Nuorten maajoukkueen tuore leiriryhmä julki – mukana kahdeksan pelaajaa Tapanilan Erästä

Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

 Kuva: Mikko Hyvärinen
Kuva: Mikko Hyvärinen

Valmentajat Heikki Luukkonen, Joonas Naava ja Jyri Korsman ovat valinneet pelaajat Eerikkilän Urheiluopistolla 11. – 14. syyskuuta pidettävälle U19-maajoukkueen leirille. Mukaan kutsuttiin kolme maalivahtia ja 26 kenttäpelaajaa.

Valinnat pohjautuivat koko viime kauden kestäneeseen pelaajatarkkailuun ja kesän Pohjola-tapahtumiin. Muutama kutsuttavaksi kaavailtu pelaaja on loukkaantumisen vuoksi tällä kertaa estynyt.

– Kaikki kevään tapahtumassa Tahkolla olleet pelaajat ovat edelleen myös tarkkailulistalla MM-kisoja ajatellen, ja kesän pelaajapolkutapahtumista mukaan tuli vielä uusia haastajia, päävalmentaja Heikki Luukkonen kertoo.
– Tämänkertainen ryhmä on valittu viime kauden otteluiden sekä kesän pelaajapolkutapahtumissa annettujen näyttöjen perusteella.

Eerikkilän leirillä aletaan ottaa haltuun MM-kevääseen tähtäävän joukkueen pelitapaa.
– Pelitapaleiri, päävalmentaja Luukkonen tiivistää.
– Käydään läpi pelikirjaamme ja samalla tietysti viedään ryhmädynamiikkaa eteenpäin. Tavoitteena on myös mahdollisimman hyvä lähtö tulevaan EFT-tapahtumaan.

U19-maajoukkue pelaa seuraavat ottelunsa loka-marraskuun vaihteessa neljän kärkimaan EuroFloorball Tour -turnauksessa Hämeenlinnan Elenia-Areenalla.
– Halli ei ilmeisesti ole vielä ihan käyttökunnossa eli kokeilemaan emme ole vielä päässeet, mutta kaiken kuulemani perusteella se vaikuttaa erittäin hyvältä, Heikki Luukkonen kiittää.

Ikäluokan MM-turnaus häämöttää toukokuussa Ruotsin Helsingborgissa.

Leirille kutsutut pelaajat:

Maalivahdit:

Santeri Kainulainen Tapanilan Erä
Santtu Pohjonen Nokian Krp
Santtu Ylänen TPS

Puolustajat:

Aleksi Markkola Westend Indians
Emil Ukkonen Happee
Jesse Ruokostenpohja SC Classic
Matias Lintula KooVee
Mikka Pentikäinen LaSB
Olli Laine TPS
Olli Wikstedt OLS
Otto Lehkosuo Westend Indians
Tommy Borg Esport Oilers

Hyökkääjät:

Aaro Astala Westend Indians
Eero Nuutinen Tapanilan Erä
Eino Heinonen Happee
Henri Luoma Tapanilan Erä
Jasse Kuusisto KooVee
Joonatan Surakka Tapanilan Erä
Juho Sorri OLS
Julius Aaltonen Steelers
Miska Mäkinen Tapanilan Erä
Olli Kinnunen OLS
Oskari Heikkilä SC Classic
Rasmus Kainulainen LaSB
Riku Holopainen Tapanilan Erä
Severi Korhonen Esport Oilers
Tuure Ailio Tapanilan Erä
Valtteri Saari Tapanilan Erä
Ville Lastikka Steelers

U19-maajoukkueen MM-kauden ohjelma:

EFT Hämeenlinna 29.11.-2.12.2014 (pelit 31.10.-2.11.)
Ruotsi-Suomi-maaottelutapahtuma Malmö 5.2.-8.2.2015 (pelit 7.-8.2.)
MM-viimeistelyleiri viikolla 17
Poikien MM-kisat Helsingborg (pelit 29.4.-3.5.2015)

Lähde: Salibandyliitto

4 comments

  1. Missä esim. Lamminen, Lehtoniemi? Lisäks T.Salo menee mielestäni monien nimettyjen pakkien edelle. Toisaalta hyvä ettei Luukkonen ottanut ketää Nokian kenttäpelaajaa.

  2. Näitä ”keskosia” on kohtuu paljon valittu ryhmään. Puhutaan siis 97-syntyneistä ja muista ei vielä lihaksia siunaantuneille. Ruotsalaiset pelaajat ovat tunnetusti isoja fyysisiä urheilijoita tässäkin lajissa. Kuinkahan käy kulmaväännöissä! Ei siinä taitavat kädet riitä pelkästään. Ainakin pakkien pitäis olla isoja, vahvoja ja peittäviä. Onneksi aikaa on vielä sorvata ryhmää.

  3. Eikös R. Kainulainen pelaa Lasbissa vain rinnakkaisedustuksella ja oikea seura on HU46??