostaa yhtenäisen joukkueen merkitystä, ja sana ”sitoutuminen” tulee haastattelun aikana esille useamman kerran. Yhteistä unelmaa varten kaikkien pitää tehdä intohimoisesti haalarit päällä hommia.
– Jos ja kun jokaisella ukolla on nöyryys viisikkotason pelaamiseen, loppupeleissä pelijärjestelmällä ei ole edes niin suurta merkitystä. Kun olet valmis laittamaan itsesi jokaisessa yksittäisessä tilanteessa ja pallossa likoon, niin kyllä se joukkue vaan tahtoo pärjätä. Suomalainen palloilujoukkue vaatii lisäksi pärjätäkseen hyvää maalivahtipeliä, ja silläkin rintamalla uskon, että olemme riittävän vahvoja joulukuussa.
– Sitoutuminen, intohimo ja asenne olivat pelaajien itse määrittämät kolme kulmakiveä, jotka nousivat esiin kisaprojektia käynnistettäessä. Nämä kolme asiaa täytyy näkyä niin pelaajien kuin johtoryhmänkin tekemisessä. Tämä ei ole pelaajien tivoli, eikä johdon tivoli. Tämä on meidän yhteinen juttu. Unelma, mitä kohti ollaan menossa, Kettunen jatkaa.
Viikon päästä Suomen opiskelijamaajoukkue lähtee Kettusen johdolla Singaporeen opiskelijoiden MM-kisoihin. Tälläkin reissulla on maajoukkuevalmennuksen näkökulmasta tärkeä merkityksensä.
– Opiskelijareissu osuu meille tähän kohtaan oikein hyvin, sillä leirillä on mukana sellaisia pelaajia, jotka ovat A-maajoukkueessakin. Näemme siellä turnausmuotoisessa tapahtumassa sellaisten pelaajien pelaavan, joilla ei ole MM-kisoja alla. Singapore on varmasti erittäin hyvä ja antoisa setti valmennusjohdolle ja pelaajille, vaikka olosuhteet ovat toki erilaiset kuin Göteborgissa. Lohkojako (kärkimaat samassa lohkossa) palvelee huippumaita, ja vaikka A-maajoukkueet eivät olekaan mukana, kaikilla kärkijoukkueilla on kuitenkin paikalla hyvät joukkueet, ja sitä kautta pelin tasokin on hyvä, Kettunen päättää.
Osaako joku kertoa, mitä muuta 20 min juoksu mittaa kuin lenkkikuntoa ja suomalaista sisua? No ei kai siinä, kunhan ei juosta leirin aluksi, jolloin haittaa lajisuorituksia.
Sillä mitataan varmaan nupin sisältöä. Jos nuppi ei kestä puristaa 20 minuuttia, eikä sietokyky kestä 20 minuuttia epämukavuusaluetta, niin ei se sitten kestä varmaan MM-projektiakaan saati MM-kisoja.
Juuri näin, pelaajien suhtautuminen ikävään puurtamiseen on yleensä aika paljastavaa henkisten ominaisuuksien kannalta. Turhan ja hyödyttömän metelin lietsojat nousevat helposti esiin, vähän juuri samalla tapaa kuin ensimmäinen kommentoija 😉
Ja muistaakseni salibandyssa yhden erän kestokin on sattumalta juuri tuo 20min
Lähinnä sitä hain, että tasavauhtinen juoksu ei mittaa lajiliikettä ja -kestävyyttä kovin hyvin. Esim. SPV:ssä on luultavasti monta huippulenkkeilijää, jotka eivät kuitenkaan pärjää lajiliikkeessä huipuille (edes 3. erässä). Tuohon pääkopan mittaamiseenkin viittasin, mutta ironisesti siksi, että suomalaisilla tuntuu olevan pakkomielle hampaat irvessä lenkkeilemisestä. Mutta testin tiimoilta kitisijöillä tai luovuttajilla ei tietenkään ole mitään asiaa kisakoneeseen. Toivottavasti testissä kuitenkin seurataan enemmän yksilöä kuin vertaillaan tuloksia, vaikka jonkinlainen tulos pitää toki saada, että pelaajan voi olettaa jaksavan finaalissakin pelata.
Uskon että tuolla 20 min testillä mitataan nimenomaan yksilön kehitystä. Nähdään että miten on harjoitellut ja luultavasti nähdään/seurataan myös palautumiskyky, se on aika kovassa koetuksessa MM-kisoissa, kun siellä tulee pelejä ihan tiiviiseen tahtiin ja kuitenkin parhaassa tikissä pitäisi olla finaalissa!
(jos sinne pääsee)
Sportmagasinetissa (nähtävissä Yle Areenassa) on näköjään ollut juttua leiriltä, mm. Kettusen kommentteja 20 min juoksuun liittyen.
Oilers on nyt julkaisut joukkeensa samalla kommentti joka sopii hyvin tähän . ”Olen analysoiva fysiikkavalmentaja. En kuulu siihen niinsanottuun vanhaan koulukuntaan, jossa juostaan pitkiä lenkkejä vaan tarkoituksena on tehdä paljon liikkuvuus-, tasapaino-, keskivartalo-, ja voimaharjoitteita”, Partio sanoo.
Toivottavasti Kettunen osaa myös valita oikeat pelaajat eikä valintakriteeri ole ainoastaan 20 minuutin lenkin tulos..
Paakallo voisi seuraavassa haastattelussa kysyä, kuinka moni maajoukkueringistä pärjää Petelle ja Aksulle tuossa 20 minuutin testissä 😀
Kuinka paljon pelissä tarvitaan akrobatiaa, jota nyt intoillaan treeneissä.
Jos kaatuu, niin noustaan ylös, mitäs siinä?
Treenaaminen valitettavasti alkaa sieltä pyramidin pohjalta, niin voiman, taidon, ketteryyden, kuin juoksjenkin osalta. Systeemit ovat samat ihmisen fysiologiassa, ei ne mihinkään ole muuttuneet.
Liikkuvuus-, tasapaino ym. verryttelyt ovat höntsävälipaloja ja auttavat palautumaan oikeista treeneistä. Bisnes tietysti tulee tässä voimakkaasti mukaan 🙂
Piti tästä 20 minuutin testistä kirjoitella jo aiemmin. Olen ymmärtänyt että tuota hiukan reilua 5km juoksee jo B-ikäiset pojat, joten lukemana se ei ole mitenkään ihmeellinen. Kiekkoilijat ovat juosseet ainakin 30 minuuttia, ja huiput vetävät noin 7.5 km tuntumaan. Tuollainen matka/aikahan on lähinnä eräänlainen sisutesti – jossain määrin juoksuvoimasta ja kestävyydestä kertova, mutta ei ainakaan nopeutta eikä lajikuntoa mittaava. Varsinainen kestävyysmittarikaan tuo ei ole, koska aika/matka on kuitenkin suhteellisen lyhyt vaikkapa puolimaratoniin verrattuna. Ja siihen verrattuna taas cooper-testikin on mittarina lähempänä.
Muista lajeista tuo kiekko on ehkä fyysiseltä suoritusintervalliltaan lähimpänä salibandyä, toki siinäkin suorituksen ja palautumisen syklit ovat hiukan erilaiset. Esim. jalkapallo on jo taas varsin erilainen. Jalkapalloilija, saati jääkiekkoilijakaan ei tarvitse maksimaalista juoksukestävyyttä, puhumattakaan salibandyn pelaajasta.
Liikkuvuuteen, tasapainoon, lihaskuntoon jne pätee sitten taas se, että ne ovat kaikkien lajien ja urheilijoiden peruspalikoita. Jos ne ovat kunnossa, on helppo siihen päälle lisätä lajiteknisiä vaatimuksia. Urheilullinen kroppa pystyy toteuttamaan asioita paremmin, palautuu helpommin ja on vähemmän herkkä loukkaantumisille. Arkipäivää ammattilaisurheilussa, mutta ei sittenkään vielä niin selvää salibandyssä.
Salibandyssäkin on onneksi jo tänä päivänä liigaseuroissa pääsääntöisesti osaavia fysiikkavalmentajia, jotka omalta osaltaan vievät lajia ja sen vaatimuksia eteen päin. Pala palalta.