Suomi-Ruotsi-maaottelu huipentuu sunnuntaina – näin seuraat tapahtumia

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Salibandyn Suomi-Ruotsi-maaottelu huipentuu sunnuntaina 14.9., kun sekä Suomen miehet että naiset ottavat mittaa länsinaapurista Vantaan Energia Areenalla. Naisten kamppailu alkaa klo 12 ja miehet mittelevät paremmuudesta toistamiseen klo 15 eteenpäin. Pääkallo.fi raportoi paikan päältä molempien maaotteluiden osalta.

Naiset kohtasivat Ruotsin eilen ja hallitseva maailmanmestari oli vahvempi kotikentällään lukemin 5-3. Suomen joukkueesta nousivat esille erityisesti aikuisten maajoukkuedebyytissään osunut Veera Kauppi ja kahdesti verkkoa pöllyttänyt Nina Rantala. Suomi voitti ottelun jälkeisen rankkarikisan Kaupin maalilla ja ensimmäisen osan maaottelupisteet menivät Ruotsille lukemin 2-1.

Naisten ottelu näytetään Yle Areenassa suorana klo 12 ja jälkilähetyksenä TV 2:lta klo 13.30.

Miesten torstainen kohtaaminen oli ensimmäisen puolikkaan osalta tasainen, mutta Ruotsi meni lopulta menojaan ja vei ottelun voiton tennislukemin 6-1. Varsinkin ottelun alkupuoliskon perusteella Suomen Tomi Ikonen on huippuvireessä. Parannusta kuitenkin kaivataan sekä puolustuksen että hyökkäyksen suhteen. Myös Suomen miehet voittivat rankkarikisan, joten tilanne on 2-1 miestenkin puolella. Kokonaispisteet ovat Ruotsin hyväksi 4-2.

Miesten ottelu näytetään suorana TV 2:lta klo 15 ja se on katsottavissa samanaikaisesti suorana myös Yle Areenan kautta.