Juttelin vastikään erään kaverin kanssa kesällä treenaamisesta. Meidän ajatuksemme suviaikaan rehkimisestä tulevan talven koitoksia varten erosivat toisistaan täydellisesti.

”Olin lätkimässä tuossa yhtenä päivänä kaveriporukalla ja onhan se sähly kivaa, mutta ei niin kivaa, että jaksaisi enää kesää viettää pururadoilla ja lenkkipoluilla.”

Niin, minä taas ajattelen että sähly on juuri niin kivaa, että sen vuoksi rääkkää itseään kesän läpi viilaten kuntopohjaa kautta varten.

No, kesätreenaamisesta puhuttaessa ei kannata ehkä vielä puhua sen tason pelaajista, mitä minä ja kaverini olemme. Omien kokemusten kautta tulen kuitenkin pointtiini, salibandyn ammattimaistumiseen lajina muun muassa kehittyneen kesäharjoittelun kautta.

Viime kaudella Saksassa treenaaminen oli täysin eri maailma kuin mihin olen taas Suomessa palannut. Ainakin joukkueet joiden kanssa olen nyt treenannut, ovat menneet kesäharjoittelussaan eteenpäin ja asioita tehdään nimenomaan lajitaidot edellä. Enää ei treenata vain treenaamisen vuoksi, vaan tavoitellaan nimenomaan maksimaalisia hyötyjä osa-alueilla, jotka ovat lajissamme tärkeitä niin yksilölle kuin joukkueelle. Saksan kaltaisessa maassa tietotaitoa tarvittaisiin Suomen suunnalta hurjasti myös fysiikka- ja muun oheisharjoittelun kentälle.

Salibandy on oikeasti nuori laji, eikä loppuviimein tarvitse mennä niin älyttömän pitkää matkaa ajassa taaksepäin, kun vaikkapa divaritasolla kesällä ei juuri treenattu. Ja jos treenattiin, monelle pelaajalle omatoimijakso oli toisin sanoen loma, jonka aikana ehti hyvin nollata alkukesän uurastukset. Nykyään asia on toisin.

Liigatasolla kesätreenaaminen on ollut pitkään lähes välttämättömyys. Kaksilohkoisen Divarin yhdistäminen muutama kausi takaperin oli hieno ratkaisu, sillä se on lisännyt toiseksi korkeimman tasomme kilpailullisuutta ja moni joukkue on ottanut isoja harppauksia eteenpäin urheilullisuudessa. Edelleen löytyy yksittäisiä pelaajia, jotka eivät korkeimmilla tasoilla treenaa niin ahkerasti kuin muut, mutta pääasiassa tilanne on nykyään se, että pelkällä kesälomailulla ei ole mitään asiaa ainakaan kahdelle korkeimmalle tasolle pelaamaan.

Totuus on se, että pääsarjatasolla pelaaminen on nykyään ympärivuotista hommaa ja vaikka pelkällä salibandylla ei leipäänsä tienaa, harjoittelu on jo todella ammattimaista. Salibandy ei ole huippu-urheilua, mutta laji pitää sisällään jo monia huippu-urheilijoita, jotka harjoittelevat kuin ammattilaiset, vaikka eivät sellaisia olekaan.

Äskeisellä kappaleella tarkoitan nimenomaan liigapelaajia, sillä totta kai liigassa yhteisten harjoitusten määrä on korkeampi kuin Divarijoukkueilla ja omatoimiset jaksot ovat monesti toiseksi korkeimmalla tasolla pidempiä, jotkut liigajoukkueet eivät pidä sellaisia ollenkaan.

On hienoa huomata, että lajissa näkyy joukkueissakin tämän tyyppinen omistautuminen. Salibandya parjataan monesti, kuten nousevia lajeja yleensäkin. Työpaikkaliikunta on yhtä kuin salibandy, on mielestäni huvittavimpia kuulemiani laji-ihmisille kohdistettuja piikittelytermejä.

No, työpaikkaliikuntaa tai ei, salibandy on rakentamassa omaa kivijalkaansa ja tekemässä tuloaan toden teolla. Treenimäärät kasvavat, organisaatiot vahvistuvat, pelaajat ja toimintatavat ammattimaistuvat ja markkinointi laajenee. Salibandyssa kokeillaan ja ennen kaikkea uskalletaan kokeilla erilaisia metodeja ja etsiä sitä omaa laji-identiteettiä. Se näkyy kesätreenaamisessakin. Vieläkin testaillaan erilaisia juttuja, vaikka salibandya koskevan fysiikkaharjoittelun eteen on tehty jo nyt iso määrä töitä. Salibandy ei ole kangistumassa kaavoihin.. millään osa-alueella.

Tämän tekstin ei ole tarkoitus sanoa, että treenatkaa lisää. Tekstin ei ole tarkoitus provosoida muita lajeja. Haluan nostaa esille, miten nopeasti meidän lajimme on viime vuosikymmeninä nostanut päätään ja mennyt eteenpäin. Monesti unohtuu, että laji on sellaisessa nosteessa, että siitä sopii olla ylpeä. Himmata ei silti sovi, sillä tyytyväisyys tappaa kehityksen ja työtä lajin kehittämiseksi kohti ammattilaislajin statusta riittää vielä todella paljon. Sitä työtä tehdään liiton kabineteissa, seurojen toimistoissa, fanikatsomoissa, totta kai pelikentillä, mutta myös kesät pitkät lenkkipoluilla.