Tampereen Classic isännöi tänään Seinäjoen Peliveljiä Tampere Areenalla pelatussa miesten Salibandyliigan runkosarjan ottelussa. Vierasjoukkue oli tänään tamperelaisia parempi lukemin 6-10 (2-3,0-4,4-3).
Toisen voittonsa myötä SPV nousi Salibandyliigan piikkipaikalle. Classic majailee nyt kahden tappion myötä sarjan tyvipäässä ja on laskenut omiinsa kahdessa ensimmäisessä ottelussa yhteensä 17 osumaa.
Mihin ottelu ratkesi?
Ensimmäisessä erässä molemmat esiintyivät tasaisen hermostuneesti ja toiseen erään mentiin tiukoista asetelmista. Toisessa erässä SPV iski kahteen otteeseen kaksi maalia lähes perätysten. Ennen erän puoliväliä syntyneiden maalien välissä oli 23 sekuntia ja yhdeksän minuuttia myöhemmin syntyneissä vain 14 sekuntia.
Tämän jälkeen Classicin Joni Järviö sai väistyä Lassi Torisevan tieltä ja 2-7-tilanne vaikutti haastavalta kotijoukkueen kannalta. Classic sai kuitenkin vielä hyvän vaihteen päälle viimeiseen erään, joka ei vaan tällä kertaa riittänyt, koska SPV käytti omat maalipaikkansa varsin tehokkaasti ja olikin varsinkin sillä saralla vahvempi osapuoli. Kokonaisuudessaan vieraiden pallollinen peli oli paremmalla tasolla tänään.
Ottelun hahmo?
SPV:n kokeneeseen kaartiin kuuluva Mikko Kohonen iski hattutempun kotijoukkueen verkkoon. Kohonen oli lähes aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja erityisen hyödyllinen silloin, kun SPV käänsi peliä nopeasti pallonmenetyksestä tai -riistosta johtuen.
Ottelun puheenaihe?
Varsinkin viimeisessä erässä ottelun intensiteetti nousi jo varsin hyvälle tasolle. Samalla yleisö pääsi nauttimaan paremmasta salibandysta ja eli myös pelissä vahvemmin mukana. Kaksi ensimmäistä erää ylsivät vain ajoittain samalle tasolle.
Kommentit:
– Hyvä lopputulos. Ei osattu ihan voittaa niin kuin haluttiin ja tuli siinä jo pientä hätää viimeisessä erässä. Viihdyttävä ottelu oli varmasti varsinkin yleisölle, vaikkei toki niin mukavaa kentällä, jos ei kulje, kommentoi SPV:n Mikko Kohonen ottelun jälkeen.
– Oli tosiaan kolmijakoinen ottelu. Eka erä ihan tasainen. Toinen lähti ihan hyvin, mutta sitten kaveri vei viimeiset 15 minuuttia ja siinä jo vähän päät painuivat alas. Kolmas lähti hyvin parilla nyytillä. Ei valmista peliä vielä, mutta saadaan tästä hyvää videomateriaalia mitä katsella, analysoi Classicin puolustaja Janne Lamminen.
– Lämmittää voittaa viime kevään finalisti ja kahdessa edellisessä pelissä ollaan saatu heiltä pataan. Tosi tiukka kamppailu ja pienet marginaalit ratkaisivat. Tärkeillä hetkillä olimme parempia viimeistelyssä, kommentoi SPV:n pääkäskijä Tommy Koponen.
– Maalipaikkoja hassaillaan liikaa ja liian helppoja meni omiinkin. Näin aaltoilevassa pelissä se maalipaikkojen hyödyntäminen olisi kova juttu. Seuraavaan peliin kun on kaksi viikkoa, niin on aikaa treenata ja kuten sanottua, niin tästä sai loistavaa videomateriaalia. Tuomarit olivat hyvin kartalla ja siitä voi kiittää heitä ihan aidosti, paalutti Classicin Jarkko Rantala.
Tilastohuomiot:
Classic: Sami Johansson 1+1, Tino Salminen 0+2
SPV: Mikko Kohonen 3+0, Jyrki Holopainen 1+1, Petri Hakonen 1+1, Henri Myllymäki 1+1, Sami Koski 0+2, Juha Kivilehto 0+2
Yleisöä: 1634
Linkit:
Ottelutilastot
Päivän muut ottelut:
TPS-Erä 4-4 ja.
Miksi SPV vaihtoi veskarin?
Seuraavassa pelissä Koponen voisi peluuttaa maalivahtina Jarppi Leppälää, saataisiin edes hieman jännittävämpiä pelejä. Peukku Jarpille!
Classicilla maalivahti, maalinteko ja puollustusongelma, 4-5 ottelun tappioputki…
Jarpin veljenpoikaa kyllä vois peluuttaa. Aku napsii kaikki kiinni.
Millasias ne klässikin mega super ruotsalaishankinnat on?
Kyllä Classicin pakkikalusto ja maalivahti peli heikentyi viime kaudesta ja ruotsalaiset ovat vielä pitkään ”mustamakkara” shokissa.
Missä maalikooste? Viime kaudella tuli heti pelin jälkeen.
Kun jossain sb-liigapelissä on yleisöä yli 1600, on se maininnan arvoinen asia. Tästä raportista jostain syystä jätetty pois.
Väkeä oli kyllä paljon, mutta että 1600…? Veikkaan että istumapaikkoja oli koko areenassa avoinna aivan maksimissaan tuo lukumäärä. Tonni ehkä lähempänä totuutta. Tunnelma kuitenkin oli hieno.
No ei toi puolustus nyt heinkentynyt ole. Viisikon puolustus oli nyt vähän löysää. Suuri ongelma oli maalinteko, paikkoja oli mut suurinosa vedoista meni seinille. Ihan sama kyllä kuka siellä speven maalissa olis ollut.Pari voi ehkä pistää moken piikkiin. Kentät vähän muuttuneet ja uusia ukkoja, kyllä se siitä paranee. Leikkanen kun vielä hyppää askiin niin rupee paukkuun!
Api,
Kivimäki loukkasi niskaansa ja siitä syystä vaihdettiin veskaria.. Näin kertoo päivän Ilkka-lehti.
Ketä ne dumarit nyt sit oli? Kun aina nimillä haukutaankin, niin nimet kehiin kun HÄVINNEEN joukkueen valmentaja oikein erikseen mainitsi!
Väkisinkö niitä tuomareita pitää tähänkin kaivaa…
Mietin vähän samaa, mutta tällä kertaa taisi olla kyse tuomareiden kehumisesta. Hyvinhän ne tuntu puhaltavan.
Nimenomaan JZ, nimet framille kun kerran aidosti kiiteltiin!
Sitä tässä peräsin. Päinvastaisessa tapauksessa harvemmin jäävät nimettömiksi…
Areenan kulmakatsomossa ei niin kauheasti tuosta ”väännöstä” tykätty – liikaa repimistä, roikkumista ja pystypainia, mutta kyllähän Vuola&Fordell tuon oman linjansa hyvin pitivät.
Hyvää tuomarointia. Kerrankin pelurit sai pelata ja tiesivät mistä vihelletään ja mistä ei. Peli itsessään oli hyvä. Vauhtia ja kaksinkamppailuja 60 min. Tuollaista pelin pitää olla, eikä jatkuvaa viheltämistä. Speve tehokkaampi ja siinäpä se voiton syy.
Ruotsinpojatkin ihan päteviä liigamiehiä. No toiselle sattui lapsus, josta Speve sai yhden maalin, mutta virheitä nyt joskus vaan tulee. Jespereistä vielä paljon iloa Clasulle.
Eipä ole Järviö päässyt lentoon, kaksi videota tällä kaudella ja monta torjuttavaa uppoaa. Etenkin se veskan tärkein otettava, eli etukulma vuotaa ihan liikaa…
Mamba – On kautta vielä jäljellä
Miten kauan Peltola vielä luottaa Rantalaan? Nyt lassikin peli on saatu heikommaksi kuin moneen vuoteen.
K on aika oikeassa. Eilenkin näytti että saavat kurottua kiinni mutta spv ikäänkuin hallitusti kiristi taas talutushihnaa ja piti selvän johdon tarvittaessa. Ikäänkuin heillä ei olisi ollut edes kaikki pelissä vielä, näytti helpolta.
2 peliä takana, herran jumala sentää! On täällä taas uskomaton meno.
Talutushihnaa