Silja Eskelinen vaihtoi kesällä 2013 tutun ja turvallisen Tiikerilauman nurmijärveläiseen SB-Prohon ja heti seuraavana keväänä hänen kaulaansa ripustettiin kultainen mitali viidennen liigakautensa viidennen finaalin päätteeksi.
Puolustajan paikalla nykyään viihtyvä 20-vuotias Eskelinen tunnettiin ennen helposti lämpiävänä hyökkääjänä. Ensimmäinen Pro-kausi meni totutellessa vauhdikkaampaan joukkuepelityyliin, mutta silti Eskelinen lähes tuplasi uransa pistesaldon.
– Joukkueeseen sopeuduin tosi helposti, mutta pelityyliin tottuminen oli vaikeampaa. Tiikereissä olin tottunut seisovampaan pelityyliin ja nyt Pro:ssa ohjeistettiin koko ajan ”Ylöspäin, ylöspäin!” Alussa en meinannut pysyä perässä, Eskelinen muistelee läpimurtokauttaan ja jatkaa:
– Vieläkin Timi (valmentaja Timo Suonpää) joutuu muistuttelemaan minua siitä. Hänen opissaan olen saanut paljon suoraviivaisuutta peliini. Lisäksi Timistä huokuu paljon intohimoa omaan tekemiseen. Se on varmasti tarttunut myös pelaajiin ja on yksi Pron menestyksen salaisuuksista.
Jalkapalloa ennen salibandya harrastanut Eskelinen oli yksi naisten maajoukkueen ensikertalaisista Eerikkilän EFT:ssä huhtikuun lopussa. Kokemusta on karttunut kaksista tyttöjen MM-kisoista, joista jälkimmäiset päättyivät kultaan.
– Vahvuudekseni on kehuttu pelinlukutaitoa ja olen välillä nopeakin. Fysiikkaa on kuitenkin aina parannettava ja perustekniikkaakin tietysti. Eniten minulla on kuitenkin tekemistä pääkopan kanssa. Lajista riippumatta se on aina ollut ongelma ja pään kanssa saan työskennellä, Eskelinen kertoo ja antaa esimerkin:
– Jotkut pelaajat saavat sellaisen viimeisen puristuksen ja tsempin ottelun lopussakin. Itselläni se on päinvastoin, mielessä pyörii ”Et sä kuitenkaan jaksa!” ja soimaan itseäni. Joskus muut tulevat pelin jälkeen kehumaan, vaikka itse en ole ollenkaan tyytyväinen.
Kevään 2013 välierissä Tiikerit oli suistamassa kuusinkertaista mestaria Classicia finaalista voittamalla kaksi ensimmäistä ottelua. Askel kerrallaan Classic kuitenkin marssi finaaliin. Viidennen välierän viimeisen vitosen alkaessa Tiikerit johti vielä maalilla, kunnes Eskelinen otti 2+10 minuutin jäähyn.
Joukkuerangaistuksen Tiikerit vielä kesti, mutta sen jälkeen Classic tasoitti. Eskelinen muistaa jäähyyn johtaneen tilanteen, mutta on ottanut opikseen.
– Sellaista tilannetta en halua enää ikinä kokea. Taisimme olla siinä vielä kaiken lisäksi ylivoimalla ja minulla oli pallo. Vastustaja tuli sörkkimään ja varmaan sitten paineet kasvoivat nuorella pelaajalla liian suuriksi, päässä napsahti ja tönäsin häntä turhan kovaa.
– Mutta kerrasta oppii, en halua että sellaista tapahtuu enää ikinä. Sen jäähyn jälkeen olen jättänyt kaikki jälkipelit kokonaan pois. Mieluummin puran turhautumisen vaihtopenkillä itselleni.
Kaukalon ulkopuolella Eskelinen kuvaa itseään rauhallisemmaksi.
– En aloittele baaritappeluita viikonloppuisin! Tosissaan sanottuna, ihmiset ilmeisesti kokevat minut luotettavaksi, koska tulevat kertomaan minulle asioitaan ja usein olen ollut joukkueen kapteeni, Eskelinen kertoo ja antaa tavallaan vahvistuksen väitteelleen maajoukkuedebyyttinsä merkityksestä kysyttäessä:
– Onhan se hieno asia, että kutsu maajoukkueeseen tuli. Jokainen pelaaja tarvitsee mielestäni tunteen, että hänen työtään arvostetaan. Se on iso juttu että hänet ”on nähty”. Kaikille pelaajille tunnustusta ei valitettavasti suoda. Osa pelaajista raataa tosi paljon, mutta heitä ei ikinä huomata.
EFT-turnauksen pelit alkoivat myös Eskelisen osalta muun joukkueen tavoin uuden valmennusjohdon alaisuudessa jännityksen leimaamina.
– Ensimmäinen ottelu tietysti jännitti, mutta lopulta sekin laantui. Paljon auttoi kun seurasi muita kokeneempia pelaajia ja heidän rauhallisuuttaan, Eskelinen kertoo ja jatkaa lähivuosien tavoitteistaan:
– Kyllähän ne 2015 –kotikisat ovat mielessä ja pyrin tekemään parhaani sinne. Mutta toisaalta taso on nyt todella kova ja meillä on paljon hyviä pelaajia. Kotikisat ovat jokaisella pelaajalla mielessä ja kaikki haluavat sinne. Oman roolini koen kuitenkin tässä vaiheessa haastajaksi ja sparraajaksi, Eskelinen päättää.