Kesän siirtoruletti pyörii totta kai pelaajien ympärillä. Viime kauden jälkeisten siirtojen listalla yksi mielenkiintoisimmista nimistä oli kuitenkin Jyväskylän Happeen valmennusryhmään kuulunut luotsi, Jyri Korsman. Suomen mestarijoukkueen kultajuhlista miehen tie vei Tapanilan Erään. Pääkallo.fi jututti maamme kärkikastin valmentajien kuumaa nimeä kesähaastattelun muodossa.

Korsmanin, 32, valmentajaura alkoi jo varhain, vuonna 1999 Happeessa. Tuon jälkeen matka on kulkenut RSB-Teamin, OLS:n ja Lapin urheiluakatemian valmentajan pestien kautta takaisin Happeeseen ja sieltä nyt Erään. Taustalta löytyvät huipputason koulutukset monipuolisesti valmennustehtäviin ja liikunta-alalle. Pelaajaurallaan Korsman edusti parhaimmillaan 02-Jyväskylää ykkösdivarissa. Millainen mies löytyy tämän tarinan takaa?

– Avoin, energinen ja toiset huomioon ottava. Entinen perfektionisti, nykyinen pohdiskelija. Himourheilija, treenaan monipuolisesti kerran tai pari päivässä, Korsman kertoo.

– Valmentajana oma identiteetti selkiytyi oikeastaan vasta viime kauden jälkeen. Keskiössä ovat yksilön kohtaaminen, ohjaaminen ja myötäeläminen. Mielenkiinnon alueena etenkin peli ja pääkoppa. Pidän itseäni kokonaisuuden hahmottajana ja sen valmentajana, jolla on jano jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Kokonaisuuden hahmottaja ja sen valmentaja, joka keskittyy peliin ja pääkoppaan. Miten tällaiset asiat näkyvät konkreettisesti valmentamisessa?

– Joukkueet ovat täynnä erilaisia persoonia ja jokaista tulee lähestyä eri tavoin. Jos pelaajalla ei ole kentän ulkopuolella kaikki kunnossa, ei hän välttämättä suoriudu kentällä kovassa paineessa hyvin. Kentän ulkopuolinen elämä heijastuu kentälle ja kun valmentaja tuntee pelaajansa, pystyy hän johtaa heitä valmennustilanteessa.

Paljon puhutaan yleisellä tasolla urheilussa psyykkisestä valmennuksesta ja sen tärkeydestä ja miten paljon ollaan siinä vaikkapa naapurimaa Ruotsia jäljessä. Korsmanin mukaan tämä ei ole mikään uusi valmennuksen kenttä, vaan on läsnä jatkuvasti.

– On siirryttävä asioiden valmentamisesta ihmisten valmentamiseen. Tämä ei ole resurssikysymys, vaan kyseessä on väärinymmärretty valmennuksen osa-alue. Nykyään ehkä tiedostetaan paremmin, että ihmislähtöinen valmennus edesauttaa joukkueen hyvinvointia.

Korsmanin ymmärrys nykypäivän valmentamisesta käsitteenä on todella laaja, mutta mikä häntä motivoi eteenpäin?

– Salibandyssa niin kuin muussakin urheilussa on kyse leikistä ja omien rajojen etsimisestä. Keskeinen motivaatio tulee mahdollisuudesta auttaa valmennettavia saavuttamaan heidän omat tavoitteensa. Ilman intohimoa ja paloa kaikki on vain hukkaan heitettyä aikaa. Tärkeä tekijä on myös kenen kanssa hommia teet. Itse olen ollut etuoikeutettu ja saanut toimia valmennustehtävissä loistavien ihmisjohtajien, fysiikka- ja pelivalmentajien sekä psyykkisten valmentajien kanssa.

Valmennusuran alusta Korsmanilla on jo 15 vuotta. Hän näkeekin muuttuneensa valmentajana lähinnä ihmisenä kehittymisen kautta ja nyt oma ydinajatus koutsaamisesta on tullut kristallin kirkkaaksi.

– Valmentaminen on yksilön johtamista. Luonne, persoonallisuus, tavoitteet ja elämäntilanne ovat isossa roolissa. Pelikentillä taidot, pelirooli ja pelipaikka, sekä tietysti fyysiset ominaisuudet. Pelaajan on tiedettävä miksi on toiminnassa mukana ja mihin haluaa päästä, minkä jälkeen valmentaja luo puitteet ja osoittaa keinot miten noihin tavoitteisiin päästään. Valmentaja kannustaa, tukee ja vaatii. Valmentaminen on pitkälti elämässä tarvittavien taitojen opettamista.

Mikä sai sitten liikunta-alalla laajasti kouluttautuneen miehen nimenomaan salibandyn pariin?

– Olen kasvanut lajin parissa. Aloitin valmentamisen salibandyn parissa jo nuorena ja sen tuoma vastuu ja rooli ovat kasvattaneet minua ihmisenä.

Pitkä tie valmennuksen parissa on nostanut Korsmanin yhdeksi tärkeimmistä lenkeistä Happeen viime kauden valmennusryhmässä ja mestaruussaagassa. Mitä Happeessa tehtiin viime kaudella siten, että mestaruus klaarattiin?

– Muutettiin luulo tiedoksi. Edellisellä kaudella voitettiin runkosarja ja cup, muttei oltu henkisesti valmiita. Päättäväisyys viime kesänä oli jotain uskomatonta. Finaaleihin lähdettäessä me tiesimme, ettemme häviä niitä. Pelaajat ymmärsivät kauden aikana mitä salibandyssa menestyminen vaatii ja oppivat millaista on urheilijan elämä.

Esimerkkinä tällaisesta päättäväisyydestä Korsman nostaa joukkueesta yhden nimen.

– Petri Kauko. Nuorten valmentaminen on tietyllä tapaa helpompaa kuin pelaajan, joka on pelannut 20 vuotta. Täytyy nostaa isosti hattua sille sitoutumiselle, mitä Kauko kauden aikana esitti.

Happee on Korsmanin kasvattajaseura ja hänellä on sinne vahva tunnesidos. Sen myötä heijastuvatkin parhaat asiat, mitä hän on seurasta saanut.

– Mitaleita ja pokaaleita isompi asia ovat ne ihmissuhteet, tunteet, elämykset ja kokemukset, jotka olen Happeesta ammentanut. Seura on ohjannut elämääni, enkä olisi tässä ilman Happeeta.

Siviilipuolen asiat veivät mestaruuskevään voitonjuhlista valmentajavelhon kuitenkin pääkaupunkiseudulle ja Tapanilaan. Usko uuteen joukkueeseen onkin kova.

– En muuten olisi toimintaan lähtenytkään. Viime kaudella laittoivat Happeen tiukoille pudotuspeleissä ja takana on hyvin onnistunut kesä. Kauteen valmistuvaa joukkuetta on rakennettu pitkäjänteisesti nimenomaan voittamaan mestaruuksia.

Millaisia eroja entisellä ja nykyisellä seuralla sitten on?

– Enemmänkin näen yhtäläisyyksiä. Kokeneet johtajat ruorissa, joilla molemmilla hyvä ote ryhmään. Runko muodostuu menestyneiden ja lahjakkaiden omien junnujen ympärille. Löytyy myös kokemusta siitä, mitä menestyminen lajissa vaatii.

Korsman näkee myös, että sopii hyvin ”eräläiseen” valmennuspalettiin.

– Erässä vallitsee vahva valmennus- ja toimintakulttuuri, josta moni muu urheiluseura voi ottaa mallia. Miesten joukkueessa oma rooli on löytynyt nopeasti ja tiimissä on selkeä työnjako, jossa hyödynnetään jokaisen omia vahvuuksia. Oman kehittymisen kannalta edessä on varmasti antoisa vuosi.